Kulttuuripalkinto kirjailevalle kotiseutumiehelle

Kaupunki myönsi vuoden 2017 kulttuuripalkinnon koulumuseon perustajalle ja sota- sekä paikallishistoriaa kolunneelle kynäniekalle.

Vaikka kurulainen Veli Salin on puuhannut kulttuuria vuosikaudet, koskaan hän ei ole askaroinut saadakseen palkintoja, kunniaa tai mainetta eikä ole osannut odottaakaan niitä. Niinpä kaupungin kulttuuripalkinto yllätti kerrassaan.

– Kyllä se aikamoinen paukku oli. Melkein suu jäi auki, mies kertoo siitä, kun ensi kertaa alustavasti kuuli asiasta.

Ja kyllähän palkitseminen sykähdytti.

– Sainpahan kokea, miltä tuntuu, kun palkitaan. Tuntuu hyvältä, että minun on huomattu tehneen tällaista, kun eiväthän kaikki ole siihen kiinnittäneet huomiota, Salin myhäilee.

Juurtuja ja herättelijä

Palkinto pokkaa Salinin moninaiselle kotiseututyölle.

Arvokas teko oli koulumuseon perustaminen vanhaan Keihäslahden kouluun 1980-luvulla. Talossa oli Kurun koululaitoksen satavuotisjuhlassa ollut näytillä päivän verran vanhan ajan koululuokka, mutta sen jälkeen Salin pelkäsi tilan tuhoutuvan.

– Kysyin, saanko järjestää sen koulumuseoksi.

Salin tarjosi myös paikallishistoriajuttuja kylän lehteen. Ja jo niitä kyseltiinkin häneltä lisää.

– Kolusin lähes kaikki irti otettavat aiheet vesimyllyn kummituksista aarteenetsintään Rahavuorella.

Lisäksi mies auttoi järjestämään taide-elämyksiä paikallisille: näyttelyitä Keihäslahden kouluun. Ja oli sitä muutakin. Esittelytekstin kirjoittamista nettiin Kurun loma-asuntomessuista, Vänrikki Stool -oopperan järjestelyjä…

Tähän kaikkeen ajoi miehen oma kiinnostus menneeseen ja taiteeseen. Paikallisuuteen pureutuminen myös juurrutti Itä-Suomesta muuttanutta miestä Kuruun.

– Paikka oli uusi, ja etsin, mitä täällä olisi kiinnostavaa.

Kotiseututyön pontimena on toki ollut paikallistenkin herättely näkemään ja muistamaan, mitä kaikkea heillä on.

– Että hyvä isä, täällähän on tämmöistä ja tuommoista. Sain ronkittua hautautumassa olevia juttuja esiin.

Sotataivaan alta

Palkinnon tunnustama meriitti on myös lukuisten sota- ja paikallishistoriaa käsittelevien kirjojen sekä yhden dekkarinkin kirjoittaminen.

Tämä taival sai alkunsa, kun historiasta intoutunutta ja kynäilytaitoista miestä pyydettiin laatimaan paikallishistoriikki. Seuraavaksi hän tarttui sota-aiheeseen, ja sitten kustannusväki myös pyysi häneltä lisää.

Sota-aiheeseen saatteli lapsuudesta kummunnut kiinnostus.

– Ensimmäiset vuoteni elin sotataivaan alla. Kodin lähellä sijaitsi sotilaslentokenttä, ja vihollinen lensi jatkuvasti yli. Myöhemmin isännät ja sukulaismies kertoivat sotajuttuja ja minä kuuntelin.

Kynä on lähtenyt liitoon yhä uudelleen, koska mies tietää olevansa taitava sen kanssa.

– Ja olen lukenut paljon. Sen tuoma sanavarasto ja mielikuvitus ovat luoneet tilanteen, että on pakko kirjoittaa.

Musiikkia ja kuvataidettakin hän on harrastanut. Siihen on ajanut halu kyseenalaistaa ajatusta, että kukin voisi taitaa vain yhtä asiaa. Uteliaisuuskin on ruokkinut harrastamista.

– Halusin kokeilla, osaisiko tavallinen pulliainenkin, ja kas vain, näytti siltä, että osasin.

Kuvataide ja musiikki ovat nyttemmin hiipuneet, mutta kynään mies tarttuu yhä vain, eikä edes kaikesta työstä tullut palkinto liene päätepiste.

– Palkinto antaa vain höyryä jatkaa. Kirjoittamisesta ei näköjään pääse.