Laadun tilalla, yhdellä Ylöjärven vanhimmista maatiloista, nököttää vanha navetta, joka taipui ensin työtiloiksi ja äskettäin kotipesäksikin.
Vanha kivisilta ja puiset rappuset johtavat omenia notkuvien oksien katveesta kattohuoneistoon. Puuparrut halkovat ilmaa ja seiniä, ja katon vinot, kulmikkaasti laskeutuvat linjat kehystävät tilaa ja seurailevat ulkokaton kallistuksia. Isosta ikkunasta tulvii lempeää valoa.
Tämä on ison valkeaksi rapatun rakennuksen uusin ilmestys. Alakertaan on jo ennestään tehty verhoomo ja muita työtiloja, joista yksi otettiin hiljattain asumiskäyttöön.
Aikanaan rakennus oli sikojen, lehmien ja hevosten valtakunta, navetta. Yläkerran asunto oli navetan ylistä, josta heiniä pudotettiin elikoille. Nyt taloa kansoittavat ihmiset, ja uusin tulokas on yläkerran asunnossa majaava Sari Koivisto.
Suunnittelijan silmin
Ajatus navetan saneeraamisesta uudiskäyttöön syntyi jo liki parikymmentä vuotta sitten, kun arkkitehti Taina Väisänen muutti tilan päärakennuksen toiseen päähän. Alusta asti ammattilainen tapasi seisoa pihalla ja katsella navettaa.
– Mietin, että vitsi tuo olisi makea asuntona. Suunnittelija ei voi suunnittelijan ominaisuudelleen mitään, hän virnistää.
Asumiseen navettaa ei kuitenkaan vielä vuosiin voinut kaavapulmien vuoksi valjastaa. Korjaushalu kyti silti, ja arkkitehti visioi yhtä jos toista käyttötarkoitusta, kuten toimisto-, kokous- ja liiketilakäyttöä. Niitä myös toteutettiin ennen kuin kaavamuutos asuintarpeisiin saatiin parisen vuotta sitten.
Rähjäisen navetan saneeraus ei ollut mikään kevyt idea, mutta se oli arkkitehdista tarttumisen arvoinen.
– Haaveita pitää olla, ja jos näyttää, että ne ovat mahdollisia, miksi niitä ei lähtisi toteuttamaan? hän tuumii, kuinka olisi sääli jäädä vain jossittelemaan.
Arkkitehti myös koki luontevaksi tehdä sijaa ihmisille vanhalla tilalla, jolla oli aina piisannut väkeä.
– Tämä piha huutaa tänne porukkaa.
Väisänen kylläkin myöntää, että suunnitteluvastuu ja kulut, vaikkakin naapurin kanssa jaetut, hirvittivät.
– Lähinnä joka toinen päivä, hän naurahtaa mutta jatkaa:
– Toki laskin tarkkaan, mihin rahkeet riittävät, ja neuvottelin pankin kanssa. Se oli riskin ottoa, ja otin sen riskin.
Sontaläjästä saneeratuksi
Navetan tie uuteen uskoon on ollut vaiheikas. Se alkoi jo pian Väisäsen muutettua tilalle, kun arkkitehti ja muut tilan asukkaat tyhjensivät lantalan siansonnasta ja kuivattivat rakenteita.
Oli harkittava, purkaako vai rakentaako, ja lopulta selvisi, että rakentaminen oli mahdollista. Aloitettiin alakerrasta, josta uusittiin lahonnut hirsirunko, perustus, lattia, lämmöneristeet, pintamateriaalit, ikkunat ovet… Vain seinien ulkokuori ja vesikatto jäivät.
– Tehtiin talo talon sisälle.
Yläkerran kimppuun käytiin pari vuotta sitten kaavamuutoksen tultua. Siellä toistui alakertaurakan kaltainen kuvio: hela hoito uusiksi välipohjaa eli lattiaa sekä ulkokuorta ja ulkokattoa lukuun ottamatta.
Viimeisin käänne on siis ollut ylisen asunnon valmistuminen tämän vuoden kesän korvalla. Paraikaa kunnostetaan naapurin omistamaa puolta ylisestä, ja sen valmistuttua koko navetta alkaa olla pääpiirteittäin saneerattu.
Urakka on ollut haasteita täynnä ja tuskastuttanutkin välillä, mutta se kallistuu silti Väisäsen mukaan ehdottomasti positiivisen puolelle. Se on ollut harjoitustyö ja harrastus, sielun silmiä innostava juttu sekä historiaa ja paikan kauneutta haviseva projekti.
– Tämä oli juuri oikea ratkaisu. En kadu missään tapauksessa.
Omannäköinen lopputulos
Vaikka Väisänen jo mietti, muuttaisiko itse ylisen asuntoon, päätyi hän vuokraamaan tilan. Päärakennuksessa asuminen oli hänelle tällä haavaa parempi ratkaisu. Vuokralainen löytyi alkukesästä Facebookista.
– Kun kävelin tänne ensi kertaa, ajattelin, että vau, enpä ole vastaavaa nähnyt, asuntoon oitis ihastunut Sari Koivisto kertoo.
Jos Väisästä miellyttää projektin lopputulos, koska se on hänen näköisensä, miellyttää asunto vuokralaista, koska se on hänenkin näköisensä.
– Tämä vain näytti heti minun asunnoltani.
