Laskiainen kuin kerrospulla

Laskiaiseen kerrostuu uskontoa, ilonpitoa ja kansanperinnettä, tietämättömyyttäkin. Se kuuluu papin mielestä kuvaan.

– Matka kohti pääsiäistä alkaa.

Laskiaisesta tulee Ylöjärven seurakunnan papille Jyrki Koivistolle luonnollisesti ensiksi mieleen uskonnollinen merkitys.

– Se on minulle se ydin. Siinä on voimaa, ei pintaa vaan jotain syvyyttä.

Monelle laskiainen on kuitenkin jotain muuta, ja monelle se on hämärän peitossakin.

Paastolaskua

Kirkolle laskiainen siis on pääsiäiseen valmistautumisen juhla. Laskiaistiistaista on 40 päivää pääsiäiseen.

Tähän valmistautumiseen liittyy paasto, ja sanan laskiainen onkin arveltu merkitsevän paastoon laskeutumista tai, nykytutkimuksen mukaan oletettavammin, paastopäivien laskemista.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa ei tosin ole samanlaista paastoperinnettä kuin katolisessa tai ortodoksisessa, mutta pääsiäisen odotusta laskiainen sillekin yhtä kaikki on. Ja evankelis-luterilaisilla voi olla väljempiä paastotulkintoja.

– Paasto ymmärretään vertauskuvallisemmin. Se voi merkitä muutakin kuin ruokaan liittyviä asioita: pysähtymistä ja itsetutkiskelun aikaa.

Koivisto näkee, että kirkon piirissä oleville kristillinen merkitys on tuttu, mutta arvioi, että yleisestä kulttuurisesta tietämyksestä tämän merkityksen tuntemus on ohentunut.

– Ei voi olettaa, että kaikki sen tietävät. Emme ole enää yhtenäiskulttuuri.

Ydinmerkityksen hämärtyminen ei Koivistosta kuitenkaan tarkoita, että koko laskiaiselta olisi lähtenyt pohja.

– Silloin laskiainen saa jonkin muun merkityksen.

Maallista mäenlaskua

Laskiainen. Lasku. Mäenlasku. Hyvin monille laskiainen on tätä, vaikka sanan alkuperän selitykseksi se ei kelpaa. Moni muistaa laskiaisesta myös lähinnä laskiaispullat.

Entisaikaan juhlaan taas liittyi kansanuskomuksia, kuten karja- ja viljelyonnea lisääviä tapoja, vaikkapa mäenlaskua, jonka toivottiin auttavan pellavan kasvua.

Laskiainen on siis monin tavoin maallistunut, joskin on maallisissakin iloissa kristillistä pohjaa, kuten mäenlaskussa katolinen karnevaali, joka latinaksi (carne vale) on ’jäähyväiset lihalle’.

Koivistoa maallistuminen ei haittaa. Hän kun näkee kaiken elämässä ja kulttuurissa kerrokselliseksi.

– Meillä on kaikki koko ajan suloisesti sekaisin. Ei ole puhtaita merkityksiä. Enkä piirrä rajaa hengellisen ja maallisen välille. Olemme kumpaakin. Kaipaamme syviä merkityksiä, mutta jos olisimme vain niissä, emme jaksaisi. Kaivataan hauskanpitoakin.

Uskomusmerkityksiä hän kyseenalaistaisi vain silloin, jos niistä seuraa jotain haitallista pahaa. Mutta pakanallisuutta hän ei paheksu.

– Se on kristillinen propagandasana. Puhuisin mieluummin kansanuskosta.  On käsittämätöntä katsoa ihmisen historiaa vain instituution läpi. Kansanusko kertoo, että täällä on aina ajateltu olevan muutakin kuin näkyvä todellisuus. Jumala on kyllä ollut Suomen niemellä ennen kuin ruotsalaiset ja englantilaiset kirkonmiehet.

Lisäksi Koivisto katsoo, että kun maalliseen perinteeseen tutustuu, sen takaa voi huomata yhteyden myös kristilliseen ydinmerkitykseen.

– Ja monesti se rikastuttaa elämää, kun tietää jonkin asian alkuperäisen merkityksen.

Hiipunuttakin

Moni myös sivuuttaa laskiaisen. Koiviston mielestä tämä kielii siitä, että kulttuuriimme virtaa jatkuvasti paljon uutta, joka on sitten jättänyt laskiaista alleen.

– Me shoppailemme itsemme ulos perinteestä.

Kerroksellisuuden puolestapuhuja kuitenkin toivoisi, että tuntisimme perinnettämme.

– Siinä on paljon sellaista, mistä aukeaa merkityksiä elämään. Ei unohdeta omaamme vaan otetaan siitä selvää! Laskiaisen voi löytää uudestaan.

Ja eritoten moninaisuuden mies toivoo laskiaiseen iloa.

– Juhlan viettämistä, yhdessäoloa toisten kanssa.