Olen käynyt viime aikoina useammallakin liikunnallisella juttukeikalla, joissa tilakysymykset ovat tulleet esille tavalla tai toisella. Näistä on jäänyt mielen päälle jokunen ajatus.
Jututin Ryhdin nuoria lentopalloilijoita EM-kisavalmisteluihin liittyen. Aiheesta on erillinen juttu tässä samassa lehdessä. Mukana oli myös juniorivalmennuspäällikkö Heikki Kosonen, joka kertoili seuran juniorilentiksen tilanteesta laajemminkin.
Tiloista ja harjoitusvuoroista on puutetta, ja tämä puute ilmenee eri tavoin. Seuran kärkijoukkueet tarvitsisivat lisää vuoroja sellaisiin saleihin, joissa on kunnolla tilaa. Paikkakunnan ainoa tällainen sali on Urheilutalolla.
Ison palloilusalin harjoitusaikojen puutteesta kärsivät eniten ne joukkueet ja pelaajat, jotka treenaavat tavoitteellisesti kohti ainakin kansallista kärkeä. Niukkuutta siis jaetaan, Ylöjärvelläkin.
Tilapuutos koskettaa Ryhdin juniorilentistä toisellakin tavalla. Lentopallokuvioissa on mukana noin sata lasta ja nuorta. Enemmänkin olisi tulossa, mutta uusia harjoitusryhmiä ei voida perustaa. Ei ole tarpeeksi salivuoroja, ei edes pienimmissä liikuntasaleissa.
On siis jokin määrä nuoria, jotka haluaisivat päästä kosketuksiin lentopalloilun kanssa. Mutta tilanpuute estää tällaisen harrastuksen virittelyn.
Ylöjärven Tiikerit on toisenlainen ilmentymä hurahtamisesta lentopalloiluun. Tai enemmänkin yhdessäoloon lentopallon merkeissä. Kävin tutustumassa tähän varttuneempaan porukkaan äskettäin, ja tapaamisesta on juttuakin luvassa lähiaikoina.
Tiikerit ovat kokoontuneet pelaamaan lentopalloa viikottain jo 21 vuoden ajan. Ikähaitari on siinä 45 -vuotiaasta ylöspäin, vaikkakin kaikenikäiset mahtuvat mukaan. Jokunen osallistuja on ollut mukana alusta saakka.
Tämä aikamiesten porukka on tullut monelle mukana olevalle korvaamattomaksi virkistyksen lähteeksi. Siksi sen jatkuvuus on iso asia, ja välillä myös huolenaihe.
Tiikerit pelaa nykyisin Vuorentaustan koululla. Sali on kovin pieni lentopallon pelaamiseen. Seinät ovat osin rajoina, ja kattokin tulee aika helposti vastaan. Mutta miehet ovat tyytyväisiä siihen, että heillä on kuitenkin olemassa pelivuoro.
Eräs heistä sanoi pelkäävänsä, että vuorot loppuvat joskus, ja porukka hajoaa. Jos näin kävisi, hän ei tietäisi mitä sitten tekisi. Juuri tämä kaveripiiri ja pelailun ilo ovat se juttu, joka kantaa elämää eteenpäin.
Tiikereillä on siis paikka, missä he voivat pelata. Mutta tilanne elää joka vuosi, ja pieni epävarmuus tuntuu olevan jatkuvasti mielessä. Tuleeko aika, jolloin salivuoroa ei saa enää lainkaan? Toivottavasti ei.
Edellä kuvatut huolet ovat tuttuja monessa urheiluseurassa ja monen lajin äärellä. Moni liikuntamuoto ei tarvitse erityistä paikkaa tai tiloja. Toiset lajit taasen ovat täysin riippuvaisia siitä, että käytettävissä on tietynlainen tila, joka täyttää lajin tarpeet.
Yhteiskunta ei voi vastata kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin. Asioita on pakko laittaa tärkeysjärjestykseen.
Se on tärkeää, että jokainen urheilusta kiinnostunut nuori pääsee kokeilemaan lajia, johon kokee vetoa. Sekin on tärkeää, että Tiikereillä ja muilla samankaltaisilla on oma pelivuoro vielä kymmenenkin vuoden päästä. Hienoa olisi sekin, että huipulle tähtäävillä urheilijoilla olisi olosuhteet kohdallaan.
Aika näyttää.
