Vuosikymmenet yhteistä säveltä

Ylöjärveläinen työväenopiston sekakuoro nauttii monipuolisuudesta ja porukkahengestä. Nyt on aika juhlia, sillä kuorotaival alkoi 40 vuotta sitten.

40 vuotta sitten soi ilmoille sävel, uusi kuoro. Ja yhä vain Sekakuoro Saurion sävelen sävel jatkuu.

– Tosin nimi on vaihdellut. Myös kuoronjohtajat ovat vaihdelleet, viimeiset parikymmentä vuotta sakkia luotsannut Arto Nieminen muisteloi mutta sanoo, että samana kuorona kokoonpanoja yhtä kaikki pidetään.

Vuosien mittaan väkikin on tietysti vaihtunut, mutta on pitkäänkin pysyneitä ollut, jopa alkupään ajoilta näihin päiviin asti.

– Minulla tulee täyteen 23 vuotta, Raija Salmela hymyilee.

– Ja minulla 15, Pirjo Holopainen komppaa.

Mittava historia on kolmikon mielestä hieno juttu.

– On arvokasta, että kuoro on säilynyt, Salmela myhäilee.

– 40 vuotta on toisaalta lyhyt, toisaalta pitkä aika. Onhan vaikka sata vuottakin vanhoja kuoroja. Mutta kyllä 40 vuotta kuoron iässä on pitkä: on jatkuvuutta ja ihmisten paloa tulla laulamaan, kuoroluotsi arvostaa.

Värikäs ja lämmin meno

Kuorolaiset luonnehtivat laulujoukkoa hengeltään hyväksi. On saatu ystäviä, kuulumiset vaihdetaan ennen laulamista ja touhuun suhtaudutaan innokkaasti ja sitoutuneesti.

– Kukaan ei jää huvikseen pois harjoituksista, Holopainen sanoo.

Porukka ei liioin syrji tai osoittele.

– Arto ei sano, että sinä lauloit väärin vaan että joku lauloi väärin, Salmela heittää esimerkin ja jatkaa tovereineen, että hyvässä hengessä voidaan toki pohtia ja neuvoa.

Ryhmä myös ottaa uudet tulokkaat lämpimästi vastaan.

– Emme ole mikään sisäpiirikuoro todellakaan! Salmela sanoo.

– Kuoroon on matalan kynnyksen pääsy. En pidä pääsy- tai laulukokeita tai vaadi teoriataustaa, opettaja jatkaa.

Kuoro on myös monipuolinen. Se laulaa yhtä jos toista aina operettikipaleista, iskelmästä ja elokuvamusiikista kansanlauluun ja klassiseen.

– Siten kuorolaiset pysyvät mukana, kun homma ei ole koko ajan samaa jumputusta, Salmela katsoo.

Sillisalaatiksi repertuaari ei poppoon mukaan mene, kun kappaleet sovitellaan järjestykseen hyväksi ja luontevaksi jatkumoksi.

– Ja sekin on tärkeää, että esiinnymme. Ettemme vain keskenämme vetele, Salmela  iloitsee tarkoitusta varten harjoittelusta.

Kuoro on neliääninen sekakuoro. Mukana on siis nais- ja miesääniä: sopraano-, altto-, tenori- ja bassoääntä.

– Se kuulostaa komealta ja monipuoliselta, Holopainen kuvaa.

– Kun miesäänet soivat oktaavia alempaa kuin naisäänet, siitä tulee sekakuoron harmonia, luotsi jatkaa.

Porukalla pontta

Kuorolaulun suolaa on joukon voima. Monia se tsemppaa.

– Ei ehkä ole uskallusta tai haluakaan laulaa yksin, mutta on halu laulaa, kuoronjohtaja mainitsee tavallisen syyn kuoroiluun.

On myös hienoa, kun onnistutaan yhdistämään useat ja useanlaiset laulajat.

– Saa olla osa laulujoukkoa. Ja kun on vaikkapa hiljaisia ja lujia ääniä, saadaan niistä hyvä kokonaisuus, johtaja sanoo.

– Joukolla laulu kuuluu. Se ei ole mitään piipitystä! Ja laulu on myös värikästä, Salmela hymyää.

Vaihtelua saadaan paitsi erityylisistä kappaleista myös konsertteihin keksittävistä teemoista sekä siitä, että joka vuosi lauletaan eri lauluja.

Myös eri laulujen erilaiset ratkaisut monipuolistavat kattausta. Voidaan esimerkiksi vaihtaa eri äänialoja laulamaan melodiaa ja kehitellä monentyyppisiä stemmaratkaisuja.

– Ja milloin lauletaan hiljaa, milloin voimistetaan, kiihdytetään…, luotsi jatkaa.

Monipuolisuutta juhlakeikallakin

Merkkivuoden kunniaksi porukka esittää juhlakonsertin.

Siinä tarjoillaan sellon, viulun, pianon ja harmonikan säestyksellä kuorolaisten äänestämiä lauluja kuoron vuosien varrelta sekä kaksi ajankohtaista teemakattausta: sata vuotta sitten syntyneen Leonard Bernsteinin kappaleita West Side Storysta ja 150 vuotta sitten syntyneen Oskar Merikannon säveliä.

Lisäksi viiden vuoden välein koittavan tavallista juhlavamman konsertin tapaan nytkin on värvätty tähtivierailija. Tällä erää kuullaan Petri Laaksosta.

Konsertille poppoo toivoo hyvää fiilistä ja kuulijoita, tulevaisuudelle lisää konsertteja ja laulajia. Myös 40:ää vuotta lisää kuorotaivalta he uskaltavat toivoa.

– Kyllä kuorolle mutta en itselleni! Salmela nauraa heläyttää.