Amerikkalainen jalkapallo nostaa päätään Suomessa ja naistenkin keskuudessa, mutta vielä on lajissa kasvatettavaa ja harhaluuloissa romutettavaa.
Asuntilalainen Miia Patala vetää tottuneesti jenkkifutiskamoja ylleen.
– Hiki tässä tulee, hän virnistää.
Ei ihme, sillä vermettä piisaa. Lonkka-, häntäluu- ja reisisuojin varustetut padihousut, aluspaita, polvisuojatut pelihousut, pelisukat, kyynärsuojat, remmein kiinnitettävä hartiasuoja paidan sisässä, kengät, hanskat, kypärä, hammassuojat. Jotkin varusteista ovat tosin vapaaehtoisia, mutta Patala haluaa nekin, hyödyksi kun ovat.
Ensi kertaa Patala puki jefukamppeet vuonna 2010. Hän päätyi moiseen, kun mietti, miten karistaa raskauskilot, ja työkaveri houkutteli mukaan harrastukseen. Alkuun Patala vastusteli. Eihän hän uskaltaisi. Niin hurja laji. Mutta suostuttelu sai naisen taipumaan.
– Ja koukutuin välittömästi.
Naistenkin juttu
Hurjalta näyttävä laji mielletään usein miehiseksi, mutta mielikuva ei ole koko totuus.
Toki miehet ovat lajin parissa enemmistö, emomaa Yhdysvalloissakin, mutta myös naiset pelaavat sitä. Naispelaajia on viime vuosina vieläpä tullut lisää, niin maailmalla kuin Suomessa.
Meillä naispelaajamäärä on moninkertaistunut, ja vuonna 2008 Suomen naiset aloittivat maajoukkuetoiminnan. He osallistuivat maailman ensimmäisiin maa-, MM- ja EM-otteluihin ja ovat lajin MM- ja EM-kärkeä. Nyttemmin on saatu nuortenkin naisten maajoukkue.
Amerikkalainen jalkapallo myös soveltuu naisille. Ihmettelyt naisten uskaltamisesta ja pärjäämisestä eivät Patalaa ärsytä, sillä hämmästelijät eivät tunne lajia ja hänen omatkin luulonsa karisivat aikanaan.
– Usein kuvitellaan, että jenkkifutarit ovat isoja mörssäreitä, mutta kaikenkokoisia tarvitaan: isoja ja vahvoja aloituslinjaan, pieniä, ketteriä ja nopeita takakentälle liikuttamaan palloa ja sähäkästi taklaamaan, pitkiä syötön vastaanottajiksi…
Näihin kaikkiin pelaajarooleihin löytyy sopivia naisia, yhtä lailla kuin miehiäkin on monenkroppaisia.
– Ja me naiset pystymme olemaan ihan yhtä rämäpäisiä ja luonteeltamme kovia pelaamaan kuin miehet.
Toki naiset ja miehet eivät kisaa keskenään, sillä heidän keskinäinen fyysinen eronsa olisi suuri, mutta tämä ei tarkoita, etteivät naiset voisi pelata lajia lainkaan ja kisata keskenään. Sitä paitsi junnut pelaavat sekajoukkuein ja naisetkin toisinaan treenaavat miesten kanssa. Ja naisilla ja miehillä on samat säännöt.
Urheilumaailman shakkia
Jenkkifutiksen suosio on kaikkiaankin kasvamassa Suomessa, mutta laji on meillä yhä marginaalissa, vaikka sitä onkin pelattu täällä jo usea vuosikymmen.
– Muiden lajien kohdalla puhutaan ainakin sadoista joukkueista, meidän lajimme kohdalla kymmenistä.
Niinpä harha- ja ennakkoluuloja on koko lajista, ei vain naisten pelaamisesta. Tavallista on luulla peliä pelkäksi päättömäksi törmäilyksi.
– Todellisuudessa lajiin liittyy paljon teknisyyttä, taktisuutta ja sääntöjä. Jenkkifutis on sellaista urheilumaailman shakkia.
Kuin toinen perhe
Taktisuus onkin Patalalle lajin suolaa.
– Haastaa koko ajan ajatusmaailmaansa ja saa tyydytystä, jos saa luettua peliä nopeasti.
Myös lajiin toki kuuluva rajuus viehättää.
– Pääsee ryskimään täysillä: ylittämään pelkojaan, ylittämään itseään fyysisesti ja päästämään patoumia pihalle. Onhan se nyt sairaan hienoa, että saa täydessä vauhdissa taklattua toisen. Pelin jälkeen on takki ihan tyhjä.
Lisäksi Patala kehuu jenkkifutareiden joukkuehenkeä.
– Kaikkien pitää pelata niin yhteen, että usein hitsautuu tosi tiiviitä porukoita. Parhaimmillaan joukkue on kuin toinen perhe.
Patala toivookin lajille kasvua ja näkyvyyttä, jotta yhä useampi pääsisi nauttimaan tästä kaikesta.
– Rohkeasti naiset ja nuoret mukaan ja tietoisuutta Ylöjärvellekin, hän houkuttelee.
Itselleen hän toivoo fyysistä kanttia pelata vielä vuosia. Ja tietysti menestystä ensi kesän SM-kisoissa, joihin hänen joukkueensa Tampere Saints nousi voitettuaan viime kaudella ykkösdivarin.
– Pääsee näyttämään, mistä Tampere Saints on tehty, kerran aiemminkin nykyjoukkueineen ja kerran toisessa joukkueessa SM-tasolle yltänyt pelaaja intoilee.
Kommentointi on suljettu.