Harva meistä nuortuu – turvalliseen ikääntymiseen on varauduttava

01.04.2018 16:00

Ylöjärven Keskustanaiset kantaa soteuudistuksen kynnyksellä huolta ikääntyvien ihmisten asumisesta sekä hoiva- ja hoitopalveluista: asiakaslähtöisyyden toteutumisesta, hoito- ja kuntoutuspoluista, asumispalveluista, sairaanhoidosta sekä palveluiden sujuvuudesta.
Ikääntyvän ihmisen ihmisarvoa on kunnioitettava asiaan kuuluvalla tavalla. On kannettava erityistä huolta myös heistä, jotka asuvat kotonaan liikuntarajoitteisina sairauksiensa vuoksi.
Kuntoutuksen, hoivan ja hoidon tulisi olla valvottua ja toimintakykyä ylläpitävää. Sekä kotiin annettaviin palveluihin että palveluasumisen palveluihin tulisi laatia koko maata koskevat, yhtenäiset laatukriteerit.
Ikäihmisten palvelutalojen pihapiireissä tulisi olla ajanmukaiset varustukset kunnon kohottamiseen ja tasapainoisen liikkumisen ylläpitämiseen päivittäisten ulkoilujen ohessa.
Vuokra-asuntojen on oltava kohtuullisessa, asuttavassa kunnossa. Palveluasumisen asiakaspaikkojen määrän tulee vastata kysyntään, vaikka kotihoito olisikin ensisijainen vaihtoehto.
Palvelujen piiriin tulevan ikäihmisen kohdalla tulisi tehdä ajantasainen palvelutarvekartoitus, laatia siihen perustuva asianmukainen palvelu- ja hoitosuunnitelma sekä turvata hoivan ja hoidon jatkuvuus. Hoitohenkilöstön tulee rohkeasti ottaa puheeksi myös alkoholin käyttö, ettei siitä tulisi lohdun antaja esim. yksinäisyyteen.
Teknologian kehitystä on kodeissa ja palvelutaloissa hyödynnettävä asiakkaan parhaaksi, mm. lääkkeiden annostelussa, erilaisten turvaratkaisujen sekä kuvapuhelinyhteyksien kehittämisessä.
Sähköiset palvelut eivät voi kokonaan korvata peruspalveluita ja perinteisiä puhelimitse tai muuten hoidettuja palveluja. Palveluja kehitettäessä tulee ottaa huomioon myös henkilöt, jotka eivät omatoimisesti kykene hyödyntämään sähköisiä palveluja.
Omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava kokonaisvaltaisesti. Omaishoitajan taloudellisesta toimeentulosta ja henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta on huolehdittava. Omaishoidettavan vapaapäivän hoitopaikan tulee olla sopiva hoidettavan tarpeisiin nähden ja matkanteko ei tule olla hoitajan vastuulla lomapäivinä. Sijaisomaishoitajajärjestelmää tulee kehittää.
Jos ihmisen sairaus sitä vaatii, on hänelle laadittava käytännönläheinen ja toteutettavissa oleva, ihmisarvoa kunnioittava saattohoitosuunnitelma yhdessä omaisten kanssa.

Minna Sarvijärvi
Ylöjärven Keskustanaisten puheenjohtaja