Ehdolla Suomen suurimman kuvataidepalkinnon saajaksi on mies, jolle elämä ja taide eivät ole yksiselitteisiä. Hän koluaa asioista esiin toisia puolia.
– Yhtä hyvin tällä penkillä voisi istua joku toinen. Ja sellaista elämä on, Ylöjärvellä varttunut Kari Vehosalo kommentoi Ars Fennica -ehdokkuuttaan.
Ei tämä toki tarkoita, että ehdokkuus olisi hänelle yhdentekevä.
– Olen kiitollinen ehdokkuudesta. Se on tunnustus kovalla työllä tehdystä urasta. Ja Ars Fennica on palkinto, jota arvostan.
Kommentti vain kielii miehen elämänfilosofiasta. Hän näkee asioilla eri puolia.
– On tunnustettava, että taidekilpailut ovat jossain määrin arpapeliä. On kyse näkemyksistä. Elämässä on hyvä olla onnellinen kivoista asioista mutta samalla ymmärtää asioiden sattumanvaraisuus.
Ammattiaatoksia monelta kantilta
Yksiselitteinen ei ollut liioin tie taiteilijaksi.
Ammatinvalinta ei syttynyt mitenkään tiettynä hetkenä, heti kirkkaana. Taidekiinnostus versoi vuosien varrella. Siivikkalalaispoika tykkäsi piirtää, jäljitellä taiteilijamestareita, kuten Dalía, ja tarkkailla taitureiden, kuten Carl Barksin, tapaa käyttää visuaalista kieltä. Tuo kaikki oli jotain, jota hänkin halusi oppia.
– Mitä pidemmälle koulut menivät, sitä enemmän huomasin pyllyni löytyvän kuvaamataidon tunneilta. Kai vain huomasin olevani sillä tiellä, mies sanoo ja kertoo päätyneensä häilyvään ajatukseen hakea taideopintoihin.
Mutta sitten tuli vastaan kääntöpuoli. Realiteetit. Niistä opo muistutti vastaanotolla.
– Kun tulin sieltä pois, olimme päätyneet siihen, että minusta tulee kuvaamataidon opettaja, joka vie lapset retkelle Saksaan, Vehosalo naurahtaa, lainkaan moittimatta opoa vaan ymmärtäen realismia, jota vielä höystivät poiminnat pojan osaamisesta, saksan taidosta.
Alan opinnäytetöitä ohjaava taiteilija itsekin painottaa, ettei kuvataiteilijana täysipäiväisesti toimiminen ole kuin parin prosentin herkkua.
– Mutta jos sanotaan monta kertaa, että älä ryhdy taiteilijaksi, ja silti ryhtyy, todennäköisesti on oikealla alalla.
Ja Vehosalo oli ja on. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Lahden ammattikorkeakoulusta ja suoritti kuvataiteen maisteriohjelman Taideteollisessa korkeakoulussa. Hänen työnsä ovat päässeet Suomen suuriin museoihin ja käyneet kaupaksi, ulkomaillekin, ja hän on ollut parinkin gallerian suojatti.
– Pallo on lähtenyt pyörimään. Olen sattunut olemaan oikea ihminen oikeassa paikassa oikeassa ajassa, taiteilija sanoo kiitollisena keräilijöiden ja museoiden mielenkiinnosta ja toisaalta taas tietoisena sattumanvaraisuudesta.
Taide usuttaa puntaroimaan
Asioiden eri puolia penkova filosofia yltää Vehosalon taiteeseenkin.
– Taide on paikka, jossa voi käsitellä elämän pieniä ja suuria mysteereitä. Pyrin tekemään teoksia, jotka saavat katsojan pohtimaan uudelleen sitä, mikä näkyy edessä. Tarkoitus on, että ihminen ei ottaisi kaikkea annettuna vaan käyttäisi harmaita aivosolujaan pohtiakseen, miksi asiat ovat näin eivätkä noin, Vehosalo kuvaa yhteiskuntakriittisiä maalauksiaan, veistoksiaan ja valokuvataidettaan.
Sijaa monenlaisten ajatusten viriämiselle suo tyyli, jossa monenlaiset visuaaliset elementit yhdistyvät ja luovat ristiriitaisuuksiakin.
Ars Fennica -ehdokkaiden paraikaa Kiasmassa esillä olevassa näyttelyssä Vehosalon työt puivat elämän ja kuoleman sykliä. Töissä piirtyy esimerkiksi kohtalon hetkiä autokolareista. Ja tässä kaikessa on monta puolta: valintamme, yhteiskunnan vaikutus meihin, kauneuskin…
Kiinni ihanteista vastakin
Helmikuun alussa selviävä voitto toisi Vehosalolle 40 000 euron palkintorahat. Ne tietäisivät ulkomaanmatkaa pojan kanssa mutta myös varmempaa taloutta muutamaksi vuodeksi. Mutta työ jatkuisi.
– Istuisin lisää työhuoneella, mutta vähän helpompaa olisi taas kaikki.
Maineikas palkinto toisi näkyvyyttä ja arvostusta, mutta konkreettista vaikutusta uraan Vehosalon on vaikea arvailla. Taiteilijan motivaatio ja asenne eivät ainakaan muuttuisi.
– Ehkä saisin tilapäisen onnellisuushäiriön, mutta yhteiskuntakriittisen taiteen tekoon tällaiset seikat eivät saa vaikuttaa. Toivon, ettei myöskään elämä pehmennä minua liikaa, että rupeaisin luistamaan lähtökohdistani, taiteilija tähyää tulevaan.
