Maatalontyttö ja eläkkeellä oleva kotitalousopettaja Sirkka-Liisa Riipinen toivoo, että kasvimaista tulisi taas suosittuja. Ja että yhä useampi käyttäisi kotimaista perunaa pastan ja riisin sijaan. Perinneruokiakin hän suosittelee etenkin juhlapyhinä, jotta esiäideiltä perityt makumuistot säilyisivät.
Kun Sirkka-Liisa Riipinen oli pikkutyttö 1950-luvulla, hänen kotonaan Virroilla teurastettiin aina syksyisin sika, jouluporsas.
Siasta keitettiin tappaiskeittoa, eräänlaista lihakeittoa, jota tarjottiin teurastajalle ja talkooväelle. Siitä tehtiin myös muun muassa verimakkaraa, veripalttua ja sianpääsylttyä.
Koko ruho käytettiin, ja kinkut ja muu liha suolattiin puusaaviin talven varalle.
Riipinen muistaa katselleensa, kuinka makkaroiden täyttämiseen käytettiin suppilomaista lehmänsarvea. Sianpääsyltyn valmistamistakin hän seurasi. Kaltattu sianpää halkaistiin ja keitettiin muutamana palana suolan, pippurin ja sipulin kanssa. Pidetyimpiä osia päästä olivat posket.
Luista irrotetut lihat laitettiin tiiviiseen astiaan painojen alle, liha tiivistyi ja osaksi myös hyytelöityi siinä luonnostaan olevan kollageenin avulla.
Riipisestä syltty oli herkullista – paljon parempaa kuin kaupassa nykyisin myytävät alatoopit.
Äidin rievä oli parasta
Sirkka-Liisa Riipisen äiti oli hyvä ruoanlaittaja, ja tytär muistelee edelleen haikeana tämän leipomaa rievää.
Vaikka Riipisestä tuli aikuisena kotitalousopettaja – pitkälti äidin tekemän hyvän ruoan innoittamana – hän ei saa rievästään yhtä hyvää kuin äidin leipä oli. Ei, vaikka hänelläkin on käytössään leivinuuni ja sama ohje.
Kotitalousopettajaksi lukeminen oli luontevaa siksikin, että ruoanlaitto tuli maatalon tytölle tutuksi jo pienenä. Riipinen teki ensimmäisen lihakeittonsa perunannostoporukalle ollessaan alle kouluikäinen. Siitä tuli ihan syötävää, vaikka liha jäikin sitkeäksi ja perunat muusaantuivat.
Kukaan ei ollut muistanut sanoa, että liha piti laittaa keittymään ennen muita aineksia.
Idän ja lännen erottaa leivästä
Tampereen talouskoulun entinen kotitalousopettaja tietää myös työnsä puolesta, millaista on perinteinen hämäläinen ruoka.
Koska Häme sijaitsee idän ja lännen keskellä, ruokakulttuurissamme on paljon niin idän kuin lännen vaikutteita. Idässä uuni lämpeni viikoittain, länsi oli keittoruoka-ainetta.
Idän ja lännen erot näkyivät leivässä. Hämeessä syötiin ja syödään edelleen reiällistä ruisleipää. Reikäleipä tuli tänne lännestä. Itä-Suomessa ruisleipä leivotaan limpuiksi. Tampereen seudulla syödään myös rievää.
Häme on niin ikään sahtialuetta. Maitoa joivat vain pikkulapset. Piimä oli lännessä venyvää, ja idässä kokkelimaista. Maidosta tehtiin myös piimäjuustoa, joka on Hämeen alkuperäisintä juustoa. Piimäjuuston nuorempi ja juhlavampi versio on munajuusto.
– Hämeessä ruokavalio perustui vilja- ja maitotuotteisiin sekä perunaan. Aterioita täydennettiin lihalla, kuten sianlihalla, ja myös kaloilla kuten lahnalla, särjellä ja suolasilakalla, sanoo Riipinen.
Hämeessä tyypillisiä olivat myös laatikkoruoat eli loorat. Ylöjärven omia perinneruokia ovat puolestaan makealta maistuva Ailin imelälimppu ja saunapalviliha.
Lipeäkalaa liotettiin viikkoja
Laatikoita oli myös Sirkka-Liisa Riipisen lapsuuden joulupöydässä.
Joulupöytään kuuluivat muun muassa lanttulaatikko, maksalaatikko, imelletty perunalaatikko ja porkkanalaatikko, jossa ei ollut riisiä. Imelletyt ruoat, kuten imelletty perunalaatikko ja imelletty ruispuolukkapuuro, olivat niin ikään tyypillisiä Hämeelle.
Pöydässä oli lisäksi yön yli leivinuunissa paistettua ruistaikinakuoreen piilotettua kinkkua, rosollia, suolasilliä tai lasimestarin silliä ja suutarin lohta, kotikaljaa ja ohrarievää.
– Ja jos lehmä poiki, tehtiin pohjalaisittain ternimaidosta leipäjuustoa. Sukuni oli sieltä päin kotoisin.
Jälkiruokana oli kokomaidosta haudutettua riisipuuroa ja rusinasoppaa tai sekahedelmäkeittoa.
Jouluateria aloitettiin kuitenkin syömällä lipeäkalaa.
Sirkka-Liisa Riipisen äiti liotti turskasta tehtyä kuivakalaa, kapakalaa, pari kolme viikkoa. Ensin kala käsiteltiin koivuntuhkasta ja vedestä tehdyllä lipeäliuoksella ja sen jälkeen kalaa liotettiin lisää pelkässä vedessä.
Hyvin pehmennyt lipeäkala keitettiin ja syötiin maitokastikkeen ja maustepippurin kera lusikalla.
On eettistä suosia kotimaista
Kun on kotoisin maalaistalosta ja toiminut kotitalousopettajana, ei liene ihme, että tulee suomalaisen ruoan puolestapuhujaksi. Sellainen Sirkka-Liisa Riipinen nimenomaan on.
Hän toivoo, että nykyistä useammat pitäisivät omaa kasvi- ja yrttimaata ja käyttäisivät lähiruokaa muutenkin.
Riipinen itse kasvattaa kaikenlaista lipstikasta purjoon, palsternakkaan ja perunaan. Hänen miehensä Hannu Riipinen kalastaa ja metsästää, ja lähitilalta ostetaan lammasta. Metsästä poimitaan marjoja ja sieniä, ja tuoreita munia saadaan kesäkanoilta.
– Toivoisin, että pastan ja riisin sijasta yhä useammin valittaisiin esimerkiksi kotimaista perunaa. Toivoisin myös, että ulkomailta tuotujen esimerkiksi kikherneiden ja prosessoidun soijan tilalla käytettäisiin kotimaisia luomukasviksia. Ja onneksi markkinoille ovat tulleet myös kotimainen härkäpapu ja nyhtökaura.
– On eettistä suosia kotimaan tuotteita. Olisi hyvä, ettei kaupasta ostettaisi esimerkiksi aina ulkomaisia hedelmiä, vaan käytettäisiin enemmän kotimaisia omenoita ja marjoja.
Karjalanpaistia ja kaalipataa
Riipisellä syödään pääosin lautasmallin mukaan eli puolet tuoreita kasviksia, neljäsosa proteiinia, ja neljäsosa hiilihydraatteja kuten perunaa ja kotimaisia juureksia.
Sirkka-Liisa Riipinen tekee aktiivisesti myös perinneruokia, kuten esimerkiksi patapaistia, lihapullia kastikkeessa, karjalanpaistia, kaalilaatikkoa ja kaalipataa, ja suosittelee perinneruokia muillekin.
– Esimerkiksi nyt joulun aikaan on helppoa tehdä vaikkapa joululaatikoita itse.
