Kun kunnan ydintehtävistä varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta leikataan, pitää kaupungilla olla todella synkät talousnäkymät. Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto kertoi kuitenkin Ylöjärven Uutisissa joulukuun lopussa:”Tilinpäätös 2016 tulee olemaan selvästi positiivinen ja vahva.”
Hallituksen kokouksessa 10. lokakuuta vuonna 2016 julkaistiin surkea vero- ja valtionosuuskertymäennuste. ”Verotulojen kertyminen on ollut puolestaan ennakoitua vaisumpaa (1 800 000 euroa alle ennusteen). Tilikausi 2016 toteutuisi ennusteen mukaan – 1,4 miljoonaa euroa alijäämäisenä.” Luvut perustuivat elokuun lopun tilanteeseen! Tämä täysin vanhentunut tieto johti siihen, että valtuusto päätti tehdä karmeita leikkauksia perusopetuksen määrärahoihin.
Reilun kuukauden kuluttua joulukuun lopussa leikkausperusteet murenivat täysin: tuloja oli kaupungin kassaan kertynyt verotuloja ja valtionosuuksia neljä miljoonaa euroa enemmän kuin lokakuun synkimmissä ennusteissa. Ylöjärvi saikin mukavat lähtöasemat tähän kuluvaan vuoteen.
Hallinnon tietokoneet suoltavat valtuutetuille pdf-tiedostoja, joiden tiedot ovat vanhentuneet melkein jo syntyessään. Ajantasaista tietoa sisältäviin tuloslaskelman Excel-taulukoihin on mahdollista päästä vain virka-aikana. Digiloikka on pahasti yliastuttu.
Vuoden 2017 valtionosuusennuste on kasvanut 500 000 euroa eli talousarviokirjan 41,5:stä 42 miljoonaan euroon. Tietojeni mukaan tänä vuonna Nokian valtionosuus on 2,5 miljoonaa euroa pienempi ja Kangasalan 4,4 miljoonaa euroa pienempi kuin meillä. Ero hyväksemme on kasvanut ja johtuu siitä, että valtionosuusjärjestelmä suosii ”lapsellisia” kuntia. Ylöjärvellä on 0–15 vuotiaita 24 prosenttia, Nokialla ja Kangasalla 21 prosenttia asukkaista. Lapset ja nuoret siis takaavat kaupungillemme roimat valtion tuet.
Johtopäätös on, että Ylöjärven perusopetusta jo viisi vuotta halvaannuttaneet leikkaukset on lopetettava. Yksinkertaisinta on tehdä korjaava muutostalousarvio, jossa perusopetukselle myönnetään 500 000 euroa. Se katetaan hyväksymällä vuoden 2017 valtionosuusennusteeksi 42 000 000 euroa. Itse asiassa tämä luku on jo merkitty kaupungin asiakirjoihin eli talouden seurantaraporttiin 31. lokakuuta 2016. Tieto olisi ollut luettavissa Excel-taulukosta jo viikkoa ennen valtuuston talousarviokokousta.
Lasten ja nuorten hyväksi on tämän lisäksi tehtävä uusia rohkeita päätöksiä. Tarvitsemme viisaita lisäpanostuksia, jotta saamme vähitellen korjattua esimerkiksi pahasti viivästyneiden tukitoimien aiheuttamia vahinkoja lasten ja nuorten elämälle.
Lukuisat esimerkit osoittavat, että ennaltaehkäisevä työ hillitsee myös kaupungin menojen kasvua.
JUSSI KYTÖMÄKI
Ylöjärven vihreät ry
Puheenjohtaja