Olivatko suojelusenkelit kesälomalla, kun Riitta ja Heikki Mäkkylän 26-vuotias Niilo-poika menehtyi viime heinäkuussa auto-onnettomuudessa Hämeenlinnassa? Tätä kysyvät vanhemmat, jotka ovat laittaneet taivaallisia sanansaattajia kuvaavat patsaat muistopöydälle poisnukkuneen lapsensa kuvan äärelle.
Hänellä oli hyvin empaattinen luonne. Keskimmäisestä lapsestamme piti tulla tilallemme uusi isäntä. Heinäkuinen perjantai muutti kertarysäyksellä kaiken, kun nuorukainen kuoli liikenneonnettomuudessa. Tuosta hetkestä lähtien olemme olleet syvän surun vallassa ja kyselemme, miksi tämän kaiken piti tapahtua, Riitta ja Heikki Mäkkylä sanovat.
Perjantai 22. heinäkuuta vuonna 2016 muutti kaiken Riitta ja Heikki Mäkkylän perheen elämässä.
Viljelijäpariskunnan nuorimmainen lapsi, 26-vuotias Niilo, joutui rajuun autokolariin Hämeenlinnassa. Nuorukainen menehtyi välittömästi.
Kuolinuutinen saavutti vanhemmat iltapäivällä Näsijärven partaalla, kun he olivat lähdössä veneilemään.
Aurinkoinen perjantai muuttui yhdessä tuokiossa synkäksi surun päiväksi. Tuosta hetkestä lähtien mustat pilvet ovat seuranneet poikansa menettänyttä avioparia.
Mäkkylät ovat korjanneet perunasatonsa talven alta talteen. Työ pellolla ja varastossa on auttanut menetyksen kohdannutta äitiä ja isää käsittelemään ihmiselämän ikuista mysteeriä. Kaikella on aikansa ja paikkansa Luojan taivaan alla.
Valoa ja lämpöä kynttilöistä
Riitta ja Heikki Mäkkylä saattoivat Niilon tämän viimeiselle matkalle elokuisena lauantaina.
Siunauksen aikana aurinko säteili poikkeuksellisen terhakasti. Saattajat panivat säyseän sään merkille.
Sukutilan poika lepää perhehaudan mullissa.
Äidin ja isän taival johtaa säännöllisesti kalmistoon, jossa he juttelevat poismenneelle ja sytyttävät muistokynttilän hautakiven eteen.
Mäkkylät ovat laittaneet Niilolle pienen muistopöydän olohuoneeseensa.
Pöydällä on kehystetty valokuva juuri ammattikoulun päättäneestä nuoresta miehestä. Kuvassa Niilon katse kurkottaa tulevaisuuteen ja hänen kasvoillaan on onnellisuudesta kertova ilme.
Niilon kuvaa vartioi enkelikaksikko.
– Toivottavasti Jumalan hyvän rakkauden lähetit pitävät pojastamme hyvää huolta tuonpuoleisessa, vanhemmat toivovat.
Riitta ja Heikki Mäkkylä ovat kysyneet menetyksensä jälkeen monta kertaa, missä suojelevat enkelit olivat kohtalokkaan katastrofin aikana.
– Olivatkohan enkelit kesälomalla? he miettivät.
Kodin kynttilät syttyvät Niilon muistoksi joka ilta.
– Tunnemme, että hän on täällä kanssamme.
Autuaille vainioille
Niilo Mäkkylästä olisi tullut perunatilan seuraava isäntä, jos perheen suunnitelmat olisivat saaneet toteutua. Tilan juuret juontavat 1700-luvulle asti.
Riitta ja Heikki Mäkkylä muistavat, miten Niilo jo pikkupojasta lähtien rakasti maata ja viihtyi tilan askareissa.
– Koko meidän perheellämme oli turvallinen olo, kun tiesimme, että seuraavakin sukupolvi kantaa kortensa kekoon.
– Nyt nuori isäntämme on autuailla vainioilla taivaassa, ajattelemme, viljelijäpariskunta sanoo.
Mäkkylät ovat pohtineet koko perheen voimin maatilan tulevaisuutta.
– Olemme pitäneet tiukasti kiinni siitä, että perunoiden kasvattaminen ei saa olla kenellekään pakko.
Sukutilan jatko on jälleen turvattu, sillä Mäkkylöiden esikoinen aikoo ottaa isännyyden hartioilleen.
– Olemme katselleet pihapiiristämme itsellemme pientä eläkeläistalon paikkaa. Sellainen varmasti löytyy, isäntäpari uskoo.
”Nähdään aikanaan taivaassa”
Yösijoilleen käydessään Riitta ja Heikki Mäkkylä muistavat rukouksissaan niin ikuisuuskutsun saanutta Niiloa kuin elossa olevia rakkaitaan ja läheisiään.
– Lähetän Niilolle sellaisia terveisiä, että näkisimme pian. Mutta ei kuitenkaan liian nopeasti, Heikki Mäkkylä juttelee.
– Toivon, että pojallani on kaikki hyvin. Hän varmasti istuu onnellisena jonkin pilven reunalla ja katselee meitä, Riitta Mäkkylä pohtii.
Kolmen lapsen vanhemmat sanovat, että heidän oman jälkeläisensä menettäminen on repäissyt heidän elämäänsä railon oloisen tyhjiön.
– Poikamme kuolinuutisen jälkeen olemme olleet kuin hauraat lastut äärettömän järven korkeiden aaltojen armoilla. Ajatuksemme poukkoilevat sinne ja tänne. Mielemme ovat rauhattomat. Olomme on hyvin epätodellisen tuntuista. Mieli kysyy koko ajan, mitä oikeasti on tapahtunut, he kertovat.
Ollut aika ei palaa takaisin
Aika, jolloin koko Riitta ja Heikki Mäkkylän perhe oli koossa, ei palaa enää milloinkaan.
– Meille kaikki kolme lastamme ovat aina olleet yhtä rakkaita, Mäkkylät sanovat.
Riitta Mäkkylän mielestä oman lapsen menettäminen on järeydeltään niin raju asia, ettei hän ymmärrä tapahtunutta milloinkaan.
– Koen, että olen joutunut alistumaan sellaiseen tahtoon, jossa ei ole äärtä eikä laitaa. Olen kantanut poikaani yhdeksän kuukautta, ja olemme yhdessä kasvattaneet hänestä aikuisen miehen. Olemme nöyrinä tämänkin surun äärellä, mutta mielemme on maassa, hän puhuu.
Riitta ja Heikki Mäkkylä ovat saaneet voimia Niilon ystävien osoittamasta välittämisestä.
– Niilon kaverit ovat kokoontuneet useita kertoja muistelemaan poismennyttä. He olivat suurella joukolla jättämässä hyvästit siunaustilaisuudessa, he kiittävät.
Mäkkylät arvostavat Ylöjärven terveyskeskuksen antamaa kriisiapua ja Käpy ry:n tarjoamaa vertaistukea.
– Ihmiset ovat osoittaneet osanottonsa hyvin monin tavoin. Meillä on ikävä, meillä on suunnaton ikävä, Riitta ja Heikki Mäkkylä hiljentyvät.
