Yksi uudenvuodenpäivän rituaaleistani on kirjata perheeni uuteen seinäkalenteriin ja sen jälkeen myös työkalenteriini kaikki tulevan vuoden tiedossa olevat menot ja tapahtumat. Tuntuu samalla kertaa sekä turvalliselta että toiveikkaalta nähdä, että tuolla nuo syntymäpäivät sekä talvi- ja kesälomat taas pilkottavat. Se on ikään kuin lupaus siitä, että saa alkaa suunnitella päiviään ja etenkin lomia tarkoinkin.
Työkalenteriin on yleensä jo kertynyt talven ja kevään varalle kaikenlaista, sillä koulun lukuvuosihan on pohjoisella pallonpuoliskolla tammikuussa kesken. Koeviikot ja ylioppilaskirjoitukset on merkitty paikoilleen hyvissä ajoin syksyllä, samoin toki kouluvuoden päättävä ylioppilasjuhla.
Seuraavan syksyn koulunalkamisajankohta on kuitenkin yhä merkitsemättä – ja sen teen aina vuoden alkaessa tammikuussa. Täytyyhän sitä kirjoittaa näkyviin, milloin kesäloma virallisesti loppuu.
Vaadin, että miehenikin merkitsee perhekalenteriin omat menonsa jo mahdollisimman aikaisin, kaikki työ- ja vapaa-ajan reissunsa. Näin voidaan ennakoida arjen kiiresumia ja – haa! – laskea, kumpi on enemmän kotona lasten kanssa. No, ei sentään.
Jokin pakkomielle minulla kalentereiden kanssa kyllä on. Säilytän nimittäin vanhoja kalentereita kuin päiväkirjoja. Niistä voi käydä tarkastelemassa myöhemminkin yhtä ja toista: mitä kesälomalla vuonna 2005 tehtiinkään, entä minkälaisia suunnitelmia minulla oli teatteri-ilmaisun kurssin kanssa vuonna 2010?
Ehkä tämä päiväkirjamainen suhtautumiseni kalentereihin estää minua siirtymästä täydellä teholla sähköisen kalenterin käyttöön. Tokihan minulla sellainen e-kalenteri jo työn puolesta on läppärini pilvipalvelussa, mutta tuntisuunnitteluni teen edelleen paperille. E-kalenteriin päätyvät vain opettajainkokoukset tai esimerkiksi veso-koulutukset. Kännykän kalenteria käytän pelkästään pakon edessä eli silloin, jos paperikalenteri ei jostain syystä sattunut mukaan.
Sähköiseen kalenteriin tuskin tulee koskaan kirjoitettua päivän tekemisistä mitään ylimääräistä, ehkä vain tärkeän kokoontumisen aika ja paikka. En usko, että kukaan myöskään selaa vanhoja sähköisiä kalentereita enää vuosien päästä. Niihin ei vain talleteta samalla tavoin intiimiä tietoa.
Voi myös olla, että olen väärässä. Ehkä jo vuoden päästä nauran tälle kolumnilleni. Kenties sähköinen kalenteri osoittaa korvaamattomuutensa juuri tänä keväänä.
Epäilen kuitenkin, että näin ei tapahdu. Sähköinen kalenteri ei tunnu samalla tavalla henkilökohtaiselta kuin itse koristelemani paperikalenteri. Vastaavasti koneella kirjoittaminen ei ole yhtä persoonallista kuin kynällä muistiinpanojen väsääminen. Haluan suhtautua päiviini ja suunnitelmiini sekä henkilökohtaisesti että persoonallisella otteella.
Tiedän, että paperikalenteri, ainakin opettajan tuntisuunnittelukalenteri, vie enemmän tilaa laukusta kuin kännykkä. Toisaalta juuri kännykän olen kuluneen syyslukukaudenkin mittaan unohtanut muutaman kerran kotiin enkä koskaan kalenteriani. Paperikalenteri on selkeästi yhä osa työidentiteettiäni.
Vaikka opettajat joutuvat nykyään ostamaan paperikalenterinsa itse, aika moni ajattelee samoin kuin minä: kynällä kirjoittaminen on suunnitteluhetkellä ihan mukavaa kännykkään tai läppärin kalenteritiedostoon näpyttelyyn verrattuna. Varsinaiset tehtävät ja opetusmateriaalithan ovat toki sähköisissä oppimisympäristöissä, mutta ei omien muistiinpanojen tarvitse välttämättä olla.
Jotkut perustelevat sähköistä kalenteria sillä, että sieltä koko työyhteisö voi nähdä, milloin palavereita on mahdollisuus pitää. En usko, että tämä ajattelu tuottaa tulosta: tuskin kukaan merkitsee kaikkia henkilökohtaisia menojaan julkiseen kalenteriin. Joka tapauksessa palaverin ajankohdan sopivuus on varmistettava sähköpostilla tai muulla viestillä.
Hyvää uutta vuotta itse kullekin, kalenterityypistä riippumatta! Tutkikaa rauhassa tulevia kuukausia – onko kiinnostavia päiviä tiedossa, mitä vielä voisi keksiä viikkojen piristykseksi? Ehkä uusi iltaharrastus mahtuisi mukaan? Tai venyttelytauko arkipäivään? Toivottavasti kenenkään kalenteri ei silti tule jo tammikuussa täyteen buukatuksi.
En suostu kehittämään stressiä paperikalenterin vaihtamisesta e-versioon. Omia päiviään saanee kukin suunnitella juuri niin henkilökohtaisin koristelupainotuksin kuin haluaa.
Taru Kumara-Moisio
