Vanhankouluntien ratasilta – avoin kirje virkamiehille

18.10.2017 09:13

Vanhankouluntie, ratasilta, Vanhankouluntien ratasilta
Kuvassa on Pohjanmaan radan betonisilta jossain muualla kuin Ylöjärvellä. Kirjoittajan mukaan tämän tapainen olisi voitu saada myös Vanhankouluntielle.

Huhtikuussa tuli kuntaan ympäristölupahakemus tärisevästä työstä. Kyseessä olivat Vanhankouluntien betonisiltaan liittyvät työt ja urakoitsija oli jo tuonut koneita ja muita varusteita paikalle.
Pohjanoteerauksiksi rankattavien manöövereitten jälkeen on ”silta” nyt valmistunut. On onnistuttu törsimään koko juttu. Asenne on kuulemma ollut ”Ei voisi vähempää kiinnostaa”.
Kuvan betonisilta on aivan muualta ja allianssi keräsi katteeseen mukavat 4,4 miljoonaa kun betonisilta korvattiin suurehkolla 0,1 miljoonan euron rumpuputkella
Putki ja sepelityöt korvasivat aiemman liiskaantuneen rumpuputken. On tietysti mahdollista, että nuo valtion lahjarahat on siirretty jonkun muun kuntakuvaa kohentamaan Pohjanmaan radan oikeaksi betonisillaksi eivätkä ole allianssin voittoa kasvattamassa.
Lomien aikana jo tiedettiin, että enää rumpuputki tai reiän umpeen muuraus ovat vaihtoehtoina. Rupuista rumpuputkea odotellessa on yritetty lukuisin konstein ja keinoin saada varmuus siitä, että saataisiin edes varausputkia radan ali tuleviin infrahankkeisiin. Mutta tässä kävikin niin kuin eräälle isännälle, että koko kylä kyllä tiesi, mitä tapahtuu mutta isännällä ei ollut hajuakaan missään vaiheessa. Ei oltu kuultu koko asiasta kuulemma. On nähty vain ennen kokematonta käsien heiluttelua puoli vuotta.
Ei tullut betonia. Ei tullut varausputkia kaupunki-infralle. Ei tullut kaupunkikuvaan koristetta vaan kauhistus. Ja muutaman vuoden sisällä kymmenien tuhansien tunkkauskulut kaupungin viemärin laajentuessa.
4,5 miljoonaa euroa valtion rahaa on hukattu kaupunkikuvasta. Miksi tässä asiassa tulee vaikutelma, että virkavelvollisuuksia on laiminlyöty jopa aktiivisesti?
Mitä sanoo laki virkavelvollisuuksista. Eiköhän siellä ole aika selvästi, että virkamies toimii kuntalaisten eduksi eikä haitaksi. Miten tässä on toimittu kuntalaisten eduksi? Onko ruma rumpuputki mopoautoille sopivampi kaupunkikuvaan kuin oikea silta sadaksi vuodeksi? Tapahtuneen perusteella näkyy olevan.
Vähintä, mitä voitaisiin aluksi toivoa on, että asia avataan meille kuntalaisille riittävän korkealta virkamiestaholta. Nimenomaan sieltä korkeimmalta kunnan työntekijän pallilta, koska tässäkin asiassa vastuu alaisten tekemisestä on myös esimiehillä. Sonta valuu tässä asiassa nyt ylöspäin. Viime kädessä asiasta tulisi olla kiinnostunut myös palkanmaksajien edustuston eli valtuuston.
Aikaa toimimiselle olisi ollut yli puoli vuotta julkisten tietojen voimassa olosta laskien. Milloin asia on tullut ei-julkisena korkeille virkamiehille?
Turhaa on selittää, että syy olisi jonkun maanomistajan, joka ei halunnut luopua rakennusoikeudesta 600 eurolla asian hyväksi tai vesiosuuskunnalla varausputkien suhteen. Vesiosuuskunnalla ei ole toiminta-aluetta tässä.
Nämä eivät ole relevantteja kaupunkikuvasta hukattuun rahasummaan suhteutettuna. Samalla voisi kertoa, millä tasolla kaupunkikuvaan jo tulemassa olevat ilmaiset rahat aiotaan tulevaisuudessa varmistaa. Vai aiotaanko ne torpata aktiivisesti jatkossakin?
Jos näin on, tulisi asia liittää ainakin kaupunkistrategiaan kaavan ulkopuolisten asuinalueiden näivetysmomentin alle.

PAUL METSÄLÄ