Tekstiilitaide bongaa elämänilmiöitä rakkauslauluista kulutuskulttuurin kritiikkiin ja ympäristömme jokapäiväisiin kemikaaleihin.
Museokeskus Vapriikissa Tampereella on nyt esillä Johtolanka-näyttely, joka esittelee uutta suomalaista tekstiilitaidetta. Mukaan mahtuu töitä 38 taiteilijalta.
Näyttely osoittaa että moderni tekstiilitaide ei tosiaankaan ole pelkkiä ryijyjä. Se on tekniikoiden, materiaalien ja näkökulmien kirjoa. Se on tarinoita – hykerryttävän hauskoja ideoita ja hyytäviä havaintoja maailmasta, jossa elämme. Tämän näyttelyn käyn nautiskelemassa vielä toistamiseen!
Tyypillisten tekstiilimateriaalien lisäksi teoksissa on käytetty muun muassa vaneria, höyheniä ja elektronisia komponentteja. Esimerkiksi Johanna Virtanen pitää jatkuvasti materiaalitutkaa päällä. Vapriikin näyttelyssä olevaan teokseensa Pahan päivän varalle hän yhdisteli elektroniikkakomponentteja ja vanhoja seteleitä. Teos yllyttää pohtimaan arvojamme.
Outi Martikainen kutoo digitaalisilla kangaspuilla teoksia, joiden lähtökohta on valokuva. Martikaiselle kutominen on nautinto, kuin tanssia. Leena Illukan Tervetuloa ja tervemenoa ilahduttaa ideallaan. Tohveleihin taltioituja ihmishahmoja on ihan pakko tarkastella vuoroin lähempää, vuoroin kauempaa.
Silja Purasen Sotaratsu oksentaa verta. Suvi Suikin teoksessa Toivo ollaan jossakin toisen todellisuuden tuntumassa.
Katja Luodon Mistä on pienet lapset tehty? puolestaan yhdistää sievän kirjonnan ja arjessa kohtaamamme arvaamattoman kemikaaliryöpyn.
