Luistimet piirsivät jäähän satavuotiasta Suomea

12.04.2017 10:00

Ylöjärven Uplakers Taitoluistelu ihastutti sankkaa katsojajoukkoa sunnuntaina upealla taitoluistelunäytöksellä.
Tiny Lakers -ryhmän esityksessä oli Angry Birds -teema.

Minun Suomeni – Suomi 100 vuotta -nimeä kantanut näytös toi jäälle Uplakersin kaikki noin 250 taitoluistelijaa. Ja nähtiinpä jäällä Uplakersin jääkiekko-osaamistakin.

Sama näytös esitettiin sunnuntaina kaksi kertaa, jotta kaikki halukkaat pääsivät katsomaan taidokkaita luistelijoita.

– Näytökset onnistuivat hienosti. Kaikki luistelijat tsemppasivat kovasti, Uplakers Taitoluistelun toiminnanjohtaja Niina Laurikka totesi.

Uplakers Taitoluistelu halusi näytöksellään kunnioittaa satavuotiasta Suomea.

– Halusimme tehdä vähän erityyppisen näytöksen kuin edellisinä vuosina. Nyt näytös oli juhlavampi kuin aiemmin, Laurikka kertoi.

Aiemmin Uplakersin näytökset on sidottu johonkin tarinaan tai satuun. Nyt näytöksen esityksiä viitoittivat muun muassa tunnetut suomalaiset laulut ja runot.

– Marraskuusta lähtien suunnittelimme koreografiaa ja näytöksen runkoa. Tammi-helmikuussa aloimme sitten työstämään itse ohjelmia, Laurikka selvitti.

Hän on tyytyväinen seuransa menneeseen kauteen.

– Kausi oli entistä monipuolisempi. Saimme luistelijoita uusiin kisasarjoihin, ja esimerkiksi oheisharjoittelussa käytettiin myös muiden lajien valmennusosaamista hyödyksi. Olemme yrittäneet huomioida kaikki seuramme harrastajat niin hyvin kuin mahdollista.

Uplakers Taitoluistelun tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta.

– Seuran luistelijamäärä on nyt hyvällä tasolla. Tavoite on, että säilytämme tekemisessä korkean laadun. Menemme koko ajan eteenpäin kilpasarjoissa unohtamatta harrastepuolta, Niina Laurikka linjaa.
Hänen mukaansa kilpapuolen selkeä tavoite on se, että lähivuosina Uplakersin luistelijoita nousisi myös SM-tasolle.

 

Tiny Lakers -ryhmän esityksessä oli Angry Birds -teema.
Kilparyhmä 1A:n ja 1B:n luistelijat esiintyivät Aamu lakeuksilla -kappaleen tahdissa.
Kilparyhmä 1A:n ja 1B:n luistelijat esiintyivät Aamu lakeuksilla -kappaleen tahdissa.
Muodostelmaluisteluryhmä Misty Lakersia tahditti Myrskyluodon Maija.
Jäällä nähtiin paljon taitoa.
Alle kouluikäisten luistelukouluryhmän esityksessä nähtiin oravia.
Aikuisten luistelukouluryhmä esiintyi Vesivehmaan jenkan tahdissa.
Urheilun riemu tuotiin näyttävästi esille.
Suomi 100 -teema näkyi monien esiintyjien asuissa.
Uplakersin vuonna 2006 syntyneet kiekkoilijatkin pääsivät esille.
Shiny Lakersin muodostelmaluistelijat ja kilparyhmäläiset olivat jäällä yhtä aikaa.