Ylöjärveläistoverukset kavereineen reissasivat taannoin moottorikelkoilla Lappiin eteläisiltä kotikulmiltaan asti. Moinen reissu ei ole mitään ihan tavallista taivallusta.
Alkuvuodesta lennähti ilmoille ajatus. Josko nyt?
Idea muhkeasta moottorikelkkamatkasta oli muhinut siivikkalalaisten Henri Mäkelän ja Jonne Kurikan sekä heidän kavereidensa mielessä jo aiemmin, kun Lapissa moottorikelkkaretkiä tehneet kaverukset olivat tuumineet, josko joskus ajettaisiinkin etelästä Lappiin.
Kun nyt oli pitkästä aikaa hyvä lumitalvi, hetki koitti. Ja matka taittui kuin taittuikin Kurusta Leville asti.
– Olihan se tosi palkitsevaa, kun tajusi, että sai matkan suoritettua, Mäkelä kommentoi ja kertoo, että takaisin tultiin autolla.
Järjestelyjä kysyvää hommaa
Moista matkaa ei tehdä ihan samalla tavalla kuin autolla reissatessa.
Kun kelkoilla ei voi taittaa reissua teitä pitkin, on kuljettava taipaleita, joille kelkoilla sopii mennä, ja tarvittaessa hankittava luvat ja maksettava maksut. Miehet kertovat yhyttäneensä matkareitin, joka oli monta sataa kilometriä pidempi kuin autoreitti olisi ollut.
Kelkoilla on myös ajettava hitaammin kuin autolla. Kulkua hidastavat paitsi nopeusrajoitukset myös maasto-, sää- ynnä muut olosuhteet, joiden vuoksi voi joutua alittamaan rajoitukset.
Niinpä herrojen perillepääsy vei yhteensä neljä päivää. Ensimmäisenä päivänä matkantekoon taukoineen meni kevyesti startatessa nelisen tuntia ja muina 10–12 tuntia.
– Pari kaveriamme sanoi, että he menevät Lappiin vähän yli tunnissa lentäen mutta meillä menee neljä päivää…, Mäkelä virnistää.
Yllättäviin pulmiin kaverukset varautuivat ystävän ajamalla huoltoautolla, johon oli pakattu varakelkka, varaosia, polttoainetta ja sen sellaista. Matkatavaratkin kulkivat kätevästi autossa; kelkoissa oli mukana vain varapaidat ja -lasit.
Autokuski sitten ajeli pätkittäin aina välillä odottamaan pysähtyen lyhyen ajomatkan päässä kelkkailijoiden ajoreiteiltä. Ruoka- ja nukkumatauoilla tavattiin ja tarvittaessa viestittiin kännyköin. Jokusen kerran huoltovarusteitakin todella tarvittiin:
– Yksi kelkka hajosi, ja kuski toi varakelkan. Kelkkaa yritettiin korjatakin työkaluin. Pari kertaa hän myös toi bensaa ja öljyä, Kurikka kertoo.
Yöpymiset sujuivat hotellimajoituksin, jotka poppoo oli varannut etukäteen. Yhdelle päivälle oli varalta useakin varaus, mutta suunniteltuun paikkaan onneksi ehdittiin. Ja kun yksi majoitus järjestyi viime tingassa paikkojen jo ollessa kovin täysiä, oli lopputuloskin sen mukainen:
– Olimme morsiussviitissä, neljä jätkää, Kurikka naurahtaa.
Fysiikka koetuksella
Eikä ole moottorikelkkamatkustus sellaista kevyttä ja tuiverruksilta suojaisaa puuhaa kuin autoilu.
– Joku voi luulla, että mikäs siinä, moottorilla mennään eteenpäin, mutta todellisuudessa ajo voi olla hyvinkin raskasta. Ja se on kokonaisvaltaista jaloista käsiin, Mäkelä sanoo.
Hän kertoo joskus käyttäneensä ajossa sykemittaria ja mitanneensa ajoittain koviakin tuloksia.
– Vaikka olen pyöräillyt yli 200 kilometrin ja hiihtänyt yli 50 kilometrin matkoja, ajomme Lappiin oli varmaan fyysisin suoritus, minkä olen koskaan tehnyt, Mäkelä arvioi.
Iltaisin kroppa olikin väsyksissä ja aamuisin hellänä ennen kuin vetristyi taas kelkan selässä.
– Ei tarvinnut paljoa nukkumattia etsiä, Kurikka tuumaa.
Säät eivät onneksi koetelleet, sillä ilma ei ollut kylmä. Pärjättiin kerrastoin ja kelkkailuvarustein. Ja olisi miesten mukaan kylmästäkin selvitty runsaalla pukeutumisella.
Elämys vaivan väärti
Jos moinen matka onkin vaivalloinen, se miesten mielestä kannattaa. Näkee kauniita paikkoja, joihin ei muuten tulisi mentyä, ja todella irtautuu kaikesta muusta, kun keskittyy vain ajoon eikä esimerkiksi ole koko ajan puhelimitse tavoitettavissa.
Iso anti on itsensä ylittämisen tunne.
– Siinä mielialat vaihtelevat. Välillä ollaan pohjalla, kun paikat ovat kipeät, ja välillä on tosi kivaa. Mutta kun urakasta suoriutuu, on upea fiilis, Mäkelä hihkuu.
Kaverukset lähtisivätkin leikkiin uudestaankin.
– Saa nähdä, tuleeko tästä perinne, Mäkelä jo tähyää.
