Tällainenkin taitaja Syrjän kulttuurisuvussa – tosin omia sattuman polkujaan hommiin päätynyt. Takamaalainen valoteknikko luo tunnelmaa esityksiin ja tilaisuuksiin. Tuoretta työn hedelmää nähdään Tampere-talon sisällissotaoopperassa.
Nappuloita ja nupikoita töröttää aparaateissa katsomon rivien välissä Tampere-talossa. Näytöt suoltavat tietoa nuppien painelun ja vääntelyn tueksi.
Näillä vehkeillä ohjataan valoja, jotka piirtyvät lavalle paraikaa ohjelmistossa pyörivän Veljeni vartija -oopperan näytöksissä.
Valoja, jotka takamaalainen Ville Syrjä on suunnitellut.
Pelkistettyä muttei sittenkään
Oopperaprojekti on ollut Syrjälle mieluinen. Oopperat kun ovat sarkaa, joka Tampere-talon valoteknikkona toimivasta Syrjästä maistuu työssä kaikkein mehevimmältä.
– Tarinan kuvittaminen on kiinnostavampaa kuin vain musiikin tukeminen, mies vertaa oopperaa vaikkapa konsertteihin.
– Oopperat ovat teatterimaista ja oikeastaan vielä vähän erilaista kuin teatteri: lihavoitua tekstiä, äärimmilleen vietyä esittämistä, hän jatkaa oopperan suomista mahdollisuuksista tehdä valoillakin vähän tavallista enemmän.
Valoprojektin ensi idut muhivat Syrjän päässä jo vuonna 2016, kun oopperaa alettiin alustavasti valmistella. Lisää ideat versoivat viime syksynä, kun saatiin oopperan pienoismallit, mutta vielä silloinkin aatokset lähinnä hautuivat takaraivossa muiden projektien puskiessa päälle. Joulun jälkeen harjoitusten alkaessa oli sitten aika keskittyä oopperaan.
Alkuun Syrjän visio oli tehdä selkeää ja yksinkertaista. Ooppera kun muutenkin tuntui puhuvan sen sorttista kieltä.
–Aiheessa, sisällissodassa, on tietty karuus. Puvutkin näyttävät siltä kuin lavalla olevat ihmiset olisivat kävelleet ulos vanhoista valokuvista. Ja lavastus on viitteellinen, jonkin teollisuushallin tapainen, Syrjä selittää.
Mutta vähän toisin kävi.
– Jaksaako sitä koko ajan katsoa pelkkää yksinkertaistusta? Niinpä ajattelin, että välillä sitä, välillä jotain muuta, suunnittelija puntaroi ja kertoo, että hän päätti esimerkiksi höystää laulutonta taistelukohtausta valoefekteillä ja lisätä värejä loppua kohden, kun tarinan tunnelmakin hiljalleen muuttuu realistisesta absurdimpaan suuntaan.
Valotyössä kyse tyylitajusta
Valojen tehtävä yleensäkin on tukea esitystä tai tilaisuutta. Suurentaa tunnelmia, puhua samaa kieltä muiden elementtien kanssa. Jos valoja ei olisi, tunnelma olisi riisutumpi. Jos taas valoilla suotta kikkailee, homma käy häiritseväksi.
– Sellainen sanonta onkin, että valot ovat hyvät silloin, kun niitä ei huomaa. Ei kannata korostaa valoja räpsyttelyllä, joka ei liity aiheeseen. Se on vain kiusallista. Mutta hyvällä idealla voi saada jotain lisää, jos se perustuu esitykseen. Siinä on kyse tyylitajusta.
Onkin monta asiaa, jotka valovisionäärin on otettava huomioon. Kun tehdään esittävää näytöstä, on tarkattava lavastusta ja tapahtumia. Minkä kaiken täytyy näkyä? Voisiko jokin mielessä muhiva idea istua johonkin kohtaan? Ohjaajankin toiveita on kuunneltava.
Konserteissa taas on tarkattava musiikkia. Tampere-talon valotyössä täytyy kuitenkin tyytyä seuraamaan musiikkia livetilanteessa lennosta. Bändien omien tahdin tarkkojen valotykitysten toteutukseen ei ole aikaa. Ja joskus talon valoväki vain tukee esiintyjältä omasta takaa tulevien valojen virittelyä.
Juhlia ja muita talossa järjestettäviä tilaisuuksia varten tulee kuunnella asiakkaan toiveita, vaikkapa väreistä. Ja kaikessa on mietittävä budjettia sekä sitä, mitä muuta talossa lähipäivinä tapahtuu eli miten tarpeistoa saadaan raivattua sijoilleen ja pois.
Tämä kaikki ei kuitenkaan ole jotain, mikä jättää lopuksi vain pienet puitteet luovuudelle. Luovuus kukkii koko ajan.
– Mietin ilman rajoja ja katson sitten, mikä rajoittaa.
Kuvan tekemisen viehätystä
Syrjä on työskennellyt Tampere-talon valohommissa jo parikymmentä vuotta. Niihin hän päätyi vähän sattumien kautta, eikä Syrjien taiteilijasuvullakaan ollut kummemmin vaikutusta.
Aluksi mies päätyi taloon näyttämömieheksi, kun töitä sattui olemaan tarjolla. Sitten hän vaihtoi valoihin.
– Halusin jotain luovempaa, Syrjä selittää ja kertoo, että kaiken hän otti haltuun töitä tekemällä.
Vaikka työ ei ole haaveista noussut intohimohomma, nautintoa se suo.
– On kiinnostavaa luoda jotain muuta kuin se, mikä edessä jo on. Satumaailman luominen kiinnostaa, samoin sommittelu. Se on sellaista kuvan tekemistä.
