Perheryhmä auttoi vanhempia ymmärtämään taaperoikäistensä mielenmaisemaa ja sujuvoittamaan arkista yhteiseloa. Ylöjärvellä on toiminut myös vastaavia ryhmiä vauvaikäisten esikoislasten vanhemmille. Molempia lienee luvassa jatkossakin.
Lelut lentävät, huuto kajahtaa, pukeminen on aika venkoilua. Vuokkojen perheen taaperoarjessa leiskuu välillä vesseleiden tulinen temperamentti.
Se on saanut vanhemmat joskus ymmälleen. Milloin antaa periksi, milloin pysyä lujana? Mitä keinoja valita? Miten ymmärtää, mikä pikku piltin mieltä kaihertaa?
– Välillä olo on ollut vähän voimaton, isä Joni Vuokko kertoo.
– On halunnut varmistusta, että onhan muillakin tällaista, äiti Oona Vuokko ynnää.
Näihin mietteisiin tarjoutui taannoin tukea, kun perheenäiti törmäsi mainokseen Ylöjärven kaupungin järjestämästä Lapsi mielessä -vanhempainryhmästä. Hän kiinnostui, koska pitää vertaistuesta, tykkää päästä samassa elämäntilanteessa olevien pariin.
– Haen muutakin kuin pelkkää jutustelua. Haluan päästä syvemmälle, hän perustelee.
Lapsen mieli esiin
Moni muukin miettii samanlaisia asioita ja kaipaa kaltaisiaan. Haluaa ymmärtää lasta ja itseään, löytää arjen ratkaisuja, kokea, ettei ole asioiden kanssa yksin. Pelkistä pulmista ei toki ole kyse vaan elämänvaiheen kaikkinaisesta ymmärtämisestä ja vuorovaikutuksen vahvistamisesta. Näihin tarpeisiin ryhmä vastaa.
– Tärkein tavoite on vahvistaa vanhemman mentalisaatiokykyä, perhetyön ohjaaja Sanna Lammi sanoo ja kollega Minna Helin selittää:
– Tavoite on, että vanhempi pystyisi pitämään lapsen mieltä omassa mielessään: pohtimaan asioita lapsen näkökulmasta.
Syvyyttä ja ryhmähenkeä
Jos kysymyksiä piisaakin, suoria vastauksia niihin ei tule. Pikemmin lisää kysymyksiä, jotta tie omiin oivalluksiin voi aueta.
Kullakin kokoontumisella on oma aiheensa, jonka ohjaajat alustavat ja josta on tullut kotitehtävä. Aihepiirit nousevat Mannerheimin Lastensuojeluliiton valmiiksi mietitystä sapluunasta.
Sitten ryhdytään perkaamaan arkisia tilanteita juuri mentalisaatioteoriaan pohjautuvalla refleksiivisellä työotteella: kysellään, pohditaan, kerrotaan kokemuksia. Ohjaajat syventävät keskustelua, mutta muutoin heidän roolinsa ei korostu.
– Asiantuntijuus on ryhmäläisillä, Lammi sanoo vanhempien näkökulmaa korostaen.
Ryhmä pysyy koko kahdeksasta kokoontumiskerrasta koostuvan jakson ajan samana, jotta syntyy luottamus ja tunnelma vapautuu.
– Silloin on helpompi puhua. Kerkeää tutustua, ja toisetkin kertovat itsestään, perheenäiti Kati Siponen tuumaa.
– Enemmän oli keskustelua viimeisillä kerroilla kuin ensimmäisillä, hänen miehensä Matti Niemenmaa jatkaa.
Ajatukset idulle
Jakson on tarkoitus idättää prosessi: saada ajatuksia muhimaan ja kasvamaan. Valmista ei tietenkään tule.
– Kaikki siemenet ovat hyvän alkuja, emmekä ole vanhempina koskaan valmiita. Luotan, että kun teorian pohjalta on kehitetty tällainen toimintamalli, tällä on painoarvoa, Lammi toteaa.
Oona Vuokko on ainakin saanut paljon oivalluksia.
– Olen oivaltanut, mitä lapsi haluaa, mitä en ehkä ole kiukun läpi nähnyt. Sitten kiukku on helpompi ottaa vastaan. Ja oivaltaa, miten tilannetta voisi helpottaa, hän toteaa.
Mieheen osa aiheista on kolahtanut enemmän, osa vähemmän, mutta ennen kaikkea on helpottanut, kun on saanut puhua, tyhjentää mieltään.
– Ja on syntynyt keskustelua, jota ei olisi normaalisti kotona käyty, Siponen hymyilee.
