Lähes 90 vuotta sitten haaksirikkoutunut Kuru-laiva lepää nykyään Ruovedellä yksityisrannassa. Ruostunut runko vie niin paljon tilaa, että siitä halutaan eroon joko kokonaan tai osittain.
70-luvun lopulla, kun Risto Järvinen oli noin 13-vuotias, pihaan kurvasi taksi Helsingin kilvissä.
Taksista astui ulos vanharouva, joka kysyi, voisiko hän nähdä rannassa seisovan Kuru-laivan.
– Rouva oli ollut lapsena Kurun kyydissä, kun se upposi. Rouva kertoi, kuinka hän oli ollut laivan kyljen päällä ja joutunut veden varaan. Hän vietti hetken siinä rungon vierellä samaan aikaan, kun taksin mittari naksutti pihassa, Järvinen kertoo.
Tämä oli ainoa kertoa, kun Ruovedellä seisovaa runkoa tuli katsomaan joku haaksirikosta pelastautunut. Se ei ole ihme. Suomen pahimmassa sisävesillä sattuneessa vesiliikenneonnettomuudessa kuoli vuonna 1929 noin 136 henkilöä, ja vain noin 20 ihmistä pelastui.
Eipä entistä höyrylaivaa muutenkaan moni käy katsomassa, kenties noin 10–15 henkilöä vuodessa. Hylky lepää nimittäin yksityisrannassa, Risto Järvisen syntymäkodin pihassa.
– Ohi risteilevästä Tarjanne-laivasta tosin aina kuulutetaan, että tuossa on Kuru.
Aluksen ruostuneen, noin 30-metrisen rungon näkeekin parhaiten juuri järveltä päin.
Noin 136 ihmistä kuoli
Kuru upposi syyskuun 7. päivä vuonna 1929 Näsijärvellä, Siilinkarin tuntumassa.
Näsijärvellä oli kova myrsky, ja laivaa oli korotettu hieman aiemmin lisäkerroksella, mikä teki siitä kiikkerän ja liian syvällä uivan. Kapea laiva kaatui kyljelleen, kun hyökyaallot löivät sen päälle.
Risto Järvinen osoittaa kädellään Kurun rungossa olevia reikiä eli ikkunoita. Niistä näkee, että ikkunoiden paikkaa oli nostettu laivan korotuksen yhteydessä.
Kurussa oli uppoamishetkellä muitakin heikkouksia kuin kiikkeryys. Yksi niistä oli se, ettei Kurun keulaan lyönyt vesi ohjautunut laivasta pois, vaan pääsi matkustajatiloihin.
Höyrylaivan uppoaminen oli varsin surullinen tarina, eikä vähiten siksi, että hukkuneista yli puolet oli alle 25-vuotiaita.
Toisen kerran uppeluksiin ja ylös
Uppoamisen jälkeen Kuru nostettiin, ja se jatkoi erilaisten korjaustöiden jälkeen matkustajaliikennöintiä vielä noin kymmenen vuoden ajan. Matkustajaliikennöinnin jälkeen se päätyi proomuksi Ruoveden Visuvedellä toimineelle vaneritehtaalle.
Kuru kytkettiin toiseen laivaan kiinni niin, että niiden päällä pystyi kuljettamaan puutavaraa 1950-luvulla. Se ei osoittautunut kuitenkaan menestykseksi, ja Kuru hylättiin.
1960-luvulla Risto Järvisen Martti-isä ja isoisä Eero päättivät nostaa Kurun rungon tehtaan edestä, veden alta. He siirsivät sen Järvisten kotirantaan, niemen toiselle puolen, lähelle Visuveden kanavaa. Ja siinä laiva on seissyt siitä lähtien.
Välillä osa rungosta on veden peitossa. Mutta esimerkiksi tänä keväänä, kun vesi oli matalalla, vain aivan laivan pohjalla oli vähän vettä.
Kyljestä leikattiin pala pois
Risto Järvinen on tottunut siihen, että Kuru jököttää rannassa, kuten se on koko hänen elämänsä ajan tehnyt.
Lapsena Järvinen pyydysti rungon sisällä sammakonpoikasia, ja jutun kuvia varten hän hyppelee tottuneesti laivan kannella.
Kurun runko ei ole kuitenkaan turvallinen paikka. Siksi Järvisen perhe leikkasi taannoin rungon sivusta palan pois.
Nyt sisään pääsee kurkkaamaan siististi maan tasalta, eivätkä turistit pääse kiipeilemään Kurun päällä miten sattuvat.
Toisaalta Järvisen sukulaiset osaavat ottaa varovaisesti. Kun tuntee paikat, kyljen reunalle viritetyltä ponnahduslaudalta voi hyppiä veteen uimaan.
Voisiko Kurusta tulla muistomerkki?
Muutama vuosi sitten Kuru-laivaan tuli tutustumaan mies, joka ehdotti rungon siirtämistä muistomerkiksi Kuruun.
Koska kävijä oli kaupunginvaltuutettu, asia päätyi aloitteena valtuustoon asti. Valtuustossa selvitettiin, voisiko kaupunki ostaa rungon 20 000 eurolla.
Sittemmin Järvinen ei ole kuitenkaan ostoaikeista kuullut.
Risto Järvinen luopuisi rungosta mielellään.
Jos kaupunki ei hanki runkoa omakseen, Järvisen perhe aikoo leikata Kurun kahteen osaan. Perhe on ajatellut jättää kaksi kolmasosaa rungosta rantaan niin, että keula osoittaisi järvelle, ja pohja olisi tuettu kunnolla maaperään.
Loppu kolmasosan se on suunnitellut myyvänsä romuraudaksi.
– Olisihan se mukavaa saada tätä pitkää hiekkarantaa vähän omaankin käyttöön.
