Valta keskittyy pienelle joukolle ja suurille kaupungeille

17.04.2018 11:05

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää jaksaa toivoa vielä, ettei pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus saa sote- ja maakuntauudistusta maaliin.
Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää jaksaa toivoa vielä, ettei pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus saa sote- ja maakuntauudistusta maaliin.
Harri Vuorenpään johtamilla Pirkanmaan perussuomalaisilla on hyvin kaksijakoiset ajatukset koko sote- ja maakuntauudistuksesta. Puoluelaiset toivoisivat hankkeen suorastaan karahtavan karille. Kielteisyydestään huolimatta perussuomalaiset ovat laatineet omaa maakuntaohjelmaa ja värvänneet maakuntavaaliehdokkaita. Olo on kuin venäläisen ruletin pelaajilla.

Perussuomalaisten Pirkanmaan piiriä johtava pirkkalalainen Harri Vuorenpää toivoo Arkadianmäeltä sellaisia uutisia, että eduskunta kaataisi kylmää vettä koko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistajien ja maakuntahallinnon synnyttäjien päälle.

– Minun ja muidenkin perussuomalaisten sote- ja maakuntauudistusajatukset ovat erittäin ristiriitaiset. Vastustamme koko hanketta, puheenjohtaja paaluttaa.

Vuorenpää jakaa historialliseksi uudistukseksi kutsuttua suunnitelmaa ärhäkästi arvostelevien kriitikoiden perustelut siitä, ettei sote- ja maakuntauudistus palvele tarkoitustaan.

– Koko suunnitelman tavoitteena on saada merkittävät taloudelliset säästöt, mutta kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että uusilla menetelmillä rahaa jäisi talteen, hän pauhaa.

– Uudistajat vannovat äänekkäästi kaikkien kansalaisten puolesta, että jokaisella on tulevaisuudessa tasapuoliset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Väite on täyttä puppua jo maantieteellisistä lähtökohdista johtuen, mies jyrisee.

– Emme luota myöskään paljon mainostetun asiakkaiden valinnanvapauden  toteutumiseen. Näemme suurena mörkönä, että herruus ja rahat valuvat suurille kansainvälisille sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille, jotka jo nyt dominoivat kyseisiä toimialoja, Vuorenpää heristää varoittavaa sormea.

Hänen mukaansa koko sote- ja maakuntauudistushärvellys on poliittinen lehmänkauppa, jonka hierojina ovat olleet keskusta ja kokoomus.

Pieni joukko vallan kahvassa

Itsehallinnollisten maakuntien toteutuminen nakertaa Harri Vuorenpään mielestä vahingollisella tavalla demokratiaa.

– Itsehallinto on nimellistä, kun maakunnilta puuttuu verotusoikeus. Todellisuudessa valta keskittyy suuriin kaupunkeihin, hän perustelee.

– Asioista päättää kovin pieni ihmisjoukko, jonka jäsenet ovat maakuntavaltuustossa, -hallituksessa ja valmistelevissa valiokunnissa, mies lataa. Vuorenpään mielestä näky on surullinen.

Omaa kähmintäänsä on luvassa vielä, kun maakuntahallinnon virkamiehet valitaan.

”Mukana on kuitenkin oltava”

Synkistä uhkakuvista huolimatta maakunnan perussuomalaiset ovat valmistautuneet mahdollisiin maakuntavaaleihin ja itsehallinnollisen maakunnan käynnistymiseen.

– Olemme valmistelleet asioita kaikessa rauhassa, Harri Vuorenpää korostaa.

Pirkanmaan perussuomalaiset ovat pestanneet maakuntavaaliehdokkaita. Puheenjohtajan mukaan vaalit kiinnostavat ilahduttavasti kenttäväkeä.

– Innostusta on.

Piiri on perustanut erillisen vaalityöryhmän, joka pohtii perussuomalaisten näköistä pirkanmaalaista maakunta-ohjelmaa.

– Koemme velvollisuudeksemme ajaa kansalaisille aidosti tasapuolisia palveluja. Suomessakin kaupungistuminen on megatrendi. Perussuomalaiset työskentelevät sen puolesta, että esimerkiksi koko laaja Pirkanmaa pysyy asuttuna, ja että jokaisen kunnan alueella on tarjolla peruspalveluja, Vuorenpää avaa.

Puheenjohtajan mielestä Pirkanmaan tiestö on pidettävä hyvässä kunnossa. Etenkin valtatiet 3 ja 9 ovat keskeisiä liikenneväyliä. Koko maakunnan infrastruktuurin kehittämiseen on satsattava. Lentokentän kehittäminen on niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin avainasia.

Kiitosta yhteistyölle

Tampereen kaupunkiseudun tiiviistä ja hyvähenkisestä yhteistyöstä Harri Vuorenpäällä on hyvää sanottavaa.

Tampere, Kangasala, Orivesi, Lempäälä, Pirkkala, Nokia ja Ylöjärvi ovat saavuttaneet kiitettävän paljon rakentavalla yhteistoiminnalla.

– Myös eri puolueiden kesken vallitsevat luottamukselliset välit. Aito ja moniarvoinen yhteiselo tuottaa parhaan lopputuloksen. Maakunta tarvitsee hyvin voidakseen jokaisen poliittisen toimijan panoksen, Pirkanmaan perussuomalaisten puheenjohtaja korostaa.

Kuntien yhteisenä haasteena Vuorenpää pitää sitä, että maakunnassa yhtäkään kuntaa ei jätetä unholaan. Erityisesti reuna-alueiden elinvoima on taattava.

Valmiudessa vaaleihin

– Toden totta me perussuomalaiset olemme olleet tietoisesti hissukseen niin vaalien kuin oman maakuntaohjelman suhteen. Toiveenamme on, ettei maakuntavaaleja tule, eivätkä itsehallinnolliset maakunnat näe päivänvaloa, Harri Vuorenpää kertaa.

Puheenjohtajan mukaan perussuomalaisilla on työn alla maakuntaohjelma ja sen tiimoilta terästäydytään, jos sote- ja maakuntalait läpäisevät eduskuntakäsittelyn.

– Tarvittaessa saamme hyvin ehdokkaita eli täyden maakuntavaalilistan.

– Jos sote- ja maakuntauudistuksesta kuitenkin tulee totta, tavoittelemme sitten ehdottomasti paikkaa kolmen suurimman maakuntavaltuustoryhmän joukosta, Vuorenpää puhkuu taisteluintoa.