Nyt pompitaan!

29.12.2017 10:00

Kengurumeininki pomputtaa kansaa Ylöjärven uuden vuoden vastaanotolla.
Kengurumeininki
Kengurumeininki virittää biletunnelman kohdilleen vuoden viimeisenä päivänä. (Kuva: Kengurumeininki)

Pekka Malkki vähän yllättyy kysymyksestä. Ai kuinka monta pomppua kertyy yhden keikan aikana?

– En ole koskaan laskenut, mutta paljon niitä tulee, laulaja naurahtaa.

Kengurumeininki ja etenkin sen nokkamies Malkki tunnetaan paitsi menevästä musiikistaan myös joustavista kintuistaan. Keikoilla kaikki pomppivat, Malkki eniten.

Kengurumeininki perustettiin vuonna 1996. Muutama Espoon terveydenhuolto-sosiaalialan oppilaitoksen opiskelija keksi bändin osaksi musiikkikasvatuksen opintojaan. Hetken huvista tulikin jotain pysyvää, ja edelleen yhtyeen keikkatahti on tiivis.

– Muut ovat ammattimuusikkoja, mutta minä sinnittelen vielä päivätyössä tässä rinnalla, Malkki sanoo.

Bändi marssittaa lavalle kengurun lisäksi muitakin hauskoja hahmoja: on muun muassa astronauttikoira ja intiaanipäällikkö Heiluva Hammas.

Malkin mielestä Kengurumeininki ei ole lastenmusiikkia vaan rokkia, josta lapsetkin tykkäävät. Ensi vuodeksi on suunnitteilla Suomen-kiertue sinfoniaorkesterien kanssa.

Liikettä ja loistetta

Vielä ennen kuin jouset ja puhaltimet on viritetty, Kengurumeininki piipahtaa peruskokoonpanollaan Ylöjärvellä. Pomppubändi esiintyy kaupungin uuden vuoden vastaanotolla tänä sunnuntaina.

Liikuntakeskuksessa ja Ylöjärven jäähallissa on aaton aikana paljon muutakin ohjelmaa. Liikunnallinen ilta alkaa maksuttomalla yleisöluistelulla jäähallissa. Myös sulkapallokentille on avoimet ovet. Liikuntakeskuksen puolella on lapsille temppurata ja pomppulinna, jossa voi virittäytyä tunnelmaan ennen konserttia.

Bileet päättyvät ilotulitukseen iltakahdeksalta. Silloin Ylöjärven taivas loistaa säihkyvänä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.