Tänä syksynä pitkältä työuraltaan eläköityneellä Leena Joensivulla on nyt aikaa harrastuksille. Niistä rakkaimpiin kuuluu metsästys, jota Joensivu on harrastanut jo useita vuosia.
Riistapellon laidalla kävelee tuttu hahmo kirkuvan oranssiin fleece-paitaan sonnustautuneena. Liivin rintataskusta pilkistää radiopuhelimen antenni. Saappaat uppoavat mutaiseen kaalipeltoon, kun Poikeluksen riistamiesten toistaiseksi ainut naisjäsen, Leena Joensivu, talsii kohti ruokintapistettä.
– Ei ole eväät käyneet kaupaksi. Tänne on tuotu perunoita, porkkanoita ja omenoita peurojen syötäväksi, mutta eivät ne uskalla tulla syömään alueella hiippailevan ilveksen vuoksi, Joensivu sanoo samalla etsien kissapedon jälkiä lumihangesta.
– Ilvestä pidetään harvinaisena, mutta kyllä niitä on. Ilvesten määrästä on myös pidettävä huolta, sillä ne tappavat peurojen ja kauriiden vasoja. Meillä onkin nyt kaksi ilveksen kaatolupaa täällä Pohjois-Ylöjärvellä, joulukuussa alkaneeseen pienpetojahtiin osallistuva Joensivu selvittää.
Luontokappaleiden kunnioitusta
Riistametsällä ja pienpetojahdissa viihtyvä Joensivu innostui metsästyksestä kymmenisen vuotta sitten. Harrastus lähti liikkeelle halusta liikkua luonnossa.
– Tykkään kovasti sienestää ja marjastaa, mutta niiden aika vuodesta on melko lyhyt. Mietin, että mitähän muuta voisin tehdä talvella kuin vain kävellä metsässä.
Niinpä hän keksi alkaa etsiä luonnosta eri eläinten jälkiä ja seurata, mihin ne johtavat.
– Minusta luonnossa olemisessa on parasta sen seuraaminen ja kunnioittaminen. Tätä kautta keksin aloittaa metsästyksenkin.
Joensivun mukaan metsästys on herrasmieslaji, jossa metsästettäviä luontokappaleita kunnioitetaan.
Harrastukseen liittyy tärkeänä osana riistanhoito, johon kuuluu myös eläinten ruokkiminen riistapelloilla.
– Ei tämä ole mitään hullua ammuskelua, vaan eläimistä pidetään myös huolta. Tosiasia on kuitenkin se, että jos me emme käytä hirvenkaatolupiamme, näkyy se heti Kuruntiellä sattuvien kolareiden määrässä, hän toteaa.
Vanhana pikkutyttönä
Tämän syksyn hirvijahti on ollut Joensivulle aiempia merkityksellisempi. Marraskuisena sunnuntaina hän teki nimittäin ensimmäisen kaatonsa. Naisen omien sanojen mukaan osuma ei ollut mikään sattuma – aika vain sattui olemaan kypsä kaadolle.
– Tiesin olevani valmis ampumaan siinä kohtaa, kun sydämeni ei enää hakannut kovaa. Tähtäsin kalliolta kylmän rauhallisesti, ja sain täydellisen osuman, hän kertaa.
Ensimmäinen kaato on vaatinut Joensivulta paljon harjoittelua – saihan hän harrastaa hirvenmetsästystä aktiivisesti kuusi vuotta ennen kuin kaato tapahtui.
Hän kertoo ensimmäisen kaadon vieneen hänet jonkinlaiseen transsiin. Tunne oli ihmeellinen, ja melko onnellinen.
– Metsästyskaverini sanoi kaatoni jälkeen, ettei hän ole eläissään nähnyt noin vanhaa pikkutyttöä. Siinä minä taputtelin eläintä ja kehuin, että onpa se hieno, Leenan oma vasa.
Luomuinta luomua
Hirven ampujan tehtävään kuuluu myös eläimen suolistaminen. Vaikka touhu näyttää veriseltä ja raa’alta, pitää Joensivu suolistusta kunniatehtävänä.
– Jos hirven kykenee ampumaan, pitää tehtävä pystyä suorittamaan asianmukaisesti loppuun. Harva pääsee kokemaan sitä, miltä tuntuu koskettaa juuri kuollutta ja vielä lämmintä eläintä.
Joensivu käyttää ruoanlaitossa lihana pääasiassa riistaa, itse metsästettyä. Hän kokkaa lihan lisäksi sisäelimiä, joista valmistuu esimerkiksi erilaisia patoja.
– Pakastimestani löytyvä liha on luomuinta luomua. Tiedän tasan tarkkaan, mistä liha on peräisin ja millaista elämää eläin on elänyt, hän kertoo.
Joensivun mukaan metsästyksessä pyritään tekemään asiat muutenkin luonnonmukaisesti.
– Me huolehdimme, ettemme jätä jälkeemme mitään muoviroskia tai muita jätteitä. Myös passipaikat rakennetaan puusta, joka ei kestä ikuisesti vaan lahoaa lopulta osaksi luontoa.
Kommentointi on suljettu.