Varakoti pyörien päällä

16.10.2017 10:15

Matkailuajoneuvomyyjän Marko Mäkisen puhe vilisee erilaisia termejä. Mäkinen puhuu foamista, alkoviautoista, komposiitista ja puoli-integroiduista malleista niin, että autoihin vihkiytymätöntä hirvittää. Aikalisä! Siis mikä puoli-integroitu?
marko mäkinen matka-automyyj
Marko Mäkisen työpaikalle Ysitien Autoon on rakennettu vähän kuin kuvitteellinen leirintäalue. Oikealla leirintäalueella Mäkinen ei juuri istu, sillä kaikki tuntisivat hänet siellä.

Nythän on niin, että matkailuautomaailma on muuttunut aika perusteellisesti viimeisen 15 vuoden aikana – osittain siitä johtuvat myös  lukuisat alan termit.

Ensinnäkin auton ohjaamossa on nykyisin yhtä hiljaista kuin henkilöauton ratissa.

– Aiemmin jos ajoi kahdeksaa kymppiä, radiota ei pystynyt kuuntelemaan, kuvailee Marko Mäkinen.

Autoihin on tullut lisää tehoja, ja muutoksia on tapahtunut myös kestävyydessä ja lämmössä. Kun auto pysyy aina lämpimänä, rattiin voi hypätä kesät, talvet.

Mäkinen esittelee esimerkiksi uutta Ford-CI Elliotia. Poissa ovat puurakenteet, tilalla komposiitti.

– Puuvapaa auto on kosteutta vastaan parempi valinta. Sitä mahdollisuutta, että auto alkaisi mädäntyä, ei ole.

Ympärivuotista käyttöä auttaa se, että eristeenä käytetään styroxin sijaan foamia eli jonkinlaista vaahtomuovia.

Syksy on oivaa kauppa-aikaa

marko mäkinen matka-automyyjä
Tässä mallissa etupenkit saa kännettyä osaksi sohvaryhmää.

Matkailuautojuttu keskellä kylmintä syksyä voi kuulostaa oudolta. Totuus kuitenkin on, että autoja myydään paljon juuri syksyllä: syys- ja lokakuussa, ja jonkin verran vielä marraskuussakin ennen kuin kausi hiljenee jouluksi.

Jos haluaa tilata juuri tietynlaisen auton kesäksi, tilauksen toimittamisessa kestää aikansa.

Myös ostajakunta on osittain muuttunut 15 vuoden sisällä.

Aiemmin ostajat olivat useimmiten noin kuusikymppisiä eläkeläisiä. Nykyään ostajissa on eläkeläisten lisäksi paljon myös myyntimiehiä ja esimerkiksi metsäkoneenkuljettajia, jotka yöpyvät hotellin sijaan omassa autossa.

Tietysti ostajissa on myös lapsiperheitä.

Matkailuautoilla reissataan ympäri Suomea, ja edelleen etenkin eläkeläiset lähtevät autoilla myös asumaan talveksi Etelä-Eurooppaan kuten Portugaliin.

Sängyt nousevat ja laskevat

marko mäkinen matka-automyyjä
Marko Mäkinen näyttää, kuinka sängyt nousevat ja laskevat. Alla on usein säilytystilaa.

Mäkisen mukaan ostaja tekee kaupan kahden kriteerin perusteella. Osa ostaa menopelinsä merkkiuskollisesti.

– Jos on vaikka tottunut ajamaan Fordin pakettiautolla, ostaa Fordin matkailuauton.

Toinen puoli ostaa auton sen korin rakenteen mukaan.

– He haluavat esimerkiksi foam-rakenteen, joka on kevyt ja pitää auton hiljaisena.

Kun nämä asiat ovat selvillä, päästään sisustuksen kimppuun.

Sisustusmalleja on monenmoisia. Mäkinen näyttää erilaisia ratkaisuja. Joissakin on perässä nostettava ja laskettava parisänky tai kaksi erillistä sänkyä. Lapsiystävällisessä mallissa perässä on usein kerrossänky.

Jos sängyn korkeutta voi säätää, sängyn alle saa säilytystilaa esimerkiksi pyörille.

Osassa malleja toinen sänkytila on ohjaamon päällä kaiken aikaa. Toisissa taas parisänky lasketaan katosta ohjaamon tai sohvaryhmän päälle yöksi.

Myös jääkaapit kertovat siitä, kuinka pitkälle suunnittelu on viety.

Jääkaapit toimivat tarpeen mukaan automaattisesti joko kaasulla, sähköllä tai akulla.

Lähelle leirintäalueelle? Ei kykene

Mäkinen alkoi kaupata matkailuautoja yli parikymmentä vuotta sitten, kun kaverin isä piti matkailuautoliikettä Helsingissä.

Hänen mielestään myyntityössä ei kannata käyttää minkäänlaisia jippoja.

– Tärkeintä on kai olla oma itsensä, eikä alkaa käyttää mitään ihmeellisiä maneereja. Kerron mitä tiedän ja siinä se. Jos en tiedä jotakin, sanon, että otan selvää.

Mäkinen matkailuautoilee itsekin jonkin verran tehdessään myynti- tai kalareissuja. Mutta lähiseudun leirintäalueille hän ei uskalla mennä.

– Kaikki tuntevat minut siellä, ja saisin vain hinnoitella koko ajan heidän autojaan. Eikä sellaiseen voi oikein sanoa vastaakaan.

 

 

Kommentointi on suljettu.