Kaksi kaunista – karhut ja revontulet

Sirpa Pursiainen kuvitti satukirjansa itse ottamillaan luotokuvilla.
Sirpa Pursiainen, satukirja, lastenkirja, valokuvaus, valokuvat, luonto

Sirpa Pursiainen oli helmikuun lopussa jälleen Raattamassa. – Vuokraamani mökki oli vähän tavallista alkeellisempi, mikä loi oman tunnelmansa ja auttoi hetkeen pysähtymisessä.

”Synnyin revontulien tanssiessa taivaalla.” Näin alkaa vaarikarhun kertomus lapsenlapselleen. Tarina kuljettaa kaksi uteliasta karhunpentua seikkailuun, jossa on vähällä käydä huonosti. Lopussa kuitenkin huokaistaan helpotuksesta.
Satu huimapäisistä pennuista kerrotaan Taigan taikaa -kirjasessa, joka ilmestyi tänä vuonna.
Tarina karhuista ja revontulista alkoi välkkyä Sirpa Pursiaisen mielessä, kun hän vietti yön karhukojussa kainuulaisessa Martinselkosen eräkeskuksessa. Illan ja yön aikana kojun ympärillä kävi 30 karhua. Pursiainen katseli ja ihasteli, antoi kameran laulaa.
– Kun seurasin karhuja, huomasin niissä inhimillisiä piirteitä ja yksilöllisiä reagointitapoja. Kun äitikarhu murisi uroksille, yksi pentu alkoi murista äidin mukana samalla, kun muut kolme poikasta juoksivat karkuun. Sama pentu oli myös utelias: kun porukka oli menossa yhteen suuntaan, hän lähtikin toiseen, Pursiainen muistelee.
Martinselkoseen tulee paljon karhunkuvaajia eri puolilta maailmaa. Kojun ympäristöön on levitetty koiranraksuja karvatassujen houkutteeksi.
– Kesäyössä valoa riittää onneksi pitkään. Puolenyön aikaan karhujen liikenne hiljeni, ja itse maltoin mennä nukkumaan kahden maissa, Pursiainen kertoo.
Osa karhuista pyörähti jopa vain puolen metrin päässä kojusta.
– Olihan se jännää. Kaikkein jännittävintä oli paikalle meneminen. Kun ryhmämme käveli polkua pitkin kopille, karhut olivat jo paikalla. Eräkeskuksen omistaja ajoi mönkijällä polun ja karhujen välissä. Hän huusi ja karjui, jotta kova melu piti karhut vähän loitommalla.

Tiedettä ja taidetta

Sirpa Pursiainen työskentelee koulutuskeskus Valossa sosiaali- ja terveysalan opettajana. Aiemmin hän on kirjoittanut omaan alaansa liittyviä kirjoja, muun muassa oppikirjat Lähihoitajana yhteiskunnassa ja Ammattilaisen ABC.
Pari vuotta sitten ilmestyi omakustanne Sielun porteilla – kastepisaroita iholla. Sitä Pursiainen kutsuu hybridikirjaksi.
– Se käsittelee ihmisyyttä ja hyödyntää tieteen faktoja taiteen symboliikan avulla. Kirjaan ovat tykästyneet hyvin erilaiset ihmiset: niin yritysjohtajat kuin entiset alkoholistit. Kuulemma kirjaa lukiessaan voi prosessoida omaa elämäänsä.
Myös uusin kirja sopii muillekin kuin lapsille – niin Pursiainen uskoo. Joulumyyjäisissä kirjaa ostettiin lahjaksi vanhuksille. Iso fontti on eduksi.

Revontulien matkassa

Taigan taikaa -kirjanen tuli mahdolliseksi, kun Pursiainen innostui valokuvaamisesta. Viime vuoden syksynä hän hankki kunnollisen digijärjestelmäkameran, ja se oli menoa. Sitä ennen Pursiainen oli nappaillut kuvia pienellä digipokkarilla ja kännykällä.
– Aloitin vaikeimmasta: aloin kuvata revontulia.
Revontulien perään Pursiainen matkusti ensin ystävänsä kanssa Muonioon. Hän oli viime vuonna virkavapaalla kirjoittamassa oppikirjaa. Koska aikaa oli, hän matkusti samana syksynä toisen kerran Muonioon ja keväällä vielä Raattamaan. Reissujen päämissio oli valokuvaaminen.
Jo ensimmäiset revontulikuvat onnistuivat yllättävän hyvin. Myöhemmin Pursiainen osti aiempaa valovoimaisemman objektiivin saadakseen vielä parempia otoksia.
– Revontulia kuvatessa tärkeintä on pitää f-arvo riittävän pienenä. Jos pääsee 2,8:aan, se on hyvä.
Uutta kameraansa Sirpa Pursiainen opetteli käyttämään itse.
– Kun minussa herää kiinnostus johonkin ja haluan oppia uutta, haluan tehdä sen heti. Silloin ei ole paljon muuta mahdollisuutta kuin hakea tietoa netistä. Kun tänä vuonna innostuin linnuista, kysyin netin keskustelupalstoilla kuvausneuvoja. Sain vinkin katsoa Youtubesta ammattilaisten opastusvideoita. Seuraava asia, jota alan opetella, on makrokuvaus. Hankin juuri makro-objektiivin.

Tunteet keskiössä

Satukirjan Pursiainen kuvitti ottamillaan valokuvilla. Karhut hän kuvasi sen yhden yön aikana Martinselkosessa. Revontulet on ikuistettu Raattamassa, Kangasalla ja Tampereen Teiskossa.
– Satukirjan kirjoittaminen oli kiinnostanut aiemminkin, mutta olin miettinyt, miten kuvituksen saa mielenkiintoiseksi. Melkein kaikissa satukirjoissa on piirroskuvitus, ja halusin jotain muuta. Maalaan öljyväreillä, mutta se ei tuntunut sopivalta. Hoksasin, että valokuvien pohjalta saa tosi kivan jutun.
Pursiainen katseli ottamiaan luontokuvia monta kertaa. Mietti, millaisia tarinoita kuviin voisi liittää. Lopullinen sykäys tuli kuvasta, jossa aikuinen karhu näyttää kertovan poikaselle jotakin. Ehkä opettavaista tarinaa?
Kuvasta tuli kirjan kansi.
– Kypsyttelin aihioita mielessäni ja yhtenä päivänä istuin alas kirjoittamaan perusrungon. Toisena päivänä puristin tarinan loppuun. Halusin, että tarina käsittelee erilaisia tunnetiloja ja siinä on jotain yllättävää. Pääviesti on, kuinka tärkeää ihmiselle on saada olla rakastettu.
Sirpa Pursiainen kustansi satukirjan oman yrityksensä kautta. Englanninkielinen versio on jo myynnissä ja japaninkielinenkin pian. Kirja on tilattavissa ympäri maailmaa verkkokauppa Amazonin kautta. Kirja painatetaan USAssa ja jaellaan Amazonin kautta.
Japanilainen ystävä käänsi kirjan japaniksi.
– Aika hienoa, että minä voin Teiskon perämetsissä kirjoitella satukirjan, joka on saatavilla ympäri maailman, Pursiainen hymyilee.

Kaikesta kiinnostunut

Opetus- ja kirjoitushommien lisäksi Sirpa Pursiainen uppoutuu rakkaisiin harrastuksiinsa valokuvaamiseen ja öljyväreillä maalaamiseen. Hän on matkustelut paljon, työskennellyt ulkomailla ja ollut mukana politiikassa sekä lukuisissa luottamustoimissa.
Pursiainen on Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen esivalmisteluhallituksen jäsen. Vuonna 2011 hän osallistui hallitusneuvotteluihin ja valmisteli oman puolueensa eli kristillisdemokraattien hyvinvointipoliittiset kirjaukset. Hän on myös kuulunut valtion nuorisoasiain neuvottelukuntaan.
Ajankäyttönsä kanssa tuskailevalle tulee mieleen, miten yksi ihminen ehtii noin moneen.
– Se johtuu varmaankin persoonasta. Olen lapsesta asti ollut kauhean kiinnostunut kaikista asioista. Kun asiat kiinnostavat, haluaa selvittää, kokeilla ja tehdä. Lisäksi olen hyvä organisoimaan aikani, Sirpa Pursiainen miettii.
Lisäksi touhuamisen vastapainoksi pitää olla jotain pysäyttävää.
– Sellaiselle, joka ei pysty pysähtymään, valokuvaus tai lintujen seuraaminen on hirveän hyvä harrastus. Samalla ei pysty tekemään muuta. Sitä paitsi ei pysty kuvaamaan, jos ei ensin näe sitä, mitä aikoo kuvata. Kuvaaminen vaatii pysähtymistä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>