13-vuotias ylöjärveläisrunoniekka haaveili, ja haave kantoi. Nyt kädessä on julkaisukampanjan ilmoille avittama kirja.
Seiskaluokan lopulla se syttyi. Vankka aie tehdä runokirja. Vankka halu saada teos julki.
Äiti toppuutteli. Hän toki tsemppasi mutta myös varoitti, ettei kustannussopimus irtoa noin vain. Mutta Ronja Hämäläinen halusi yrittää.
Kerran bussipysäkillä sitten lykästi. Kustantamoita haravoinut Hämäläinen törmäsi puhelinta selaillessaan Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -kampanjaan. Se lupaa julkaista Suomen juhlavuoden kunniaksi satoja runokirjoja, joista kirjoittajat ja muut halukkaat voivat sitten tilata kappaleita.
Kun kustantamon hyväksyvä sähköposti tuli, ylöjärveläistyttö oli riemuissaan. Äitikin iloitsee, kuinka mahtava tilaisuus matalan kynnyksen julkaisukampanja tytölle oli.
– Julkaisu oli Ronjalle vuosien haave. Nyt se toteutui. Toiset eivät saa ikinä sitä tilaisuutta, äiti Kirsi Hämäläinen kiittelee.
Kirjoittaessa muu unohtuu
Nyt kahdeksasluokkalaisen ylöjärveläisneidon kirjoitusharrastus alkoi jo kauan ennen kirjaprojektia.
– Aloin harrastaa kirjoittamista aika lailla sitten, kun opin kirjoittamaan, satunnaisilla tarinoilla aloittanut ja kutosluokalla kynänsä täyteen liitoon lennättänyt tyttö kertoo.
Tarinat väistyivät, ja runot ottivat pääjalansijan, joskin tytön kynästä syntyy myös novelleja ja nyttemmin myös näytelmätekstejä.
Hämäläinen kirjoittaa, koska kuvitelmiin uppoaminen rentouttaa.
– Voi hetkeksi unohtaa kaiken muun.
Myös luova prosessi, kirjoittamisen imu, rauhoittaa.
– On kiva pyörittää sanoja päässään. Minusta tuntuu melkein kuin kynä kirjoittaisi itsestään.
Runoniekka tykkää myös ilahduttaa muita teksteillään. Niitä on kiva antaa vaikka lahjaksi.
– Ronjan puoleen aina käännytään, kun tarvitaan vaikka korttiin värssyä, äitikin toteaa selittäen harrastusta tytön luovalla luonteella.
Hän ynnää selitykseksi myös tytön herkkyyden. Sitä, tunteitaan, tytön on helpointa ilmaista paperilla.
Syvät mietteet suoltuvat paperille
Kuule taivas, pyyntö pien -runoteoksensa tekstejä Hämäläinen luonnehtii kantaa ottaviksi. Vaikka runo olisi mielenmaisemaa maalaileva tai pohdiskeleva, kantaa ottava vire on yhtä kaikki mukana.
Aiheita ovat esimerkiksi yksinäisyys, teinien elämä, kuolema ja ilmastonmuutos. Kuoleman pariin ajoi isomummin taannoinen poismeno, ja kaikki muutkin aiheet kumpuavat jotenkin kirjoittajan elämästä, häntä askarruttavista asioista.
Pohdiskelevuus ja usein aika synkätkin aiheet ovat Hämäläiselle yleensäkin tyypillisiä. Tyttö tuumaa tämän johtuvan ehkä siitä, että kun jotain syvää ja synkkää tulee mieleen, se pyrkii mielen pohjalta ulos. Äitikin komppaa, että kirjoittaminen on muutoin iloisen tytön tapa purkaa syviä mietteitä.
Kynä kädessä vastakin
Takki ei ole nyt tyhjä. Vaikka tekstiä ei toki tule alati katkotta, ei runosuoni tunnu ehtyvän.
– Kaikki, mitä tapahtuu, mitä näen ja mitä kuulen, saa kirjoittamaan.
Kehittyäkin tyttö tahtoo.
– Olisi kiva opetella uusia tyylejä. Ja opetella kirjoittamaan runoja vaikka englanniksi. Niin kirjoittamiseen tulisi jotain uudenlaista, hän sanoo ja ynnää runouden teoriankin kiinnostavan.
Näitä oppeja runotyttö olisi valmis haalimaan niin opaskirjoja ja toisten kaunokirjallisia tekstejä tarkastelemalla kuin itsekin oivaltamalla.
Ja vaikka julkaisuhaave toteutui, on haaveita yhä.
– Haluaisin kirjoittaa lisää kirjoja, kynäilyn kenties kiintoisana ammattivaihtoehtonakin näkevä tyttö hymyilee.
Kommentointi on suljettu.