Hopeatukkainen mies ja haitari. Tämä parivaljakko on tuttu näky monelle ylöjärveläiselle erilaisista yhteislaulutapahtumista ja juhlista. Sama Kouvolan harmonikka ja sen soittaja ovat olleet erottamattomia jo 52 vuoden ajan, eikä loppua näy.
Kaikki lähti aikoinaan mandoliinista, johon Arvi Saarinen tutustui pojankloppina synnyinkaupungissaan Huittisissa.
– Meitä oli siellä sellainen jätkäporukka, joista osa soitti mandoliinia ja toiset viulua, mies muistaa.
Pian haitari astui mukaan kuvioihin, kun kaverit innostuivat sen soittamisesta. Saarisen esikuvana oli tuolloin harmonikkavirtuoosi Tapio Lehto, joka kierteli soittamassa 1950-luvun loppupuolella paikallisissa tansseissa. Lehto oli siitä erilainen esiintyjä, että hän veti trubaduurikeikkansa ilman minkäänlaisia nuotteja tai papereita.
– Hän oli kerrassaan ihmeellinen soittaja. En tiedä oliko hän opetellut kappaleet ulkoa vai mitä, mutta taiturimainen esiintyjä hän oli, Saarinen kertoo silloin äimistelleensä.
Haitarirahat vuokraan
Harmonikkavirtuoosi Lehto on siis syypää siihen, miksi Arvi Saarinen hurahti haitariin.
Ensimmäisen oman kolmirivisen tasakahvahaitarinsa Saarinen hankki kesärenkiydestä kertyneillä säästöillä. Ammattikouluun siirryttyään hän huomasi joulun aikoihin, että rahat olivat loppu. Asuntolamaksu oli revittävä jostain, joten rakas haitari piti panna kiertoon.
– Kyllähän se haitarista luopuminen kipeää teki. Sitten olinkin kolme vuotta soittamatta, Saarinen kertaa.
Armeijan jälkeen Saarinen saapui Ylöjärvelle Vuorentaustaan veljensä omakotitalon rakennuspuuhien perässä. Tuolloin parikymppisen miehen käsiin istutettiin ihka uusi Kouvolan harmonikan haitari.
– Ja se soi edelleen, mies virnistää.
Uuden haitarin saatuaan Saarinen soitti monta vuotta pelkällä korvakuulolla iskelmäkappaleita, mutta innostui opettelemaan myös nuottien lukua.
– En ole koskaan käynyt soittotunneilla. Ajattelin, että kai minä ne nuotit opin, nykyisin omiakin kappaleita säveltävä mies kertoo.
Ansiokas hanuristi
Kolmekymppisenä Arvi Saarisen soitot jäivät taas hetkeksi tauolle, kun omakotitalon rakennus alkoi ja mies meni naimisiin. Nykyisin hänellä on kodissaan oma soittohuone, josta löytyvät neljä haitaria, kaikenlaista musarompetta sekä vinot pinot nuotteja ja lauluja.
– Täällä tykkään soitella, ettei vaimo häiriinny, Saarinen esittelee soittokämppäänsä virnistäen.
Omien soitteluidensa lisäksi hän kiertää ahkerasti soittamassa erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa. Haitarilla hän säestää myös Los Dementitos -nimisessä nelihenkisessä yhtyeessä, joka käy viihdyttämässä musiikkiesityksillä hoitolaitoksissa ja vanhainkodeissa pyydettäessä.
– Olemme käyneet kuukausittain kahdeksan vuoden ajan Tampereella Petsamonkodissa. Ikäihmisten väki vaihtuu siellä välillä tiuhaankin, mutta kyllä yksi henkilö meitä aina kovasti kiittää. Sen näkee, että olemme joka kerta odotettuja vieraita, mies on huomannut.
Vapaaehtoismusisoinnin lisäksi Saarinen esiintyy harmonikkoineen Pirkanmaan Maakuntapelimannien riveissä. Innokkaan hanuristin työ on huomioitu Suomen Kansanmusiikkiliitossa asti, sillä keväällä Saarinen palkittiin hopeisella ansiomerkillä ansiokkaasta toiminnasta kansanmusiikin saralla. Eikä ihme – haitarihan soi miehen käsissä päivittäin, jottei taito unohtuisi.
– Tämä haitarinsoitto on kuin tauti, josta ei pääse eroon. Hoitona on ainoastaan harrastuksen jatkaminen, hän summaa.
