Lomailla voi lähelläkin

Joululomallakaan ei tarvitse lähteä kauas kotoa. Puutarhakaupungin lisäksi Pirkanmaa on pullollaan kiinnostavia kohteita, joissa voi viettää päivän tai pidemmänkin aikaa. Ylöjärven Uutiset keräsi vinkkejä joululoman viettoon lähellä.
joulutori

Tampereen keskustorin joulutori on monelle pakollinen vierailukohde. (Kuva: Tampereen kaupunki/Ari Järvelä)

Moni viettää joulun tienoilla lomaa. Toisille se tarkoittaa muutaman päivän ja osalle useamman viikon rauhoittumista. Yksi haluaa käpertyä kotona viltin alle, mutta toinen kaipaa arjen vastapainoksi matkailua ja puuhaamista. Aina ei tarvitse lähteä pitkäksi aikaa kauas kotoa, sillä läheltäkin löytyy kiinnostavaa ajanviettoa. Tutustu tärppeihimme ja lähde lomalla lähelle.

Luonnonystäville

Seitsemisen kansallispuisto, Ylöjärvi. Takuuvarma kohde luonnon ystävälle, ja lähimatkailua parhaimmillaan. Seitseminen tarjoaa vierailijoille maisemia harjuista aarniometsään. Kansallispuistoon voi tehdä päivän mittaisen retken tai telttailla metsän siimeksessä yön yli. Seitseminen soveltuu kaikenikäisille kävijöille, kuntoon katsomatta. Merkittyjä reittejä on noin 60 kilometriä, yksittäisiä reittejä on aina 1,5 kilometristä 17 kilometriin asti. Sään salliessa latuverkostoa löytyy 45 kilometrin verran. Lisätietoja: www.luontoon.fi/seitseminen

Helvetinjärven kansallispuisto ja Helvetinkolu, Ruovesi. Helvetinjärven rotkolaakso syntyi, kun luonnonvoimat siirtelivät maankuorta miljoonia vuosia sitten. Samalla syntyi myös Helvetinkolu – muutaman metrin levyinen ja 40 metrin korkuinen kalliosola. Helvetinjärven kaunis kansallispuisto soveltuu kaiken ikäisille retkeilijöille, mutta reitit voivat olla paikoin haastavia. Merkittyjä reittejä on 40 kilometriä, ja kansallispuistosta löytyy myös 4 kilometrin pituinen luontopolku. Lisätietoja: www.luontoon.fi/helvetinjarvi

Talviliikkujille

Ellivuori, Vammala; Sappee, Pälkäne. Lähde nauttimaan aktiivilomailusta yksin, ystävien kanssa tai perheen kesken lasketellen. Rinteeseen voi lähteä päiväretkelle, mutta myös majoittumiseen löytyy mahdollisuuksia. Laskettelukeskukset avaavat rinteensä sään salliessa. Ajankohtaiset tilanteet ja lisätietoja: www.ellivuori.fi/skicenter sekä www.sappee.fi/fi.

Hiihtämään ja luistelemaan pääsee sään salliessa sekä Ylöjärvellä että lähikunnissa. Ylöjärven latujen, luistinratojen ja kaukaloiden ajankohtaisen kunnon pääsee tarkastamaan osoitteessa www.ylojarvi.fi/liikunta. Muiden kaupunkien latujen ja luistinratojen kohtalon voi tarkastaa samaan tapaan kaupunkien nettisivuilta.

Lapsiperheille

Muumimuseo, Tampere. Maailman ainoa Muumimuseo sijaitsee Tampere-talossa. Paikalla voi tutustua Tove Janssonin ihastuttaviin muumeihin ja tarinoihin hahmojen takana. Näyttelyt kiehtovat kaikenikäisiä. Muumimuseossa voi myös koristella muumipipareita aina loppiaisviikonloppuun saakka. Lisätietoja: muumimuseo.fi.

Herra Hakkaraisen talo, Vammala. Vammalan keskustassa sijaitsevassa Herra Hakkaraisen talossa pääsee tutustumaan Mauri Kunnaksen kirjojen iki-ihaniin hahmoihin ja maisemiin. Toiminnallinen näyttely takaa kutkutusta kaikille aisteille. Lisätietoja: herrahakkaraisentalo.fi.

Koiramäen joulu, Tampere. Särkänniemessä sijaitsevassa Koiramäessä vietetään tuttuun tapaan joulua. Tarjolla on päivittäistä ohjelmaa ja erilaisia pajoja, joissa tehdään esimerkiksi kynttilöitä joulukortteja sekä koristellaan pipareita. Lisätietoja: sarkanniemi.fi/koiramaenjoulu.

Kulttuurin ystävälle

Serlachius-museoiden taidemuseo Göstassa nähdään vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä. (Kuva: Taidemuseo Göstassa nähdään vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä (Kuva: Serlachius-museot)

Taidemuseo Gösta (Serlachius museot), Mänttä. Göstassa on tarjolla monipuolista taidetta kulttuurinjanoisille joululomalaisille. Esimerkiksi Jiri Gellerin retrospektiivisessä näyttelyssä on esillä kuvanveistäjän uran klassikoita sekä otteita uusimmista teossarjoista. Riiko Sakkisen Rajat kiinni -näyttely puolestaan tutkii Euroopassa käytävää pakolaiskeskustelua poliittisen taiteen keinoin. Paikalla järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Lisätietoja: www.serlachius.fi/fi.

visavuori

Visavuoressa on esillä hurja määrä taidetta, kuten tässä Visavuori-salissa. (Kuva: Visavuori/Hannu Männynoksa)

Visavuori, Valkeakoski. Visavuori on Emil Wikströmin, Suomen merkittävimpiin kuuluneen kuvanveistäjän, entinen taiteilijakoti ja ateljee. Esillä myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tuotantoa ja vaihtuvia näyttelyitä. Lisätietoja: www.visavuori.com.

Joulutori, Tampere. Osa lähtee joulun alle Keski-Euroopan joulutoreille, mutta läheltäkin löytyy saman henkistä tunnelmaa. Tampereella järjestetään jälleen vuosittainen joulutori, nyt jo kymmenettä kertaa. Tarjolla on käsityökauppiaita, ravintolapalveluita ja päivittäistä ohjelmaa. Lisätietoja: tampereenjoulutori.fi sekä tietoa Tampereen muista joulutapahtumista: www.joulutampere.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?