Koovee II oli tyly isäntä Uplakersille

Uplakers vieraili jääkiekon II-divisioonassa Koovee II:n vieraana sunnuntaiehtoona Tampereella Hakametsän kakkoshallissa. Kotijoukkue korjasi täyden pistepotin ylöjärveläisiltä maalein 5-3 (2-1,2-2,1-0)

Kamppailun avauserässä maaleja mätettiin vuorotahtiin. Uplakers aloitti maalitehtailun jo ottelun toisella minuutilla, kun Turo Mikkola vei vierailijat 1-0-johtoon Mika Kalliomäen syötöstä.
Koovee II kuittasi pelin tasoihin reilun viiden peliminuutin jälkeen.
Avauserä päättyi Uplakersin kannalta harmillisesti, kun Koovee II onnistui tekemään alivoimamaalin noin puolitoista minuuttia ennen ensimmäisen erän päättymistä.
Ottelun toisessa erässä Koovee II näytti jo menevän menojaan, kun se siirtyi reilun kolmen peliminuutin jälkeen jo 3-1-johtoon.
Uplakersin ”tikanpojat” olivat kuitenkin toista mieltä. Reilun viiden peliminuutin aikana ylöjärveläistiimi kairasi pelin tasoihin. Ensin Joel Linnas kavensi tilanteeksi 3-2 Eetu Peipon ja Juuso Lehdon syötöstä.
3-3-tasoitusosuman iski Aleksi Saadetdin Mikko Laksolan ja Turo Mikkolan passeista.
Toisen erän loppu oli jälleen harmillinen ylöjärveläisten kannalta, kun Koovee II siirtyi 4-3-johtoon siirretyn rangaistuksen aikana.
Koovee II sinetöi 5-3-voittonsa päätöserän alun ylivoimamaalillaan.
Uplakers palaa kaukaloon seuraavan kerran lauantaina kotihallissaan Euromaster areenalla. Vastaan luistelee silloin Koilis-Pirkan Kiekko.
Sunnuntaina Uplakers matkustaa Kangasalle paikallisen Kisa Eaglesin vieraaksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?