Avoin viesti Pro Räikkä -yhdistykselle

16.11.2016 08:35

Kun aikoinaan mittasin ja piirsin Räikän rakennuksesta ajantasaiset piirustukset tulevia remontteja varten, tulin pöyhäisseeksi asiaa syvemmältä.
Rakennuksen alkuperäinen sisäänkäynti oli komea kuisti keskellä rakennusta ja sivusisäänkäynti oikealla puolella ikkunajatkumossa.
Vasemman puolen sisäänkäynti on puhkaistu ikkuna-aukkoon. Julkisivu länteen ei ole mitenkään alkuperäinen vaan varsin tyrmistyttävä.
Rakennukseen kuuluva kuisti tulisi palauttaa ja tärvelty ikkuna palauttaa ennalleen.
Ikkunoitten komeat ja korkeat myykit ovat aikoinaan purettu ja korvattu laudoilla. Tästä syystä ikkunat näyttävät olevan liian pienet ja liian matalalla. Kannattaa tutkailla vanhoista valokuvista komeaa julkisivua.
Järven puolella on ollut terassi pääkerroksen korkeudella. Tuo terassi tulisi palauttaa.
Nurkka on painunut silloista edellistä kunnaviraston monttua kaivettaessa. Maa on lossannut nurkan alta eikä sillä ole ollut mitään väliä näihin päiviin asti. Sittemmin sisätilat ovat kiilattu suoraksi ja jätetty nurkka roikkumaan. Jos alennustilasta halutaan toipua, on nurkka tunkattava ylös. Sisäpuolen seinälevytykset sekä seinä- ja lattiarakenteet nousevat ja niitä tulee purkaa samalla. Tässä tapauksessa raadon suojelu on onnetonta. Lopullinen tavoite tulisi olla palauttaa torso entiseen komeuteensa. Mikään julkisivun palauttava edellä kuvattu ennallistus ei ole edes kallista ellei kohelleta.

PAUL METSÄLÄ