Museohanke: Kerro ideasi, kuntalainen

Paikalliset museot haluavat olla muutakin kuin kerran vuodessa vierailtavia kesäkohteita. Museot voivat olla vaikka mitä: tapahtumapaikkoja, tietolähteitä, osa koululaisten opetusta. Seutumuseotutkija Tuija Visurille voi kertoa oman ideansa museoiden hyödyntämisestä.
seutumuseohanke, Tuija Visuri, Pirkanmaan maakuntamuseo

Ylöjärvellä voidaan järjestää esimerkiksi muisteluiltoja, talkoopäiviä, retkiä ja pyöräilykierroksia, sanoo seutumuseotutkija Tuija Visuri.

Olisiko sinulla ajatuksia siitä, mitä kaikkea Ylöjärven museoissa voisi tehdä?

Voisiko museomiljöitä käyttää johonkin? Kannattaisiko kuntalaisilta kerätä tietoa ja tehdä kerätystä materiaalista näyttely? Olisiko hyvä idea järjestää museolla jokin teemaopastus?

Ylöjärvi on alkanut tehdä aiempaa tiiviimpää yhteistyötä monen muun kunnan ja Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa.

Tämän Seutumuseo-hankkeen yhtenä tarkoituksena on saada paikallisen kuntalaiset aktivoitumaan ja keksimään erilaisia ideoita siitä, miten asukkaat ja museot voisivat tehdä yhteistyötä.

Ideoita kaivataan laidasta laitaan.

– Voimme järjestää esimerkiksi muisteluiltoja, jotka ovat olleet suosittuja. Talkoopäiviä, retkiä tai vaikka pyöräilykierroksia. Esimerkiksi Hämeenkyrössä suunnitellaan järjestettäväksi yöpyöräily. Frans Emil Sillanpää kirjoitti paljon suviöistä, ja siitä tuli idea yhdistää yö ja pyöräily, kertoo seutumuseotutkija Tuija Visuri esimerkin eräästä naapurikunnassa keksitystä ideasta.

Ideoista voi olla yhteydessä Visuriin. Hanke järjestää myös seutumuseoiltoja, joihin voi tulla ideoimaan.

Lisää opetusmateriaalia verkkoon

Koska hanke on vasta alussa, ei vielä tarkkaan tiedetä, millaiseksi yhteistyö muodostuu ja mitä sen kautta syntyy.

Se on ainakin varmaa, että hanke lähestyy myös koululaisia.

– Nyt koululaiset vierailevat usein museoissa keväällä ja syksyllä, mutta muutakin yhteistyötä voisi olla. Yksi tavoite on tehdä uutta opetusmateriaalia verkkoon. Haluamme tehdä myös projekteja koulujen kanssa. Koululaiset voisivat tehdä esimerkiksi videoita museoympäristössä.

Museot voi myös yhdistää lasten opetukseen esimerkiksi niin, että museosta valitaan jokin esine. Sen historiaa tutkitaan, mietitään esineen käyttötarkoitusta nykyajassa ja pohditaan, voiko sitä käyttää myös tulevaisuudessa.

Tässä voitaisiin hyödyntää vanhempien ihmisten muistelua. Voitaisiinko myös vanhuksia ja lapsia saattaa yhteen?

Vänrikki Polviander vetäjänä?

Ylöjärveltä hankkeessa on mukana erityisesti Kurun ulkomuseo ja Vänrikki Stoolin tupa. Lisäksi kaupunki panostaa Ylöjärven museon näyttelytoiminnan kehittämiseen ja tulevana kesänä Vikelän tuulimyllyn kunnostamiseen.

Vänrikki Stoolin tuvan osalta Tuija Visurille tulee mieleen ajatus draamallisesta opastuskierroksesta. Opastuskierroksen vetäjänä voisi toimia vaikka Karl Gustaf Polviander, vänrikki, jonka jutuista Runeberg sai materiaalia Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Kunnille yhteistä markkinointia

Hankkeeseen kuuluvat seitsemän kuntaa alkavat tehdä myös keskenään aiempaa tiiviimpää yhteistyötä.

Kunnat voivat esimerkiksi alkaa käyttää samoja työpajojen ohjaajia ja kesäoppaita ja alkaa myös tehdä yhdessä markkinointia, kuten yhteisesitteitä.

Visuri näkee, että kunnat voisivat tehdä muunkinlaista yhteistyötä ja käyttää asiantuntija-apuna maakuntamuseon väkeä.

– Esimerkiksi arkeologisista kohteista voisi tehdä Pirkanmaan esihistoriallinen reitistö -mobiilisovelluksen.

 

 

 

Hankkeessa mukana seitsemän kuntaa

– Pirkanmaan maakuntamuseon hallinnoimassa kaksivuotisessa Seutumuseo-hankkeessa on mukana seitsemän kuntaa: Ylöjärvi, Hämeenkyrö, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Pälkäne.

– Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama. Kunnat ovat mukana omarahoitusosuudella.

– Hanke kehittää kuntien paikallismuseotoimintaa, lisää kuntien museoiden yhteistyötä ja aktivoi kuntalaisia osallistumaan oman kunnan kulttuuriperintötoimintaan.

– Kuntalaisten ideoita voi kirjoittaa Tuija Visurin osoitteeseen tuija.visuri@tampere.fi tai soittaa hänelle numeroon 040 740 0438.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?