Pääsin marraskuun alussa Tarton suomalaiseen kouluun vierailulle. Oikeastaan olin siellä kirjailijavieraana kertomassa fantasianovelleista ja spekulatiivisesta fiktiosta yleisestikin, mutta samalla vaihdoimme koulun opettajakunnan kesken ajatuksia suomalaisten opetussuunnitelmien uusista tuulista.
Tarton suomalainen koulu on niin pieni, että siellä on vain 15 oppilasta. Useimmat oppilaat opiskelevat koulussa 1-3 vuotta ja jatkavat sitten koulunkäyntiään Suomessa perheensä palattua takaisin kotimaahan.
Koulu toimii samoissa tiloissa Tarton kansainvälisen koulun (Tartu International School) kanssa ja hyödyntää sen opetustarjontaa, joten osa oppitunneista on englanniksi. Yhteiset tapahtumat vieressä sijaitsevan Tarton katolisen koulun (Tartu Katoliku Kool) kanssa puolestaan tutustuttavat virolaiseen kulttuuriin.
Digitaalisia etäyhteyksiäkin pidetään yllä, esimerkiksi Kirjekyyhky-verkkolehti toimii eri ulkomaankoulujen yhteisenä suomalaisena lehtenä.
Tarttolaisia opettajia hymyilytti, kun kerroin, että uusi opetussuunnitelma kannustaa nimenomaan yhteistyöhön eri opettajien ja lähitahojen, kuten kirjaston, järjestöjen ja museoiden, kanssa. Heille tämä oli aivan arkipäivää, sillä koulu sijaitsee niin hyvällä paikalla keskustan tuntumassa, että kiinnostaviin kohteisiin voi pistäytyä helposti. (Mikä ihana kulttuurikaupunki Tartto muuten onkaan!) Pienen oppilasjoukon vierailukäyntien organisointi on myös suhteellisen sukkelaa verrattuna ison luokan luotsaamiseen.
Koulun opetusilmapiiri tuntui yksinkertaisesti idylliseltä.
Oppilaat olivat eri-ikäisiä, kolmasluokkalaisista yhdeksäsluokkalaisiin, ja saivat vuoroin yhteisopetusta, vuoroin täysin yksilöllistä opetusta. Isommat auttoivat pienempiään, ja ryhmätöitä tehtiin ahkerasti keskustellen. Kukaan ei pystynyt piiloutumaan näkymättömiin toisen selän taakse.
Ymmärrän, että tämä ei tietenkään ole koko totuus pienestä koulusta. Oikeasti Tarton suomalainen koulu kamppailee olemassaolonsa puolesta ja haluaisi enemmän oppilaita.
Silti tuntui hienolta seurata, kuinka jokainen eteni yksilöllisen suunnitelmansa mukaisesti matematiikassa ja opettajalla näytti hyvin riittävän aikaa neuvoa ja kannustaa.
Minun tuntemissani kouluissa matematiikkaa kyllä saatetaan opettaa Pekka Peuran oppien mukaisesti yksilöllisin menetelmin, mutta käytännössä opettajilla on suurien ryhmiensä keskellä koko ajan huono omatunto siitä, riittääkö aika kaikkien ohjaamiseen. Ne oppilaat, jotka arkailevat avunpyytämistä, jäävät helposti oman onnensa nojaan.
Itse olen kokeillut yksilöllistä etenemistä äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla pienimuotoisesti kielenhuoltopolkujen, esseeharjoittelun ja lukupäiväkirjojen parissa. Opiskelijat ovat saaneet valita, mitä oikeinkirjoitustaitojaan harjoittavat tehtäväpolkua pitkin edeten ja osaamistaan välillä testaten.
Abit ovat työstäneet esseitään itsenäisesti niin, että he ovat välillä saaneet minulta ja kavereiltaan henkilökohtaista palautetta ja sitten kukin on voinut hioa omasta tekstistään parannellun version. Tässä työskentelytahti on tosin ollut opettajan määräämää. Lukupäiväkirjoja opiskelijat ovat muutamilla kursseilla tehneet omaan tahtiinsa ja oman haastetasonsa valiten – jotkut ovat lukeneet syvällisempiä opuksia kuin toiset ja vastaavasti kirjoittaneet niistä laajemmin. Otettuaan kaunokirjallisuuden analysoinnin peruskäsitteet haltuun opiskelija on siirtynyt pohtimaan tulkinnallisia kysymyksiä.
Joskus olen ehtinyt järjestellä tällaisen työskentelyn lomaan henkilökohtaisia arviointikeskustelujakin, mutta yleensä aika on kortilla eikä jokaisen kanssa turinointi mitenkään onnistu. Opiskelijoita tulee helposti kohdeltua vain massana, jolle on heiteltävä tehtäviä ja palautetta hiki hatussa.
Vietettyäni iltaa tarttolaisten opettajien kanssa olin häikäistynyt siitä, miten lämpimästi he puhuivat toisistaan ja oppilaistaan, jokaisen persoonaa kunnioittaen – oi individualistista Tarton henkeä!
Pikkukoulussa todellakin panostettiin kunkin vahvuuksien tunnistamiseen. Kun palasin Suomeen, tunsin hetken pakottavaa tarvetta jutella opiskelijoitteni kanssa enemmän, tutustua paremmin.
No, nyt koeviikolla keskusteluni ovat taas vaihtuneet palautettavista teksteistä muistutteluun ja kirjallisten arviointien äärellä uurastamiseen.
Taru Kumara-Moisio
