Taiteilija houkuttelee kahdella teoskokonaisuudellaan katsomaan eri tavoin: sekä kaukaa isosti että läheltä tarkasti.
Katosta roikkuvat, puukuvin vedostetut paperiarkit huojuvat hiljalleen, kuin metsän puut. Kuin metsän siimekseen niidenkin lomaan voi astella.
Puiden kupeella seinän ääressä katse kääntyy suuresta pieneen. Rankojen sijaan näkyy naavaa, oksan pätkää, vanamon hentoista kukkaa.
Tilallisuutta, tutkailua
Taiteilija Ilona Raipala on otsikoinut näyttelynsä sanoin Läheltä ja kaukaa. Hän kun itsekin tarkentaa katsettaan sekä laajalle että lähelle.
– Puut ovat pitkään olleet aiheenani. Jos kuvaa kokonaista puuta, sitä on katsottava kaukaa. Mutta haluan mennä myös lähelle. Usein asioita tulee katsottua pintapuolisesti ja kaukaa. Houkuttelen katsojan katsomaan erilaisilla tavoilla.
Näyttelyn tekniikkana on Raipalan suosima grafiikka, jota hän pitää muuttuvaisen ja eloisan kemiallisen prosessin sekä luonnonkivilaatan vuoksi kiehtovan orgaanisena. Myös sen omanlaisensa mahdollisuudet ja viimeistelty painojälki miellyttävät taiteilijaa.
Puunrankagrafiikkansa hän kuitenkin jalosti installaatioksi vaihtelun halusta.
– On kiva yhdistää perinteistä ja uutta tekotapaa ja tilallisuutta, hän selittää.
Yksityiskohdat sen sijaan näyttäytyvät sellaisinaan vedoksina seinällä. Esitystapa sopii yksityiskohtien äärelle pysähtymiseen ja tutkailuun.
– Esitän ne tutkielmina.
Luonnon puolesta
Retkeilevälle taiteilijalle luontorakkaus on alkukantainen asia.
– Tunnen yhteenkuuluvuutta ympäristöön, kun se on harmoninen ja vähän niin kuin sellainen kuin sen kuuluu olla. Luonnossa liikkuminen on minulle meditaatiota. Meille suomalaisille on aika yleistä tykätä luonnosta, kun täällä sitä metsää on. On rauhallista maastoa, jossa puikkelehtia puiden välissä.
Luontorakkaus heijastuu Raipalan taiteeseenkin, koska aihe on naiselle niin tärkeä ja mieluisa.
Luontotaide on Raipalalle yhtäältä harmonian ja estetiikan hakemista, toisaalta ristiriitojen ja epäkohtien käsittelyä. Niitä hän tahtoo myös herättää katsojassa tai jakaa tämän kanssa.
Taiteilija lahjoittaa 20 prosenttia näyttelynsä mahdollisesta myyntituotosta luonnonsuojeluun. Hän tietää muidenkin taiteilijoiden lahjoittaneen tuottoja ja on ajatellut itsekin moista. Nyt koitti aika.
– Jos myynnissä on välikäsi, siitä menee provikka. Ajattelin laittaa provikan luonnonsuojelulle. Luonto tarvitsee puolestapuhujia. Ehkä tämä voisi olla vähän tällainen Suomi 100 -juttu. Voisi olla lahja Suomelle, jos luontoa suojeltaisiin enemmän.
