Käsityötuote käy kaupaksi, kun ostaja tahtoo satsata johonkin erityiseen. Muiden käsityötuotteiden rinnalla se pärjää olemalla jotain omanlaistaan. Asiakkaan arvostukset siis ratkaisevat.
Käsityön kutina hyppysissä. Se sai niin Anni Mäkelän kuin Roope Antilan tarttumaan käsityöyrittäjyyteen.
Mäkelän oli käsityöläisisäänsä ihailleena luontevaa ryhtyä ensin lävistäjäksi ja sitten, kun asustekiinnostus ja ajatus omasta brändistä olivat aikansa muhineet takaraivossa, myös korujen tekijäksi.
– En turhaudu, kun pääsen tuomaan luovuutta ja kädentaitoa ulos, korumaakari sanoo.
Taiteilijaisänsä jalanjäljissä kädentaidoista viehättynyt Antila taas kiinnostui perhetuttunsa kakkukoristetyöstä, kun tämä oli jäämässä eläkkeelle. Hän päätti jatkaa tutun elämäntyötä.
– Saan tehdä käsillä joka päivä, Antila hehkuttaa työn suolaa.
Kysynnästä löytyy oma uoma
Kumpikin silti myöntää, että käsityöyrittäjäksi ryhtyminen jännittikin. Ala kun ei ole mikään varma polku. Yksi haaste on kysyntä.
Miten esimerkiksi olla jäämättä ylitarjonnan jalkoihin päätään nostaneella käsityö- ja designkorualalla? Mäkelän ratkaisu on erottua omalla jutullaan: Vaikkapa hänen graafiset tai kauhuaiheiset polymeerimassakorunsa ovat toista sorttia kuin polymeeristä usein tehdyt karkkiaiheiset korut. Toisin kuin moni kilpailija hän myös tekee korunsa alusta asti itse ja räätälöi tilaustöitäkin.
Antilakin erottuu. Hänen kaltaisiaan, koristeita käsityönä mutta massatuotantona tekeviä, on Suomessa vähän, vaikka kaikkiaan kakkukoristevalmistajia on paljon. Lisäksi hän käyttää pakastettavaa sokerimassaa suositun mutta pakastukseen soveltumattoman marsipaanin sijaan.
Koruille ja kakkukoristeille ylipäätään on kaksikon mukaan olemassa kysyntää.
– Ihmiset panostavat koruihin aiempaa enemmän. Halutaan ja uskalletaan olla näyttäviä. Ja designia arvostetaan. Muotoiluala on hypessä, Mäkelä arvioi.
– Kakkuja myydään päivittäin, ja varsinkin kausituotteita menee, Antila puolestaan perustelee.
Kysyntä ei olekaan käynyt hänelle kompastuskiveksi. Hän tulee työllään toimeen. Mäkeläkin uskoo tulevansa, mutta sen näyttää aika, sillä hän on vasta hiljan keskittänyt yrittäjyytensä pelkästään koruihin ja on nyt äitiyslomallakin. Uskoa pärjäämiseen silti on. Hän luottaa messuilla kohtaamiinsa asiakasvirtoihin ja kovaan työhön.
Tehdas vastaa eri tarpeeseen
Käsityöyrittäjää vastassa on myös tehokas tehdastuotanto. Ihminen ei yllä koneen tuotantomääriin, ei edes Antila, vaikka hän massoja tuottaakin. Liioin käsin ei synny täysin identtisiä tuotteita.
Taitajakaksikko ei kompastu tämänkään edessä.
Mäkelä kokee, että hänen tuotteensa ovat ihan eri markkinaraossa kuin tehdaskorut. Niitä ostetaan eri tarpeeseen: haluun hankkia jotain erityistä. Käsityökoru on laadukas, kun tekijä on tarkastanut joka korun omin silmin, valinnut hyvät materiaalit ja tehnyt työn huolella. Se on myös uniikki – joko harvinainen näky tai jopa tyystin ainutlaatuinen.
Antilakin näkee, että hänen tuotteitaan hankitaan käsityön arvostuksesta. Uniikkitilauksiin hänen aikataulunsa ei veny, mutta yksilöllisten kakkukoristeiden ostajakunta onkin eri kuin Antilan kohderyhmä leipomot. Toisin kuin tehdas hän voi kuitenkin jonkin verran muokata tuotteitaan toiveiden mukaisiksi ja tehdä pieniäkin eriä.
Yksin mutta vapaasti
Kaksikkoa haastaa myös yksinyrittäjyys.
Yksin on venyttävä markkinointiin, yksin tehtävä tuotteet silloinkin, kun edessä on iso sesonkikoristetilaus tai korumessut. Lomia tai sairastumisia paikkaamaan ei noin vain napata ketään, eikä varaa koulutettavaan henkilökuntaan ole.
Tästä selviää kuitenkin säntillisellä suunnittelulla.
– Harjoitus tekee mestarin, ja kaikkeen tottuu ja oppii, kun työt saa organisoitua, Antila tuumaa.
Vastapainona on vapaus. Voi tehdä mitä haluaa, milloin haluaa ilman muiden käskyjä tai kieltoja. Liioin ei tarvitse pyöritellä ison organisaation kuvioita ja vastuita.
Pois ei kumpikaan tätä kaikkea vaihtaisi.
