Väkevää rytmiä suurella sydämellä

13.12.2016 10:21

Ylöjärveläiset huipputytöt Jessica Pakkanen, 11, ja Viivi Väkevä, 11, ovat nyky- ja showtanssin aatelia. Tytöt pääsivät alkusyksystä edustamaan Suomea ikäkausisarjojen MM-kisoihin Saksaan. Bestikset pyrähtivät myös Pietarin maailmancupin osakilpailussa.
Näin me hypätään! Viivi Väkevä ja Jessica Pakkanen tanssin pyörteissä. Siihen kuuluvat myös hypyt.
Näin me hypätään! Viivi Väkevä ja Jessica Pakkanen tanssin pyörteissä. Siihen kuuluvat myös hypyt.

– Kerromme tanssin kautta MM-kisaohjelmassamme talvesta ja ystävyydestä, kertoo piruetteja, venyttelyliikkeitä ja ilmeitä peilin edessä treenaava, silloin tällöin nauruun pyrskähtelevä kaksikko.
Idea MM-kisaohjelmasta duona oli tyttöjen oma. Valmentaja Kerttu Peiponen lähti innolla mukaan.
Elohopeatytöt ovat äiti Anne Pakkasen mukaan hyötyneet tanssista monella tapaa. Tanssi lisää ennen kaikkea rohkeutta ilmaista itseään.

Aina elämässä

– Mutta MM-kisoissa tyttöjen potkukelkka rämähti rikki. Emme tule koskaan tietämään, miten muutoin olisi käynyt, Pakkanen sanoo.
Toisaalta sähäkkä kaksikko voitti yhden kilpakumppanin. Tytöt eivät nimittäin lopettaneet esitystään, vaan tanssivat ylväinä, pää pystyssä ihan loppuun asti!
– En minä voisi elää ilman tanssia. Tanssi tekee niin onnelliseksi. Usein kuvittelen tanssivani vaikkapa vain bussipysäkille kävellessänikin, Viivi kertoo.
– Ja kun Jessica tulee Dance Actionin treeneistä kotiin silmät loistaen, tietää, että on mennyt hyvin, äiti Anne Pakkanen jatkaa.
Seuraava päätavoite Veittijärven koulua käyvillä tytöillä on SM-kisoissa. Pakkanen ja Väkevä nousevat lasten ikäkausisarjoista junioreihin vuodenvaihteessa.
Sarjanousua varten treenataan jo täysillä.

Omat koreografiat

Näin upeat silmämeikit tehtiin World Cup-kisoihin Pietariin 2016! Kuva Kerttu Peiponen.
Näin upeat silmämeikit tehtiin World Cup-kisoihin Pietariin 2016! Kuva Kerttu Peiponen. (Kuva: Kerttu Peiponen)

Tytöt tanssivat edelleen useissa eri ryhmissä. Se on itse asiassa pääasiallisin osa treenejä. Yksilö- ja duokisat ovat tulleet vasta paljon myöhemmin. He harrastavat myös discoa ja hiphoppia.
Tanssista saa paljon kavereita, jotka ovat iso syy lähteä treeneihin.
– Kummallakin tytöllä tanssi on elämäntapa. Silti koulukin sujuu mallikkaasti. Toivottavasti liikunta säilyisi vielä aikuisenakin matkassa, sanoo Viivin äiti Hanna Harju.
Viivi nyökkää vieressä. Kyllä se säilyy.
Kaksikko tykkää olla lavalla, ja sen huomaa muustakin toiminnasta. Improvisointi on tyttöjen juttu.
– Valmentajat bongaavat aika usein tytöt pelleilemästä itsekseen tyyliin ”hei, tuosta saisi hyvän osan koreografiaan”, Anne Pakkanen nauraa.

Lyyrisestä musikaaliin

Valmentaja Kerttu Peiponen, 23, on opettanut nyt kolme vuotta tyttöjä Dance Actionin tunneilla. Jessica löysi tanssin jo 2,5-vuotiaana. Hän on harrastanut rinnalla pitkään myös taitoluistelua viisi kertaa viikossa. Viivi taas voimisteli, ennen kuin tuli tanssisalille.
– Show on tyttöjen pääjuttu. Siihen kuuluvat olennaisina hypyt, piruetit ja jalanheitot. Musiikki voi olla yhtä hyvin hidasta lyyristä kuin musikaalityyppistä, Peiponen kertoo.
Nykytanssi tuli kuvaan vasta, kun Pakkanen ja Väkevä pääsivät tämän vuoden ikäkausimestaruuskisojen kautta MM-kisoihin. Siellä lajina oli nykytanssi.
Edellistä varten ohjelmaan lisättiin vahvoja eleitä ja ilmeitä. Sekä myös liikkeitä permannolla.
Meikit olivat kisoissa vahvat. Kansainvälisissä piireissä meikit ja kauniit asut kuuluvat asiaan, oli tanssi oikeastaan mitä vain. Askeettinen laji onkin muuttunut matkan varrella.

”Tanssi kuuluu kaikille”

Viivi Väkevällä (vas.) ja Jessica Pakkasella on asianmukainen kisavarustus aina mukanaan.
Viivi Väkevällä (vas.) ja Jessica Pakkasella on asianmukainen kisavarustus aina mukanaan.

– Kyllä tytöt ovat meidän tanssikoulun edistyneimpiä. He ovat aloittaneet niin pieninä. Treenivuosia on useita takana. He ovat lisäksi hyvin monipuolisia liikuntaa harrastavia. Tekniikkapohja on tanssissa vahva.
Silloin uskaltaa jo antautua vaihtelevien liikeilmaisujen ryydittämän nykytanssin vietäväksi.
Peiponen sanoo, että Pakkanen ja Väkevä ovat intohimoisia treenaajia. Ja aivan, kuten äiditkin sanoivat, hän jatkaa, etteivät tytöt tee kuitenkaan mitään hampaat irvessä.
– Kyllä tytöistä kuullaan vielä. He ovat sitoutuneita tanssimaan vielä pitkään, valmentaja kiittelee.
Tyttöjen äidit haluavat korostaa lopuksi, ettei tanssi ole vain mikään huippujen harrastus. Se on laji, joka antaa ihan joka tasoiselle ja -ikäiselle harrastajalle paljon. Läpi elämän.
– Vaikka toisista tulee huippuja, on tanssi kaikille sopiva, mukaansa tempaava harrastus.