Runnun Miina eli Wilhelmiina Runtu kuoli Ylöjärvellä vuonna 1909, 64 vuoden ikäisenä. Hänen hautansa on kivenheiton päässä kirkon pääsisäänkäynnistä lounaaseen. Kirkon lähellä on myös punainen hautakivi, jonka juuressa lepää muun muassa Aatu Sillanpää. Aatu eli Adolf oli Miinan veli.
Rund on tyypillinen 1700-luvun sotilasnimi. Eräs vääpelin tehtävistä oli antaa sotilaille nimet.
Länsi-Suomessa oli maaseutuväestöllä siihen aikaan vain etunimi ja isännimi. Vääpelin antama nimi oli joko luontoon tai sotaan liittyvä sana – tai, niin kuin Rundin tapauksessa, sotilaan ulkonäköä kuvaava.
Rund on ruotsiksi pyöreä. Vuonna 1771 syntynyt kevyen jalkaväen sotilas Josef Rund on siis oletettavasti ollut hieman pyylevä.
Sotilas Josef Rund asui perheineen Keijärven kylässä Eerolan mailla.
Perheeseen syntyi viisi lasta, joista keskimmäinen oli Gustaf eli Kustaa. Kustaa ei valinnut sotilaan uraa vaan ryhtyi Eerolan Pättäränpään torppariksi.
Kustaan ja hänen vaimonsa Eeva Kaisa Matintyttären perheeseen syntyi kymmenen lasta, muun muassa yllä mainitut Miina ja Aatu. Papin antamat nimet olivat Wilhelmiina ja Adolf.
Kustaa sai eri kirkonkirjoissa sukunimekseen Rund, Runtu, Pättäränpäällinen tai Mäkipää.
Miina muutti isänsä kuoleman jälkeen pois torpasta ja meni ensin Järvenpäähän ja myöhemmin Mikkolaan piiaksi.
Vuonna 1862 hän muutti Pirkkalaan, mutta hän palasi pian takaisin Ylöjärvelle. Miina oli naimaton itsellinen ja asusteli Rotikolla veljensä Aatun huushollissa, nykyisen Kyläsepän päiväkodin vieressä.
Miina kuoli vuonna 1909. Kalukirjoituksesta eli perunkirjoituksesta käy ilmi, että hän oli ainoana säilyttänyt suvun vanhan sotilasnimen.
Vanhin veli Kalle oli Wadén, Efraim oli Malmbacka eli Malpakka, Benjamin oli Martta ja Anders eli Antti oli Kärki. August ja Aatu olivat valinneet Sillanpään nimen.
Torbjörn Nikus
Kommentointi on suljettu.