Sitä sanotaan, että opiskelukin on elämää ja koulu on osa maailmaa. Tällaiset itsestäänselvyydet tuntuvat usein kuitenkin merkityksettömiltä keskellä arkipäivän lukio-oppitunteja ja arvioitavia tekstipinkkoja.
Koulussa on niin omat sääntönsä ja rutiininsa, että aika erilliseksi saarekkeeksi se muun elämän keskellä helposti jää. Harjoituksia, suorituksia, jälleen harjoituksia, taas suorituksia. Puuh.
Opiskelijoiden pitää todellakin löytää oma sisäinen motivaationsa kurssisuoritusten keräilyyn ja siihen, että jaksavat hioa taitojansa kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Toiset asettavat päämääräkseen ylipäätään ylioppilaslakin, toiset tavoittelevat mahdollisimman hyviä arvosanoja jokin ammatti tai yliopistopaikka mielikuvissa siintäen.
Toisinaan motivaatiota onnistutaan kasvattamaan ulkoisilla tekijöillä. Esimerkiksi kouluun saapuvat asiantuntijavierailijat voivat herättää kiinnostuksen tutkia jotain kiehtovaa ilmiötä tai lähteä tavoittelemaan juuri tiettyä jatko-opiskelupaikkaa. Ulkoinen sytyke saa siis sisäisen innon leimahtamaan.
Olen iloinen, että meidän lukiossamme on tänä vuonna päässyt vierailemaan yllättävän iso joukko eri alojen asiantuntijoita aina toimittaja Rauli Virtasesta EU:ssa vaikuttamisesta ja lobbaamisesta kertoneeseen tietokirjailijaan Jaana Kiveen saakka. On totisesti eri asia kuulla jonkun paikan päällä kertovan henkilökohtaisista kokemuksistaan kuin vain lukea artikkeli asiasta.
Tavallisten koulutehtävien parissa puurtamisen sijaan on mielekästä välillä päästä kirjoittamaan tekstiä myös esimerkiksi paikallislehteen, julkiselle blogialustalle tai kirjoituskilpailuun. Tekstin muokkaamiseen syntyy erilainen ote, kun ymmärtää, ettei kirjoita vain opettajaa varten, vaan laajemmalle yleisölle.
Ylöjärven Markkinasanomien vuosittainen keväinen kirjoituskilpailu on nuorelle hyvä kannustin hioa tekstiä sellaiseen kuntoon, että se saattaisi kiinnostaa laajaa lukijakuntaa ja sillä voisi vaikka ansaita palkinnonkin. Saapa nähdä, kenelle kisavoitto napsahtaa tänä vuonna!
Valtakunnallisiakin kilpailuja on toki tarjolla kiitettävissä määrin, mutta niissä sijoittuminen on epätodennäköisempää kuin paikallisissa kisoissa, eivätkä ne siksi tunnu motivoivan yhtä paljon.
Tällä hetkellä lukion kakkosilla on valinnainen puheviestinnän kurssi meneillään. Vaikka puhetaitojen harjoittelu luokassa oman ryhmän kesken on turvallista, tekee hyvää, jos pääsee treenaamaan taitojaan myös akvaarion ulkopuolelle – ikään kuin avoveteen.
Onneksi opiskelijoille järjestyy kouluvuoden mittaan esimerkiksi vanhojentanssien juontamisia ja koulun juhlien puheita mahdollisuuksiksi kohdata luokkaa isompia yleisöjä.
Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, jos opiskelijoille löytyy tilaisuuksia päästä puhumaan kokonaan koulun ulkopuolelle.
Yksi opiskelija mennee ensi syksynä veteraanien juhlaan pitämään nuoren puheenvuoron, toisella on tiedossa esiintymistaitoja vaativa kesätyö, kolmas aloittaa harrastuksensa pohjalta nuorempien valmennuksen ja oppii toivottavasti rakentavaa johtamista. Näissä kaikissa tilanteissa pääsee testaamaan puheviestinnän kurssilla harjoiteltuja taitoja.
Kannustan kovasti tarttumaan tällaisiin tosielämän viestintäkoitoksiin: Uskalla pitää puhe suvun juhlissa, parahin nuori! Kirjoita perusteltu mielipiteesi lehden yleisönosastopalstalle ja harjoita neuvottelutaitojasi esimerkiksi kesätyöpaikassasi!
Myös uudet opetussuunnitelmat korostavat juuri tällaista entistä tiedostavampaa otetta siihen, miksi opiskelemme: on tärkeää hahmottaa, mihin tietoja ja taitoja oikein tarvitaan.
Tuntuu turhan kapeakatseiselta ajatella, että opiskelun päämääränä olisivat vain hyvät numerot todistuksessa ja niiden myötä toivotun jatko-opiskelupaikan saaminen.
Koulun seiniä tarvitaan turvalliseksi oppimisympäristöksi, mutta välillä ne on hyvä häivyttää, jotta opiskelumotivaatio ei vallan sammahtaisi.
Lakataan keräämästä pelkkiä suorituksia – kerätään mieluummin pääomaa, tietoja ja taitoja, joita on lupa myös käyttää elämässä, maailmassa, kaikkialla.
Taru Kumara-Moisio
