Kirjastokippari seilaa moninaisuudessa

11.01.2018 16:00

Vuodenvaihteessa aloittanut kirjastotoimenjohtaja hyrisee kirjastopalveluiden ja niiden luotsaamisen monenkarvaisuudelle.
Uusi kirjastotoimenjohtaja
Uutukaisen kirjastotoimenjohtajan Liisa Nikkilän silmään Ylöjärvi vaikuttaa dynaamiselta. Niin täkäläiskirjastokin. – Leija on ajanmukainen rakennus, ja omatoimikirjastot ovat mielenkiintoisia. Kaupungin kehitysmyönteisyys näkyy kirjastossakin.

Liisa Nikkilä hymyilee tyytyväistä ja innokasta hymyä. Tuore kirjastotoimenjohtaja on nyt astellut uusissa saappaissaan ensi päivät. Hyvillä mielin.

– Tämä on tosi mukavan tuntuinen työpaikka. Ihmiset ovat ystävällisiä, ja perehdytys on hoidettu erinomaisesti. Vaikuttaisi, että tänne on nopea kotiutua. Ja on tämä tavattoman hieno talo fyysisiltäkin puitteiltaan, hän kehuu työpisteessään Leijassa.

Käsiksi kokonaisuuteen

Syksyllä avautuneessa pestissä Nikkilää houkutti laajeneva perspektiivi.

– Tässä pääsee työskentelemään kirjaston kokonaisuuden kanssa. Aikaisemmin olen tehnyt kirjastoalan osia.

Täten hakijaa houkutti myös sopiva uuden ja tutun kombinaatio.

– Ei tarvitse kaikkea opetella, mutta minua aina kiinnostaa myös oppia uusia asioita.

Ylöjärven kirjaston kuuluminen Pirkanmaan kirjastoihin, PIKIin, kutkutti sekin.

– PIKI on maineeltaan aktiivinen. Pääsin paitsi hienoon paikkaan myös hienoon kokonaisuuteen.

Ylöjärvelle Nikkilä oli valmis tulemaan, sillä Hämeenlinnassa vielä asuva on tottunut pendelöimään: aiemmin hän matkasi töihin Vantaalle.

– Päärata on aika hyvä juttu. Ja meneehän vaikka Tampereen sisäisessäkin liikenteessä aikaa. On paljon enemmän mahdollisuuksia, kun ajattelee, ettei työpaikan tarvitsee olla kodin vieressä. Jos on valmis näkemään vähän vaivaa, sille saa yleensä vastinetta.

Sitä paitsi luotsi valmistelee muuttoa Pirkanmaalle, jonne vetävät työn lisäksi perhesyyt.

– On avoinna, tulenko Ylöjärvelle vai jonnekin muualle. Tässä nyt katsellaan vaihtoehtoja.

Kirjastoliemissä kypsytetty

Luotsin pallille istui aika kirjastokonkari.

Kirjastoalan maisterin opinnot tehnyt nainen työskenteli viimeksi Vantaan kaupunginkirjastossa, ensin Tikkurilan aluekirjaston johtajana ja aluejohtajamallin loputtua pedagogisten palveluiden päällikkönä.

Sitä ennen hän ahersi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston eri tehtävissä. Niiden lomassa hän toimi  kirjastoalan kouluttajanakin ja hankki tätä varten oheen opettajan pätevyyden.

Kirjastoalassa Nikkilää kiehtoo monipuolisuus. Lukeminenkin hänelle maistuu, ja eritoten hän janoaa tietoa.

Uusi työ Ylöjärvellä tuo Nikkilän palettiin lisää taloushallintoa. Talouden osien sijaan hän vastaa nyt koko kirjastokassasta. Uusi perspektiivi tuo myös kokonaisvastuun ja -hallinnan: luotsi pitää käsissään kaikkia kirjastolankoja ja käsittelee niitä vielä osana kaupunkipalveluiden kenttää.

Oppimisesta pitävä nainen katsoo, että saa nämä asiat haltuun luontevasti työn myötä. Henkilöstöhallinto puolestaan on jo kovin tuttua.

– Tikkurilassa minulla oli isompi henkilökunta kuin täällä, itseään helposti lähestyttäväksi luonnehtiva luotsi sanoo.

Hän arvioi itsensä myös kykeneväksi huolehtimaan useista asioista yhtaikaa. Ja on hän paljon handlannutkin.

– Pari remonttiakin olen vetänyt, niin on siinä tullut kaikkea nähtyä.

Uutta luoden, ydintyötä vaalien

Nikkilän edeltäjä kannatti uuden kokeilemista kuitenkin kirjaston perustehtävästä kiinni pitäen. Nikkilä jatkaa mielihyvin samaa linjaa.

– Itsekin ajattelen niin ja olen myös nähnyt, mitä hyvää sillä saadaan aikaan.

Tarkkoja suunnitelmia ei silti vielä ole.

– Ei ole mitään suuria mullistuksia takataskussa. Mutta nykyään puhutaan paljon monilukutaidosta: digimaailmassa selviytymisen ja toisaalta perinteisen lukemisen taidoista. Näkisin, että kirjaston tehtävä on olla monilukutaidon edistäjä.

Nikkilä ynnää, että kirjaston tehtävä on myös olla yhteisöllinen paikka.

– Täällä näkee ihmisiä, ja täällä on kivaa. Täällä ei ole pääsymaksua tai ostopakkoa. Se on tärkeää. Toivoisin ylöjärveläisten ajattelevan, että totta kai kirjastoon, tai että niin, se on kirjastossa. Toivoisin, että kirjasto olisi osa arkielämää.

Kommentointi on suljettu.