Ylöjärveläisen metsähakerekkakuskin työ on jättiajokin ujuttelua mitä hankalimpiin paikkoihin ja ympärivuorokautista elämää reissun päällä.
Metsäkyläläinen Timo Pohja oli jo pikkupoikana autojen perään. Eikä mielenkiinto ole sammunut.
Nuorukainen aloitti uransa metsäkoneenkuljettajana, mutta kun työtilanne oli kehno, oli suunnattava muuhun. Vaan kauas ei herra hypännyt. Ajokin puikkoihin hän päätyi taas, tällä kertaa rekan.
– Oli armeijassa tullut ajettua rekkakortti. Ja minulla oli taitoa ja intoa lähteä kokeilemaan rekkatyötä. Se on niin haasteellista.
Aika taiturointia
Haastetta Pohjan työssä todella riittää.
Ei ole helppo homma käsitellä jättimäistä kulkupeliä. Tai ei noin vain helppo. Pohjalle se sitä jo on.
– Minulle rekka-ajo on ihan kuin pikkuautolla ajamista. Sama kuin Micralla ajelisi, osaava kuski naurahtaa.
Avainjuttu on ymmärtää, miten painava värkki käyttäytyy, miten liikesarjat toimivat ja miten olosuhteet, kuten tien kaltevuus, vaikuttavat ajoon. Se vaatii ajattelua ja opettelua.
– Pitää ymmärtää, että kun teen noin, mitä vaikkapa kärry sitten tekee. Ajosta tulee automaatio, kun sitä tekee paljon.
Lisäksi täytyy miettiä, mitä reittejä vempeleellä voi ajaa. Onko vaikkapa silta liian matala alitettavaksi, tai kestääkö se tyhjää saati lastattua rekkaa?
Lisäksi Pohjalla on omat erikoishaasteensa. Hän on näet metsähakekuski, joka ajaa metsäisillä taipaleilla.
– Mennään sinne ja tullaan pois, hän vain kuittaa naurahtaen vaan jatkaapa sitten:
– Mutta matkalla tapahtuu kymmenentuhatta asiaa.
On ahdasta ja mutkaista pikkutietä, kääntöpaikan etsintää, sen arviointia, onko reitti liian pehmeä rekalle… Ja metsähakekuski käyttää rekkaa, jonka perävaunun pyöriä ohjataan vielä tarvittaessa erikseen. Se auttaa kokonaisuuden liikuttelua metsän ahtaudessa mutta vaatii myös taitoa.
– Pitää tutkia ja hahmottaa ympäristöä ja ymmärtää kartanlukua. Ja pitää ymmärtää, miten auton ja kärryn ohjaus toimivat yksiin.
Kun tähän iskevät vielä päälle sääolot sumusta ja pyrystä peilijäähän, on haastekerroin aikamoinen. Mutta siitäkin selviää. Varustautumalla ja asennoitumalla.
Laitetaan pitoa tuovat ketjut pyöriin, mennään vielä pikku hankeen mutta tien ollessa tyystin lumen tukkima mennään toiseen kohteeseen aurausta odotellessa, mukautetaan ajonopeutta olosuhteisiin…
– Pitää vain malttaa. Kun tietää, mihin laitteet pystyvät, ja tietää, että työkaverit tarvittaessa auttavat, ei ole mitään hätää, kuski sanoo viitaten neljän hengen kuljetus- ja haketusporukkaansa.
Tottunut jaksaa
Pohja painaa myös aika työrupeamia.
Työvuorot voivat venyä jopa 15-tuntisiksi. Kilometrejä ei kuitenkaan kerry valtavasti, sillä aikaa kuluu risujen hakettamiseen rekan kärryyn, jälkien siivoamiseen, satojenkin metrien peruuttamiseen…
Tosin ei pitkän matkan kuljetuksissakaan voi kuskeille kertyä aivan hurjia kilometrimääriä yhden työvuoron aikana, sillä ajo- ja lepoaika-asetus rajoittaa ajotunteja. On joko pidettävä riittävä lepojakso ja jatkettava matkaa seuraavassa työvuorossa tai vaihdettava kuskia.
Pohjan työvuorojen pituus on mahdollista, koska työssä on muutakin kuin ajoa. Pituus on tarpeen, jotta ehditään saada jotain aikaiseksi.
Toki Pohjankin työpäivillä on määritellyt rajat. Kun ne tulevat täyteen tai työ saadaan sopivaan vaiheeseen, viettää hän yleensä yön rekassa. Kotiin ajoon ei kannata haaskata työaikaa ja resursseja. Työpäiviä hänen pestissään kertyy putkeen neljä, ja sitten on usean päivän tauko.
– Jaksan, koska työporukka on niin hyvä. Vaatii työ myös tietyn luonteen, ja olen jo tottunut. Pitkänä viikonloppuna saa sitten levätä. Emme me yli-ihmisiä ole.
Ei tylsää päivää
Pohja nauttii haasteistaan.
– Saa hallita tällaista isoa möykkyä. Onnistuu saamaan sen pieneen rakoon, johon joku ei saa henkilöautoakaan.
Pohja tykkää myös siitä, että voi määritellä työporukkansa kanssa työpäivän kulkua, kuten sitä, mille risukasalle milloinkin ja mitenkin mennään.
Silkkaan maantieajoon hän ei kaipaa. Metsässä kun näkee luontoa eikä tarvitse alati sietää muuta liikennettä. Ja metsätyössä on kivaa vaihtelua – siitä huolimatta, että se on lastin tekoa, ajoa, lastin tekoa, ajoa.
– Paikka vaihtuu joka päivä, ja joka paikassa on omat haasteensa. Ei tässä tylsää päivää tule ikinä.
