Yrjö Mustosen ylöjärveläisissä maalausryhmissä syntyi tällä erää metsäistä tunnelmaa, muun muassa hämyisen neitokaiskuvan muodossa.
”Tämä on tehtävä”, tuumi maalausharrastaja Terhi Ovaska, kun katseli vanhaa kuvaa tyttärestään.
Kuvassa tytön hiukset olivat samanlinjaiset ja -sävyiset kuin ympäröivät puut. Valo oli kaunis, ja tytön kamerasta pois kääntynyt katse sai aikaan jotenkin sulkeutuneen tunnelman. Se kaikki kiehtoi. Äidin oli maalattava kuva tauluksi.
– Jotenkin tyttö oli kuvassa ihan osa luontoa. Minulle tuli sadunomainen fiilis.
Koska fiilis oli niin vahva, taulu syntyi varsin helposti, mitä nyt kasvojen näköisyys tuotti pientä pähkinää purtavaksi.
– Taulu tuli jotenkin minusta itsestäni.
Työn pitää loksahtaa
Ovaskan tarttuessa pensseleihin aiheen täytyy yleensäkin olla tekijälleen merkityksellinen.
– Aiheessa pitää olla jokin juttu, vaikka kaunis valo tai muisto.
Kun aihe kolahtaa Ovaskaan, se inspiroi häntä ja herättää luovuuden.
– Silloin homma alkaa kulkea, ja siitä tulee mahtava fiilis.
Taitajalle tärkeää on myös löytää hänen omiin hyppysiinsä ja kuhunkin tapaukseen sopiva, mielekäs tapa tehdä. Esimerkiksi veitsellä maalaaminen on maittanut ja väripaletti hakenut kulloinkin uomiaan.
Vaikkei Ovaska mikään alituinen uuden kokeilija olekaan, haluaa hän löytää myös uusia tapoja.
– Kun opettaja neuvoo tai itse hoksaa jotain uutta, tulee olo, että jes, lamppu syttyi.
Ja vaikkei tapa olisi uusikaan, yksi tärkeä juttu, jota Ovaska työskentelystään hamuaa, on palasten loksahtaminen kohdalleen. Siitä tulee tunne, että työ valmistuu. Nainen saattaa löytää avainpalan jopa vasta jälkikäteen, ja silloinkin hän voi vielä kajota työhönsä.
Vaikka nämä ratkaisevimmat tekijät kumpuavat jostain Ovaskasta itsestään, kirvoittaa myös maalausryhmä joitain tärkeitä aineksia taiteen tekoon. Ensinnäkin harrastaja saa opettaja Yrjö Mustoselta tarpeellisia neuvoja, kuten ohjeita Metsänneito-taulun näköisyyspulmiin.
Ryhmän ansiosta nainen tulee myös maalanneeksi säännöllisesti. Muutoin ryhmä on lähinnä mukava lisä, josta saa ideoita, samanhenkistä seuraa, silmäniloa toisten töistä ja perspektiiviä tuovia kommentteja.
– Monesti sitä itse jämähtää istumaan ja tekee vain läheltä.
Ajan kanssa oppimista
Ryhmän anti on saanut Ovaskan viihtymään remmissä vuosikaudet. Porukassa on muitakin pitkäaikaisia harrastajia.
Opettaja Mustonen on siis saanut nähdä pitkiä kehityskaaria, ja juuri kehittyminen on luotsin mielestä parasta katseltavaa. Välillä nuo kaaret ovat yllättäviä edistysaskelia ja ahaa-elämyksiä, mutta välillä on myös hyväksyttävä paikallaan junnaaminen.
Noilla kaarilla neuvoessaan Mustonen luovii tapaus- ja persoonakohtaisesti.
– Se, mitä sanoo, on jokaiselle vähän eri juttu. Se tekee opettamisesta mielenkiintoista, hän sanoo.
Kullekin sopiva ohjeistuslinja löytyy ajan kanssa, kun opettaja tutustuu oppilaisiin. Luotsi alkaa hahmottaa kunkin työtavat ja korjaamisen paikat.
– Ja näkee, mitä kukin kestää, opettaja hymyilee lempeästi ja ynnää, että joskus taas ei kannata neuvoa vaan jättää ohjeet seuraavaan kertaan tuoreelle mielelle.
Tällä kertaa opetusvuosi on poikinut kahdelta ryhmältä eritoten luontoaiheisia töitä, sillä tänä lukuvuonna oli metsäteema. Mutta on joukossa asetelmiakin.
– Koska meillä on aina jokin teema, mutta se ei ole pakollinen.
