Esikouluun jo 5-vuotiaana

31.03.2018 17:00

Professori Juha Saaren johtama työryhmä julkaisi viime viikolla raporttinsa eriarvoisuuden kitkemiseksi yhteiskunnastamme. Yksi merkittävimmistä esityksistä työryhmä esittää siirtymistä koko ikäluokan kattavaan 5-vuotiaana alkavaan varhaiskasvatukseen.
Työryhmän mukaan Suomessa varhaiskasvatuksen osallistumisaste 3-vuotiaasta eteenpäin on alle EU:n keskiarvojen eikä yllä EU:n tavoitteeseen.
Laadukas varhaiskasvatus on ennen kaikkea lapsen oikeus. Tätä tukee myös varhaiskasvatuslaki, jossa korostuu aiempaa enemmän pedagoginen, eli opetuksellinen ja kasvatuksellinen, näkökulma ja lapsen oikeus oppimiseen.
Jokaiselle lapselle on taattava oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen riippumatta esimerkiksi lapsen huoltajan työmarkkinatilanteesta tai lapsen kotikunnasta. Tutkimusten mukaan korkeatasoisesta pedagogisesta varhaiskasvatuksesta hyötyvät kaikki lapset. Erityisen suurta vaikuttavuus on lapsille, joiden kasvuympäristössä on heidän kehittymistään haittaavia tekijöitä, kuten vanhempien päihde- tai terveysongelmia tai puutteita sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Laadukkaan varhaiskasvatuksen on todettu olevan tärkeä, ellei jopa tärkein, myöhempää syrjäytymistä ehkäisevä tekijä. Tutkimusten mukaan laadukkaalla varhaiskasvatuksella pystytään tehokkaasti ehkäisemään lasten syrjäytymistä ja myöhempiä oppimisongelmia.
Varhaiskasvatuksessa lapset oppivat vuorovaikutusta ja sosiaalisia taitoja ja se on siksi yksi kannattavimmista sosiaalisista investoinneista lasten ja perheiden tulevaisuuteen.
Laadukkailla varhaiskasvatuspalveluilla tuetaan vanhemmuutta, ja sillä on siksi myös tärkeä ennaltaehkäisevä lastensuojelullinen ulottuvuus. Varhaiskasvatus on tärkeässä osassa varhaisessa tukemisessa ja ennaltaehkäisyssä, sillä päiväkodissa huomataan yleensä ensimmäiset merkit ongelmista.
Varhaiskasvatuksen merkityksen ymmärryksen kasvusta huolimatta varhaiskasvatuksen kenttää varjostavat aliresurssointi kunnissa, vauhdilla kasvavan varhaiskasvatusbisneksen vaikutukset, varhaiskasvatuksen osallistumisasteen alhaisuus sekä alueellisesti vaihteleva laatu.
Sipilän hallitus rajasi oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa lapsilta, joiden vanhemmat eivät opiskele tai työskentele päätoimisesti sekä kasvatti yli 3-vuotiaiden ryhmäkokoja.
Hallituksen päätökset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa osa kunnista on toteuttanut leikkaukset ja osa on viisaasti asettunut niitä vastaan. Lasten yhdenvertaisuus ei toteudu, sillä lapsen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen on hänen huoltajiensa tilanteesta sekä lapsen kotikunnasta riippuvainen.
Ylöjärven varhaiskasvatuksessa tehdään äärettömän hienoa ja laadukasta varhaiskasvatustyötä. Ylöjärvellä on pitkään varhaiskasvatuksessa panostettu lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen jo pienestä pitäen.
Toivon, että tulevaisuudessa yhä useampi lapsi pääsisi osalliseksi tästä arvokkaasta ja lapsien yhdenvertaista asemaa tukevasta työstä.
Vasemmistoliitto on tehnyt varhaiskasvatuksesta kannanoton jo kauan ennen Juha Saaren työryhmän raporttia.
Vasemmistoliitossa esitetään, että subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus on palautettava ja siirrymme kaksivuotiseen esiopetukseen 5- ja 6-vuotiaille.
Toivon, että lapsen edun mukaisesti tätä kehityssuuntaa kannatetaan Ylöjärvellä rohkeasti puoluerajoista riippumatta.

Anna Jukantupa
kaupunginvaltuutettu (vas.), sivistyslautakunnan jäsen