Synttärilapsen arki sujuu suurperheen rutiinilla

15.02.2018 14:00

Kaupunki muisti perustamispäivänään syntynyttä pienokaista ja tämän perhettä iloisella tervehdyksellä.
Ylöjärven syntymäpäivälapsi
Saartoalojen mielestä lasten ja perhepalveluiden tärkeyttä symboloiva ele on hieno tapa. Se, että ele osui juuri heidän kohdalleen on lähinnä hauska sattuma.– Mutta ehkä se merkitsee lapsellemme joskus jotain erityistä, äiti Aino Saartoala hymyilee. Kaupungin tervehdystä juhlivat myös isä Aleksi Saartoala ja lapset Ludvig ja Signe. Vanhimmat lapset olivat koulussa ja eskarissa.

Pikkuruinen piltti nukkuu rauhallista untaan olohuoneessa asuntilalaisessa omakotitalossa. Hän ei huomaa mitään, vaikka ympärillä onkin erityinen pikku hetki.

Vanhemmat ottavat kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta Jaana Lammiselta vastaan kukkaset ja lahjapaketin. Istahdetaan kahvipöytään, ja vanhemmat avaavat lahjan.

– Ai, onpas hieno, isä Aleksi Saartoala ihastelee löydettyään paketista pikkiriikkisen hopeanhohtoisen mukin.

– No on! äiti Aino Saartoalakin hihkaisee hymyillen.

Synttärikaima

Nukkuva napero on näet kaupungin tämänvuotinen syntymäpäivävauva.

Ylöjärvellä on tapana muistaa pienellä huomionosoituksella ensimmäistä vauvaa, joka syntyy Ylöjärvelle kaupungin syntymäpäivänä 24. tammikuuta tai sen jälkeen. Perinne alkoi vuonna 1989, jolloin Ylöjärvi täytti 120 vuotta.

Saartoalojen pienokainen syntyi juurikin tuona kaupungin perustamisen merkkipäivänä kello 13.43. Jo synnytysosastolle äidille kantautui tieto tulevasta huomionosoituksesta. Päivä oli muutenkin iloinen, ja synnytys sujui hyvin.

– Tietenkin hetki oli ikimuistoinen ja ihana, äiti kertoo.

– Ja aina yhtä ihmeellinen, viisilapsisen perheen isä ynnää.

Ylöjärven syntymäpäivälapsi
Kaupunki lahjoitti synttärilapselle soman pikku mukin. Perhe sai myös kaupungilta ja paikallislehdeltä kukat.

Sujuvaa arkea

Vauva-arki on lähtenyt sujuvasti rullaamaan. Pienokainen on tyytyväinen lapsi, joka syö ja nukkuu hyvin.

– Välillä vähän vatsaan ottaa, mutta ei hän ole mikään itkuinen lapsi, äiti kuvailee.

Vauvan hoito menee konkarivanhemmilta jo vanhasta muistista.

– En mieti hirveästi, onhan kaikki kunnossa, vaan luotan vaistooni, eri tavalla kuin ensimmäisen lapsen kanssa.

Toki vauvan rytmiin – tai rytmittömyyteen – pitää aina totutella.

– Jos vaikka aloittaa jonkin kotityön, sitä ei tehdä ihan yhteen putkeen.

Jos lapsikatras onkin kartuttanut vanhemmuuden taitoja, voisi kuvitella, että sen kanssa vauva-arki olisi aika hulinaa. Saartoaloilla elo on kuitenkin sujunut mukavasti. Tässä ovat auttaneet rutiinit ja ennakointi.

– Ja vähän se pitkää pinnaakin vaatii, isä virnistää lempeästi.

Iso apu on myös lastenhoitajana toimiva äidin sisko.

– Ylöjärvellä on hyvä kuntalisä Kelan tukien lisäksi, mikä mahdollistaa lastenhoitoavun, sisko Mirjami Koivulampi kehuu.

Kolme vuotta sitten Ylöjärvelle muuttanut perhe on myös tyytyväinen Asuntilaan, jossa on paljon lapsiperheitä, oma rauha ja silti palvelut lähellä. Kovin he myös innostuvat, kun Lamminen kertoo, että kaupunki on selvittänyt tieyhteyden avaamista Siivikkalaan ja näin aiempaa suoremmin Tampereen suuntaan.

Koko kööri on myös iloinnut uudesta perheenjäsenestä.

– Sylivuoroista on syntynyt tappeluitakin, äiti hymyilee.

Ylöjärven syntymäpäivälapsi
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jaana Lamminen kätteli vielä vierailun päätteeksi vanhempia.

Lapset arvossa

Lapset merkitsevät Saartoaloille elämän sisältöä.

– Lapset ovat meidän elämämme, isä kuvaa, kuinka jälkikasvu muovaa elämää.

Vekarat tuovat myös perheeseen ja koko ihmisyhteisöönkin omaa rikastuttavaa väriään. Riemua, iloa, vilpittömyyttä – jos toki vaivannäköäkin.

– Ja lapset luovat uuden näkökulman ihmisille, kun heistä tulee vanhempia. Vanhemmat ajattelevat aina ensin jotakuta muuta kuin itseään, Koivulampi jatkaa.

Niin ikään sekä perheeseen että yhteiskuntaan lapset tuovat myös jatkuvuutta.

– Lapset ovat tulevaisuus, joten kaupungin pitää panostaa heihin palveluissaan. Siitä kaikki lähtee, että perhe voi hyvin, valtuustoluotsi sanoo ja selittää, että juuri tätä synttärilapsiperinne symboloi.

Kommentointi on suljettu.