Luonnon kauneutta. Sitä on kameraseura Mielikuvan Suomi 100 -henkinen näyttely suurimmalta osin. Näyttelymahdollisuuksien lisäksi ylöjärveläisseura suo jäsenilleen oppia ja kuvaharrastuksen iloa.
Joutsenten profiilit lipuvat usvassa. Kuva kajastaa valoa vain keskeltä ja uppoaa varjoihin ylhäältä ja alhaalta.
Ohrantähkät huojuvat hämärässä. Takana häämöttää metsän ääriviiva ja pilvien seasta kuultava aurinko.
Lehmäjoukko seisoskelee laitumella kupeellaan ja takanaan tummat puiden hahmot. Himmeä valon hohde siintää pilviverhon takaa.
Puheenjohtaja Ilkka Valkila valitsi kameraseura Mielikuvan näyttelyyn sumuisia ja siluettimaisia kuviaan. Niistä uhkuu miestä miellyttävä seesteisyys: sumuisten aamujen pelkistetyt värit, rauha ja pehmeys.
– Loppukesän sumuiset aamut ovat kesää kauneimmillaan, kuvaaja tuumii.
Perinteistä Suomea
Nämä kyöstiläläismiehen kotikulmien maisemat olivat passeli valinta myös näyttelyotsikon kannalta. Kameraseura päätyi Oi maamme Suomi -nimiseen näyttelyyn maamme juhlavuoden kunniaksi ja halusi täten kuvastaa otoksillaan Suomea ja suomalaisuutta eri kanteilta.
Kuvat sai valita väljästi oman makunsa mukaan tulkiten. Niiden ei tarvinnut olla varta vasten juuri näyttelyä varten otettuja, vaan jo olemassa olevistakin kuvista sai poimia teemaan sopivia otoksia.
Lopulta kokonaisuudeksi kertyi varsin perinteistä Suomi-kuvaa heijasteleva näyttely. Peltoa, järveä, metsää, traktoria, vanhaa kuorma-autoa, Lappia, lunta.
– Kaunista luontoa ja maaseutupainotteisuutta. Ehkä se kertoo siitä samasta, mistä perjantai-iltapäivien ruuhkat kaupungeista ulospäin. Suomalaiset ovat edelleen enemmän maaseutuihmisiä kuin mitä asuinpaikasta voisi päätellä.
Tosin mahtui joukkoon ripauksia omintakeistakin otetta ja urbaania ympäristöä. Kokonaisuudessa oli Valkilan mielestä silti yllättävän vähän vaihtelua. Esimerkiksi suomalaisten hyvin taitamat villieläinkuvat jäivät uupumaan ja maisemat painottuivat kesään.
– Mutta kyllä siinä Suomen kauneutta ainakin on, mies tuumii ihan tyytyväisesti hymyillen.
Kuvaaja ei ole koskaan valmis
Kameraseura on nyt pitkästä aikaa esillä oman näyttelyn voimin. Jokunen vuosi on tullut taukoa, mutta kansainvälisiin näyttelyihin ja Suomen kameraseurojen liiton näyttelyihin seuralaiset ovat kyllä osallistuneet.
Omissa näyttelyissään seuralaiset saavat matalan kynnyksen mahdollisuuden tuoda töitään esiin ja näyttää paikallisyleisölle seuran kuulumisia. Muissa näyttelyissä he taas pääsevät pikimmin testaamaan tasoaan, kun työt arvioidaan ennen mukaan hyväksymistä.
– Tavallaan se on aika addiktoivaakin. Kun kuvia on lähettänyt, tuloksia odottaa aika innolla, Valkila naurahtaa.
Näyttelyiden lisäksi ylöjärveläisseuran toimintaan on vuosien mittaan kuulunut opintopiirejä, kuvausretkiä, messuvierailuja ja näyttelyissä käyntejä. Kuukausittaisissa jäsenilloissa jäsenet katsastavat toistensa kuvia ja saavat joskus vierailijoitakin. Yhteisen kiinnostuksen jakamisen ohella seuratoiminta tuo arvokasta oppia.
– Meillä on ollut aloittelijoita, joista on tullut todella hyviä kuvaajia. Toisaalta kokeneellekin kuvaajalle on mukavaa jakaa kokemuksia ja oppia muilta. Eihän tässä hommassa ole ikinä valmis.
Muutakin kuin lannan luontia
Valkila itse päätyi kuvaamaan, kun hän ei yltänyt niin hyväksi piirtäjäksi kuin olisi halunnut. Hän siirsi visuaalisen luomistarpeensa toiseen taidemuotoon, jossa huomasi myös kehittyvänsä.
– Kai minulla on tarve jollain lailla luoda jotain muutakin kuin lantaa, maatilan isäntä virnistää.
Kuvaamisessa miestä lumoavat kauneus ja hetken ikuistaminen.
– Se, kun hetki siirtyy muistikortille tallennetuksi, on parasta.
Joskus kuvausinto on hetkittäin laantunut, mutta loppumisen merkkejä se ei osoita. Mies mielii harrastaa vastakin ja on myös luonut toiminimen, jotta voi kuvata jatkossa ammatillisestikin.
– Vielä on näkemättömiä paikkoja ja kokemattomia hetkiä.
