Konkurssi ei ollut ylöjärveläisyrittäjälle helppo paikka, mutta ei elämä siihen tyssännytkään. Asiat lutviutuivat, ja mieli kirkastui. Mies ravistelisikin suomalaisesta mentaliteetista turhan häpeän ja liian pelon.
Lukuisten unettomien öiden jälkeen tapahtui se, mitä Kari Syrjälä oli jo osannut aavistaa. Kävi selväksi, ettei Ylöjärven sähköliike enää kääntyisi kannattavaksi.
Syrjälä oli kyllä yrittänyt korjausliikettä. Kun tappiot olivat kertyneet ja tilaukset huvenneet, hän oli sopinut työntekijöiden kanssa palkkojen alentamisesta.
Vaan kun käyrät kääntyivät, henkilökunta tuli toisiin aatoksiin. Mutta ei entiseen olisi ollut paluuta. Vanhat palkat olisivat tienneet taas tappiota. Seinä oli tullut vastaan.
Laki- ja rahoitusneuvottelujen jälkeen Syrjälä päätti hakea konkurssia. Niin säästyi edes jotain. Viivyttelemällä vahinko olisi vain kasvanut.
Tunteet olivat sekavat. Yhtäältä helpotti saada ratkaisu, toisaalta mieleen kihosi häpeä ja ajatuskaruselli tulevasta.
Solmut aukenivat
Mutta niin vain vyyhti lähti aukenemaan.
Konkurssipesän varat ja irtaimesta realisoidut rahat jaettiin velkojille. Koska kyse oli osakeyhtiöstä, Syrjälän henkilökohtainen omaisuus säilyi eikä hän jäänyt henkilökohtaiseen velkaan. Velkojille koitui tappiota mutta vähemmän kuin mitä viivyttely olisi tuonut.
Työntekijät saivat palkkaturvaa ammattiyhdistykseltä. Jotkut tosin soittelivat vielä perään, eikö saamattomia palkkoja liikenisi.
– Ei siinä voinut suuttua eikä nauraa. Piti vain antaa olla. Ei tilanteelle mahtanut mitään, Syrjälä toteaa.
Toimitusjohtaja itse ei saanut palkkaturvaa. Hän otti toimeentulolainan ja pääsi parin kuukauden kuluttua sähköalan pestiin, josta sovittiin jo konkurssista päätettäessä. Työttömyysturvamahdollisuuksiaan hän ei edes selvittänyt.
Vaan ovella oli jo uusi askel. Vain muutaman kuukauden palkkatyössä oltuaan Syrjälä totesi, että työ suuntautui liian eri osa-alueille kuin hän. Palkkatyökään ei tuntunut yrittäjyyteen tottuneesta omalta.
– Päätin palata itselleni tuttuun ympäristöön, mies kertoo, kuinka viritti uuden firman, tällä kertaa yksihenkisen.
Tämä onnistui toimeentulolainan turvin, eikä nyt vain sähkösuunnitteluun keskittyvä yritys tarvinnut aloittaakseen juuri muuta kuin tietokoneen ja kirjoituspöydän.
Uskallusta urkeni tottuneisuudesta yrittäjyyteen sekä vainusta, että asiakkaat, joihin välit olivat säilyneet, voisivat vielä olla kiinnostuneita. Ja niin firma alkoi pyöriä, vaikka lama jarruttelikin. Syrjälä tuli toimeen.
Siitä alkoi myös henkinen selviytyminen.
– Kun ihminen tuntee itsensä tarpeelliseksi, se tuo vahvuuden tunnetta.
Korkea ikäkin auttoi. Eläkeikään oli vain parisen vuotta, joten pitkää sinnittelyä ei ollut edessä.
Asenteissa oikaistavaa
Moisen ruljanssin läpi käynyt mies pitää ymmärrettävänä, että konkurssin pelko elää monen mielessä varsin tiukassa. Varovaisuus on hyvästäkin.
– Se tuo harkintakykyä. Tulee pohdittua, onko firma sellaisella pohjalla, että sillä on edellytyksiä menestyä.
Turha pelko on miehestä kuitenkin pahasta.
– Jos liikeidea on hyvä, ei sitä kannata pelkäämisen takia hylätä.
Hän toteaa, että jos sitten iskee vaikka lama, ei se ole yrittäjän syy. Eikä maailma konkurssiin lopu. Syrjälä huomauttaa, että vaikkapa Nokian mahalaskun jälkeen syntyi taas paljon uusia alkuja. Ja ainakaan kokeilematta ei mitään saa. Ilokseen mies arvioi yrittäjyyskasvatuksenkin karsineen pelkoja.
Konkursseihin niin usein liitetty häpeä puolestaan on Syrjälän mielestä tyystin turhaa. Sen osoitti hänenkin tarinansa: asiakkaat ymmärsivät, ystävät säilyivät.
– Ei kukaan tule päälle sylkemään. Häpeä on korvien välissä.
Yrittäjän mielestä konkurssin tehneiden ei pitäisi piiloutua. Ja tulisi muistaa, ettei konkurssi tee ihmisestä rikollista tai täyttä luuseria.
Häpeä ja pelko haihtuneet
Enää konkurssikokemus ei vavisuta Syrjälää.
– Asia on nyt selvitetty. Kun häpeän tunne jäi taa, alkoi tulla itsevarmuutta.
Jo tällä ikää yhden miehen yritys on Syrjälälle hyvä vaihtoehto. Nyt hän vastaa vain itsestään. Ja tämä vuosi on ollut hyvä. Niinpä mies jatkaa hyvillä mielin vielä parisen vuotta, samanlaista menoa toivoen – vaikka eläkeikä on jo täysi. Työnteko kun on niin kivaa.
– Kyllä pelot ovat jääneet. Olen niin turvallisin mielin kuin voi olla.
