Uplakersilla runsaasti ylitöitä

11.01.2017 08:35

Ylöjärven Uplakers pelasi loppiaisviikonloppuna jääkiekoon II-divisioonassa kaksi ottelua, jotka molemmat venyivät jatkoajalla. Mäntästä ylöjärveläiset saivat matkaansa pisteen ja kotiottelusta irtosi kaksi pistettä.
jääkiekko
Uplakers iski Ylöjärven jäähallissa viisi maalia Ruoveden RuoSkAn verkkoon. (Kuva: Video Kalliala)

Koillis-Pirkan Kiekko isännöi Uplakersia viime perjantaina. Uplakers siirtyi avauserän alussa kahden maalin karkumatkalle Miika Kuortin ja Jani Kalliomäen osumilla. KPK kavensi vielä erän lopussa lukemiksi 122.
Toisessa erässä nähtiin vain yksi osuma, jonka iski erän viimeisellä minuutilla KPK.
Uplakers nousi kuskin paikalle vielä kolmannen erän alussa Kalle Niemenmaan maalilla. KPK tuli kuitenkin vielä kerran tasoihin, kun kaksi kertaa ottelussa osunut Aku Hyvärinen rankaisi vieraita.
Ratkaisua haettiin jatkoajalta, jota ehdittiin tahkota vain reilu minuutti ennen kuin Samuli Heinonen iski kotijoukkueelle voittomaalin.
Jiri Kumpuvaara koppasi Uplakersin verkolla peräti 43 laukausta.

Reilu johto suli

Sunnuntaina Uplakers näytti jo marssivan selvään kotivoittoon Ruoveden RuoSkAa vastaan. Ylöjärveläiset karkasivat neljän maalin johtoon reilussa parissakymmenessä minuutissa. Kun RuoSkA vaihtoi maalivahtia neljännen takaiskun jälkeen, kipsaantui samalla kotijoukkueen peli.
Ruoveteläiset kirivät sinnikkäästi tasoihin, kun Uplakersin oma hyökkäyspelaaminen hiipui. Tasoitusmaali syntyi vian 36 sekuntia ennen kolmannen erän loppua.
Uplakers ryhdistäytyi lopulta jatkoajalla, jolloin sankariksi nousu Kalle Niemenmaa ajassa 61.13. Niemenmaa saalisti ottelussa tehopisteet 1+2. Kahteen tehopisteeseen kotijoukkueesta ylsivät Juho Lehto, Joel Linnas, Aleksi Saadetdin sekä Teemu Virtanen. Jiri Kumpuvaara torjui 35 kutia.
Uplakers jatkaa Hämeen lohkossa kolmannella sijalla. Toisena olevaan KooVee II:een on matkaa neljä pistettä. Tamperelaiset ovat tosin pelanneet yhden ottelun ylöjärveläisiä enemmän. KPK on tasapisteissä Uplakersin kanssa. Mänttäläisillä on tosin kaksi ottelua ylöjärveläisiä enemmän pelattuna.
Kevätkausi jatkuu Uplakersin ossalta ensi viikonloppuna kahdella ottelussa. Ensin ylöjärveläisryhmä käy lauantaina Hiki-Hockeyn vieraana Tampereella. Sunnuntaina Uplakers isännöi Ylöjärvellä Hämeenkyrön Hokkareita.
II-divisioonan runkosarja päättyy 19. helmikuuta, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin.

Kommentointi on suljettu.