Vähän karvaisempi kesäleiri

28.06.2017 16:00

KooVeen leirikeskuksella Lakialassa järjestettiin viime viikolla leiri, jonka keskiössä olivat ihmisen nelijalkaiset ystävät – koirat. Kolmipäiväiselle koiraleirille osallistui yhteensä 11 koiraa nuorten ohjaajiensa kanssa.
Salla-Maija Laakkonen ja harvinaista rotua, stabijhounia, edustava Musti harjoittelivat makupalan etsimistä kartiosta.

13-viikkoinen Hapu kiitää pitkin viheriötä honteloilla tassuillaan. Saattaa olla, että pentu on nuorin leiriläinen sitten KooVeen leirikeskuksen historian. Yksi asia on kuitenkin varma: pieni cockerspanieli on varastanut kaikkien koiraleiriläisten sydämet, niin ihmisten kuin toisten koirienkin. Hapu näet kiipeää tuttavallisesti ensin sylistä syliin lipoen kaikkien rapsuttajiensa naamat, ja pinkaisee sitten taas nuuhkimaan karvakavereitaan.

Koiraleiriläisten mukaan leiri on mainio paikka koiran sosiaalistamiseen. Osa nuorista osallistui leirille lainakoiran kanssa.

Hapu on tullut KooVeen leirikeskukselle yhdessä nuoren omistajansa Moona Amirlatifin kanssa. Siivikkalalaiskaksikko havittelee koiraleiriltä niin uusia tuttavuuksia kuin käytöstapojakin. Lemmikkinsä sosiaalistamisessa Amirlatifi on ainakin onnistunut, niin rohkeasti pentu hyökkää myös kameran kimppuun kielensä kanssa.

– Hapu on aika rohkea pentu. Se käy nuuskimassa ja moikkaamassa kaikkia koiria ja ihmisiä ennakkoluulottomasti, Amirlatifi hymähtää pennulle, joka on jo ehtinyt sotkeutua talutushihnaansa.

Mutta on Hapulla älliäkin. Koiraleirillä saadut koulutusneuvot ovat nimittäin alkaneet upota pienen cockerspanielin päähän.

– Se on oppinut kävelemään sivullani. Mutta ei koiraleiri ole pelkästään Hapua varten. Myös minä olen oppinut täällä paljon koiran kouluttamisesta, Amirlatifi huomauttaa.

Koiralaumassa välttytiin rähinöiltä

Unna Nieminen ja neljävuotias australianpaimenkoira Sissi ovat harrastaneet kolmisen vuotta rally-tokoa, jossa yhdistellään tottelevaisuuskoulutusta eli tokoa, agilityä ja koiratanssia.

Ylöjärven nuorisopalveluiden järjestämä koiraleiri on tarkoitettu lapsille ja nuorille, joilla on jo oma koira tai kiinnostus sellaisen hankkimiseen. Leirillä tutustutaan niin erilaisiin koiraharrastuksiin kuin myös vietetään ihan perinteistä leirielämää.

– Leirillä on esitelty esimerkiksi koiranäyttelytoimintaa, tottelevaisuuskoulutusta, hakua ja agilityä, leirin ohjaajana työskentelevä Tiina Salomäki kertoo toisena leiripäivänä.

Koiraleirillä mökkikämppiksinä asuvat esimerkiksi takamaalaiskaverukset Unna Nieminen, 13, ja Salla-Maija Laakkonen, 12, yhdessä koiriensa Sissin ja Mustin kanssa.

Tytöistä molemmat ovat innokkaita koiraharrastajia. Nieminen ja Sissi ovat harrastaneet kolme vuotta rally-tokoa, kun taas Laakkonen ja Musti aloittelevat koiranäyttelyuraansa. Tyttöjen mukaan koirat nauttivat leirin tarjoamista aktiviteeteista, mutta mökkielämä ei ole niin hurttien mieleen.

– Olemme huomanneet, että koirat käyvät hieman kuumina tuolla pienessä mökissä. Mutta kyllähän ne leikkivätkin, omistajat sanovat.

Tytöt ovat positiivisesti yllättyneitä, että 11-päisestä koiralaumasta kaikki tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa.

– Yllättävän hyvin koirilla on mennyt keskenään. Olemme välttyneet rähinöiltä, tytöt kertovat.

Siivikkalalaiskaksikko Moona Amirlatifi ja 13-viikkoinen Hapu oppivat leirillä hyödyllisiä taitoja: Hapu osasi jo toisena leiripäivänä kävellä omistajansa sivulla.