Spring Awakening perustuu Frank Wedekindin kohunäytelmään vuodelta 1891. Seksuaalisuuden heräämisestä kertovan tarinan julkinen esittäminen kiellettiin vuosikymmeniksi. Tänä keväänä tarinan herättävät henkiin Eino Salmelaisen näyttämöllä musiikkiteatterin opiskelijat – rehellisesti, rajusti ja rakastettavasti.
Loppukumarruksissa, valloittavia hymyjä katsellessa, olo on suorastaan liikuttunut.
Enemmän sen vuoksi, miten alastomiksi nuoret tekijät ovat onnistuneet riisumaan tunteensa, kuin sen tähden, että he ovat rohjenneet paljastaa myös kehonsa.
Spring Awakening on väkevä kertomus nuorten seksuaalisuuteen heräämisestä.
Ilmestymisaikaansa nähden teoksen pohjana oleva saksalaisen Frank Wedekindin näytelmä Kevään herääminen oli sensaatiomaisen rohkea.
Teiniraskaus ja abortti, itsetyydytys, homoseksuaalisuus ja insesti saivat viktoriaaniset moralistit takajaloilleen. Teos joutui vuosikymmeniksi pannaan.
Musikaalin nuoret ovat uteliaita ja avoimia. Vastassaan heillä on seksuaalisuuden kieltävät ja kasvattajan valtaa käyttävät auktoriteetit. Ja häpeä.
Duncan Sheikin rockhenkinen musiikki, Miika Riekkisen vimmainen koreografia ja toisaalta Katri Innanmaan lapsenomainen puvustus kuvaavat koskettavalla tavalla tunteiden riepottelemia teinejä.
Ei enää keholtaan lapsia eikä vielä ajatuksiltaan aikuisia vaan energisiä, silti hauraan haavoittuvia ja tietoa janoavia nuoria.
Keskisormen takaa
Makaa selälläsi, sulje silmäsi ja ajattele isänmaata. Näin kuuluu näytelmän syntyaikoihin kirjattu ohje sänkypuuhiin antautuvalle naiselle. Haikara huolehtii lopusta.
Wendla ei usko siipiveikkoon. Uskoo silti, kun äiti sanoo lapsia tulevan vasta sitten, kun ollaan naimisissa. Tyttö on pian raskaana, traagisin seurauksin. Tilille joutuu Melchior, josta tehdään syyllinen myös paineiden alla särkyvän ystävän, Moritzin, itsemurhaan.
Kovin yksin joutuvat musikaalin nuoret elämässään selviämään. Ymmärtäväisinkin vanhempi taipuu ympäröivän yhteisön puristuksessa.
Steven Saterin musikaalikäsikirjoitus ja laulut puhuttelevat meidänkin ajassamme. Sami Parkkisen suomennos näyttää uhman ja tuskan keskisormen takaa.
Rankoista aiheista huolimatta musikaalimuoto räjähtävine rokkikappaleineen ja voimaballadeineen armahtaa katsojaa.
Sanat tahtoivat paikoin jäädä Niina Alitalon johtaman orkesterin vahvan soiton alle viime perjantain ensi-illassa.
Vahvaa osaamista
Samuel Harjanteen ohjaus sähköistää lavan.
Rakastelukohtaus on kaunis. Itsetyydytys paidan suojassa naurattaa enemmän kuin hämmentää. Paljas kannanotto saarnamiehen edessä on taiten tehty.
Silti en ole täysin vakuuttunut kaiken alastomuuden tarpeellisuudesta.
Inna Tähkänen on valoisa, kiihkeästi tietoa janoava Wendla. Julius Martikainen on valveutunut ja ikätovereitaan kypsempi Melchior. Kumpikin laulaa hienosti roolissaan.
Keho ja tunteet kypsyvät rinnakkain. Nuoren hämmennys vaatii vastauksia. ”Olenko ainoa, joka tuntee näin, eikä ymmärrä miksi? ”Tunteikkaasti laulava Jasper Leppänen sukeltaa Moritzin roolissa syviin vesiin.
Veera Tapanaisen esittämä sisäisen rauhan löytänyt Ilse jää mieleeni myös äänestään.
Työväen Teatterin näyttelijät Kristiina Hakovirta ja Jukka Saikkonen suoriutuvat vakuuttavasti useista roolitöistään aikuisina.
Koko ensemble todistaa, miten vahvaa musiikkiteatterin osaamista TAMKista löytyy.
Esitystä suositellaan katsojille yläasteikäisistä aikuisiin. Punasteluun taipuvien vanhempien ja helposti hämmentyvien nuorten kannattaa pohtia mennäkö esitykseen yhdessä vai erikseen. Teki niin tai näin, keittiönpöydän äärellä riittää pureskeltavaa.
Nuoren neuvo keskustelun rakennuspalikoiksi: älä vähättele, älä oleta, äläkä jyrää yli.
