Pala päiväkirjaa luonnosta

Luontokartoittajaksi opiskellut taiteen moniottelija sekä hamuaa että jakaa silmäniloa ja tiedon ripauksia luonnosta. Nyt nähdään otteita opintoja tukeneista päiväkirjoista.

Lehtiä, jäkäliä, oksia. Metsiä, rantoja, puroja. Laura Uimosen näyttely Seitsemisessä leikkii luonnon mittakaavojen kontrastilla. On yksityiskohtia, on laajoja maisemia.

– Yksityiskohdat kiinnostavat minua, koska niissä on valtava määrä sellaisia värejä ja muotoja, jotka näkyvät vasta tarkkaan katsoessa. Toisaalta minua kiinnostaa maisemassa sisällä olo, akvarellein ja kynin teoksensa toteuttanut nainen kertoo.

Ja mikä hauskinta, teosten kokoluokat ovat juuri päinvastaiset luonnossa esiintyville mittasuhteille: isot maisemat on talletettu pienille lapuille, pikku yksityiskohdat taas isohkoille papereille.

Mittakaavaleikin lisäksi näyttelyä teemoittaa Uimosen taannoinen taival luontokartoittajaopiskelijana. Metsäpäiväkirja-nimisen näyttelyn työt saivat alkunsa, kun Uimonen opintojen maastoretkillä kantoi mukanaan muistikirjoja ja piirsi niihin luonnoksia, jotka sitten jatkoi kotona loppuun.

– Se oli minun tapani opiskella, kartoittaja kertoo, kuinka opetteli tunnistamaan ja muistamaan kasveja, metsätyyppejä ynnä muita.

Tietoa ja kauneutta

Luonto on merkinnyt Uimoselle paljon jo ennen kartoittajahommia. Ulkosalla liikkuminen on ollut aina tärkeää ja päivittäistä tälle koira- ja retkeilyihmiselle, joka on myös valokuvannut luonnon helmassa ja harrastanut partiota.

Jopa töissään arkkitehtina ja taiteen tohtorina hän on liipannut luontoa. Hänen alaansa ovat olleet ympäristötaide sekä kaupunki- ja maisemasuunnittelu, ja niiden saralla sivutaan esimerkiksi luonnonmateriaaleja, kaupunkiympäristön ohella luontomiljöitä sekä huolta luonnosta.

Kartoittajan siiville Uimonen ryhtyi, kun työpaikka, Voipaalan taidekeskus, joutui uhan alle myyntiaikeiden vuoksi ja luontoihminen mietti, pitäisikö tehdä välillä jotain muuta.

Uimosen luontorakkaudessa paistaa perisuomalainen luontosuhde, vahva side metsään ja veteen.

– Minulle kotiseutu on enemmän maisema kuin vaikka jokin talo, valkeakoskelainen sanoo.

Naisen kiinnostus perustuu myös niin tietoon kuin estetiikkaan.

– Biologia on kiinnostanut minua jo nuorena. Nyt erotan asioita enemmän, kun tiedän enemmän, ja perustiedot ekosysteemistä ovat herättäneet minussa huolta. Maailma on kuin muurahaispesä: kun sinne sohii, jotain tapahtuu. Luonnossa liikkuminen taas on moniaistinen kokemus, jossa on estetiikkaa laajasti: tilakokemus, tuoksut, eri vuodenajat…

Uimosesta luonnossa on hienoa myös se, ettei ihminen hallitse sitä kokonaan.

– Ukkonen on hyvä muistuttaja siitä, että olemme vain ihmisiä.

Vastapainoa ja vapautta

Taide on ollut Uimoselle paitsi tutkimus- ja opetuskohde myös jotain, mitä hän on tehnyt itse. Työssään hän on koostanut näyttelyitä sekä osallistunut ympäristöteosten tekoonkin. Harrastuksina läpi elämän ovat kulkeneet piirtäminen ja maalaaminen.

Kartoittajan piirtäessä ja maalatessa muistiinpanojaan taideharrastus purskahti entisestään, ja sen myötä hän on pitänyt joitakin näyttelyitäkin – jälleen sekä tiedollisesta että esteettisestä syystä.

– Haluan näyttää muille, mitä kaikkea kaunista luonnosta löytyy. Ja minusta on hauska kertoa ihmisille esimerkiksi, että Suomen yleisimpiä jäkäliä on sormipaisukarve.

Näyttelyillään monitaitaja myös vauhdittaa orastavaa kuvittajan työtään, joka on jo poikinut esimerkiksi kuvituksia luontopoluille.

Taide on Uimoselle luovaa vastapainoa tutkijan aivotyölle. Se myös vapauttaa sääntöjen ja rakenteiden keskellä.

– Se on kanava, jossa ei ole oikeaa tai väärää.