Uutta Unelmatupaa ei saada hetkessä

Ylöjärven seurakunnan lähetyskahvila Unelmatuvan tulipalosta on kulunut puolitoista viikkoa. Moni haikailee jo uuden kahvilan perään, mutta edessä on vielä monta ratkaistavaa asiaa ennen kuin rakennustyöt voivat mahdollisesti alkaa.
Lähetyskahvila Unelmatupa tuhoutui ikävässä tulipalossa käyttökelvottomaksi. (Kuva: Vilma Kaura)

Uusi kiinteistö on aina pitkäaikaisen sitoutumisen asia myös Seurakunnalle.
– Varmasti luottamusihmiset miettivät asiaa ja kaupunkikin miettii sitä tahollaan. Uusi rakennus ei oikeastaan ole seurakunnan työntekijöiden asia. Tietenkin sitä voi aina miettiä, mutta päätökset siitä rakennetaanko vai eikö rakenneta, tulevat toisaalta, Ylöjärven seurakunnan kappalainen Matti Mikkola sanoo.
Hänen mukaansa seurakuntalaiset miettivät toki, pitäisikö Unelmatuvan tilalle saada uusi kahvila.
Mikkola kuitenkin muistuttaa, että kriisin ja onnettomuuden keskellä kannattaa odotella tovi ennen isojen ratkaisujen tekemistä.
– Tunteita on monenlaisia suuntaan ja toiseen. Sitten kun tapahtuma asettuu aloilleen, kannattaa alkaa miettiä isoja asioita. Tämä koskee niin yksityiselämää kuin yhteisöä. Kannattaa asettua, odotella ja kuulostella, mikä kaikki on mahdollista.
Mikkola myöntää, että Unelmatuvan väelle tulipalo on yhä hyvin murheellinen asia.

Murrosta rikostutkinta

Moni seurakuntalainen on kysellyt ja arvuutellut palon syttymissyytä, mutta siihen ei ole saatavilla vielä vastauksia.
Ylöjärven seurakunnan kiinteistöpäällikö Erkki Niemi vahvistaa, ettei palon syttymissyystä ole vielä tarkkaa tietoa.
– Tutkinta on kesken ja poliisi kertoo sitten, kun sillä on jotakin kerrottavaa. Poliisin mukaan tutkinnassa voi mennä muutamia viikkoja, Niemi selvittää.
Tähän mennessä on selvinnyt se, että Unelmatuvaan on murtauduttu, ja tästä on käynnissä rikostutkinta.
Poliisi kaipaa siis yhä havaintoja lauantain 9. joulukuuta vastaisena yönä sattuneesta tulipalosta. Poliisi pyytää yleisöltä mahdollisia havaintoja kahvilan lähistöllä ja kirkon pysäköintialueella lauantaina aamuyöstä liikkuneista henkilöistä tai ajoneuvoista.
Havainnot voi soittaa numeroon 0295 445 888 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.