Suuri osa Euraasian mannerlaatasta oli myllerryksessä 1200-luvulla, kun mongoliratsastajat valloittivat kaiken tieltään ja ulottivat valtakuntansa Kiinasta Venäjän, Persian ja Lähi-idän kautta syvälle Eurooppaan. Uusimmat geenitutkimukset arvioivat, että nykyisin puoli prosenttia maailman väestöstä kantaa Mongolivaltakunnan perustajan, Tšingis-kaanin geenejä. Heitä on ollut ja on edelleen runsaasti myös Suomea ja Ylöjärveä myöten.
Tšingis-kaanin jälkipolviin kuuluvista useat nousivat merkittäviin asemiin yhteiskunnissa, vaikka mongolien imperiumin aika jäikin verraten lyhyeksi. Tämä lienee edesauttanut suvun leviämistä vuosisatojen ajan.
– Jälkeläisiä sanottiin tsingeliineiksi. Heidän sukunimensä kirjoitettiin Keski-Euroopassa Kingelin, suvun Suomeen levinneitä haaroja tutkinut ja niistä hiljattain kirjan julkaissut Pekka Kuusela tietää.
Kuuselan oma isoisä oli Kingelin, joka suomensi nimensä 1900-luvun alussa. Kuusela julkaisi viime kesänä sukututkimuksen isoisänsä Hugo Kingelinin kurulaisen isoäidin Tilta Kovasen suvusta. Teos ilmestyi nimellä Hurskaan taiteen suku. Tänä vuonna oli Hugo Kingelinin isoisän, Antti Kingelinin suvun vuoro. Antti ja Tilta saivat yhteensä 11 lasta, joista moni perusti perheen Ylöjärvelle.
– Viime vuoden pääsiäisen aikaan en tiennyt suvustani ketään paitsi veljeni ja kaksi pikkuserkkua. Sitten löysin isäni pöytälaatikosta perunkirjan, josta selvisi kaikki sukulaisemme 1800-luvun puoliväliin, Kuusela muistelee.
– Silloin innostuin tutkimaan juuriamme. Muutamassa päivässä pääsin 1200-luvulle Raaseporin lääninvoutiin, josta isoisäni mummu polveutuu.
Pappeja, valtiomiehiä, yrittäjiä ja taitelijoita
Pekka Kuuselan mukaan Tšingis-kaanista ja tämän lähiomaisista polveutuvat Kingelinit kulkeutuivat Suomeen ensi kertaa 1500-luvulla, kun sukuun kuuluneet saksalaiset kauppiasveljekset asettuivat Turkuun. Joidenkin lähteiden mukaan joitain suvun haaroja saattaa olla lähtöisin puolalaisesta satulasepästä, mutta omissa tutkimuksissaan Kuusela ei havainnut tällaista yhteyttä.
Tilta Kovasen suku on asunut Kurun alueella monessa sukupolvessa. Kingelinin suvusta löytyy puolestaan monta haaraa Ylöjärveltä ja Tampereen alueelta.
– Ylöjärvi ja Tampere eivät tosin juurikaan esiinny 1500–1700-luvun asiakirjoissa. Näitä seutuja hallitsivat Pirkkala, Ruovesi, Hämeenkyrö ja Ikaalinen, Kuusela mainitsee.
Varsinkin kaksi viimeksi mainittua olivat vahvasti Kingelinien kotiseutua. Kuitenkin heidän kädenjälkensä on näkynyt myös nykyisen Ylöjärven alueella jo tuolloin.
– Kingelin-sukuun kuulunut kapteeni Påvel Kristoffersson viljeli maata Harjun seurakunnan alueella Ylöjärven Mäkkylässä. Hänen aikanaan kuningas Kustaa II Adolf vieraili Mäkkylässä ja kiitokseksi kestityksestä hän lahjoitti noin 100 hehtaaria Siukolan joutomaita Mäkkylälle, Kuusela kertoo.
Kingelineiltä tilat on ilmeisesti myyty eteenpäin jossain vaiheesssa, koska vuodesta 1793 lähtien näitä samoja maita viljelleellä Mäkkylän suvulla ei tiettävästi ole yhteyttä Kingelineihin.
1500-luvun lopulla riehuneen nuijasodan yksi ratkaisevimmista taisteluista käytiin Nokialla. Suomen silloisen käskynhaltijan Klaus Flemingin huovit ajoivat talonpoikaisarmeijan rippeet aina Parkanoon asti.
– Siitä päästään kiinni yhteen Kingelinien esi-isään. Ratsumies Pietarinpoika Thedoric sai Klaus Flemingiltä 1597 kaksi maatilaa Hämeenkyrön Kurkelasta palkkioksi ansiokkaasta palveluksesta sodassa. Ratsumiehen jälkeläisistä sikisi vaikuttava pappissuku. Akseli-pojasta tuli Keuruun ensimmäinen kirkkoherra. Sukunimeksi tuli Suolax ja myöhemmin latinaksi käännettynä Palander, Kuusela valottaa.
Samaan sukuoksaan kuuluu esimerkiksi ministeri ja vuorineuvos Magnus Karl Lavonius, joka kuoli Ylöjärvellä vuonna 1948.
– Hän toimi sekä Tampellan että Lapinniemen tehtaiden johtajana ja vaikutti mittavasti kunnallispolitiikassa. Myös Finlaysonin johtajan ja Lapinniemen perustajan, Arthur Sommerin perhe kuuluu samaan sukuun.
– Sommer-sukuoksasta on ylöjärveläinen Irma Sommers kirjoittanut hienon kirjan, Kuusela ynnää.
Kuusela on laskenut tutkimuksessaan, että Kingelin-suvussa sadat pojat opiskelivat papeiksi. Esimerkiksi papinpoika Karl Sadenius oli itsekin pappina Viljakkalassa 1820-luvulla.
– Keuruun pappi Abraham Kingelin haki vaimonsa Kurusta vuonna 1777. Morsiamen nimi oli Johanna Aleksanterintytär Hillebrandt. Pariskunnan perillisistä varttui lukuisia valtakunnan kuuluisuuksia tieteen, taiteen ja teollisuuden aloille, Kuusela tietää.
Isänsä kaima Abraham Kingelin oli 1800-luvulla Turun rikkain mies, joka oli hankkinut omaisuutensa laivanvarustuksella. Tämän veli Anders nai 1832 Suomen sodan sankarin Gustaf von Kothenin kurulaisen tyttären Evan. Appiukosta kerrotaan runossa Döbeln Juuttaalla.
– Samaan sukuoksaan kuulunut, Ylöjärvellä syntynyt Nils Dahlström kehkeytyi merkittäväksi tekijäksi Suomen elokuvamaailmaan. Nilsin äiti oli oopperalaulajatar Lisa Heinefetter ja isä kartanonomistaja Karl Dahlström, Kuusela luettelee.
– Abraham Kingelinin jälkipolven edustajana Nilsillä riitti varallisuutta niin, että hän lahjoitti Turun taidemuseolle kerralla sata arvoveistosta ja -taulua, jotka olivat muun muassa Walter Runebergin, Eero Järnefeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Hugo Simbergin ja Ville Vallgrenin käsialaa.
Kaiken kaikkiaan Kingelinien sukuhaaroista löytyy suuri määrä tunnettuja suomalaisia. Jo mainitut Eero Järnefelt ja Hugo Simberg kuuluvat sukuun. Samaten Kone Oyj:n omistava Herlinien suku, Nokia Aktiebolagin perustaja Fredrik Idestam, Lars Sonck, Alvar Aalto, Gösta Serlachius, Heidi Krohn ja Tauno Palo ovat kaikki Kingelinejä.
Historia avautuu uudella tavalla
Oman sukunsa vaiheiden jäljittäminen avasi Pekka Kuuselalle aiempaa paljon syvällisemmän näkökulman Suomen historiaan.
– Ihmiskohtalot olivat kovia. Oli yleistä, että pariskunnille syntyi yli kymmenen lasta, joista vain muutama tai ainoastaan yksi selvisi aikuisikään, Kuusela alleviivaa.
– Varsinkin naiset ovat eläneet rankkoja aikoja. Heillä ei ollut minkäänlaista perintöoikeutta. Jotain kertoo sekin, että pitkään edes heidän nimiään ei kirjattu ylös.
Mongolian aroilta alkunsa saanut suku voi historiallaan opettaa Kuuselan mielestä paljon noista ajoista.
– Ihmiset elivät hyvin liikkuvaa elämää. Jos ei ollut maatilan isäntä tai tämän vanhin poika, oli todennäköistä, että aikuisikään päästyään piti lähteä toiselle paikkakunnalle rengiksi tai etsimään maata, Kuusela huomauttaa.
– Jos ei ollut ammatiltaan maanviljelijä, oli entistä todennäköisempää, että ihminen kuoli eri pitäjässä kuin missä oli syntynyt. Ihmisillä ei ollut vaihtoehtoa. Töiden perässä oli lähdettävä sinne, mistä niitä saattoi löytää, hän päättää.
Kommentointi on suljettu.