Kun kanalta katkaistaan kaula, sen ruumis sätkii vielä jonkin aikaa. Vaikka kaikki on mennyttä, jokin saa vielä sinnittelemään. Ohjaaja Mia Halme kertoi Tampereen-vierailullaan, että hänen uudessa elokuvassaan eläimet edustavat ihmisen primitiivistä puolta.
Puhutaan Halmeen tuoreesta dokumentista Joka toinen pari. Jotain kanamaista tosiaan on parisuhteen päättymisessä. Vaikka suhde on henkihieverissä, sitä usein pidetään koossa väkisin sätkimällä. On vaikea myöntää, että suuret toiveet ja suloiset suunnitelmat karahtivat sittenkin karille.
Aika moni suomalainen pari eroaa. Silti ero pelottaa. Se nolottaa. Se heittää eteen epävarman tulevaisuuden.
Halmeen elokuva Joka toinen pari kuvaa pariskuntia, joiden liitot ovat hajonneet. Se kuljettaa päähenkilöitään takaisin niihin elämänvaiheisiin, jolloin suhde on peruuttamattomasti muuttunut: nykyisestä puolisosta on tullut entinen, ja perhe on hajonnut. Johonkin parisuhteeseen on iskeytynyt kolmas osapuoli. Toisissa ruuhkavuodet ovat laimentaneet liekin.
On pakko kiittää ihmisiä, jotka ovat lähteneet mukaan elokuvaan kertomaan omasta elämästään ja ehkä niistä kaikkein vaikeimmista tunteista. Elokuva on raadollisen rehellinen mutta katsoo päähenkilöitään lempeästi ja ymmärtävästi.
Osa käy läpi entisen suhteensa päättymistä katkerana, toiset ovat tehneet rauhan tapahtumien kanssa. Joku myöntää, että vaikka haluaisi unohtaa huonot hetket ja antaa anteeksi, historiaa on yllättävän vaikea pyyhkiä pois.
Jokaista elokuvan eroa tutkaillaan molempien osapuolten vinkkelistä. Syyllisiä ei tökitä tikulla silmään. Kaikilla elokuvan pareilla on lapsia, joten väistämättä pohditaan myös eron vaikutuksia lapsiin.
